29.10.2010 Jämsä Paviljonki ja Pekkaniskan Pojat

Pitkästä aikaa tuntui erityisen hyvälle olla tanssipaikalla. Jos Pekkaniskan Pojat tekevät minut onnelliseksi ja tyytyväiseksi, niin kaiken päälle paikalla oli henkilö, joka saa sieluni rauhalliseksi.

Vaikka kuinka suunnittelen, että teen tanssimaan lähdön rauhassa ja ajoissa, niin aika usein menee kuitenkin toisin. Ehkä ei pidä asettaa itselleen tiukkaa aikataulua minkään suhteen. Ja parasta on olla armelias itselleen.

Joka tapauksessa olin Jämsä Paviljongin paikoitusalueella alkuvalssien jo soidessa. Toinen kappalepari oli jo menossa, kun sisälle pääsin.  Autoja oli piha täynnä ja oletin, että tungokseen olen menossa. Väkeä näytti kuitenkin olevan sopivasti tanssimisen kannalta.

Kolmas tanssilaji oli tango ja silloin seisoin jo hakurivissä. Tuttu herra haki tanssimaan. Tässä paikassa olen tutustunut häneen. Mukavasti hänen kanssaan sujuvat monet tanssilajit lattareita ja kansantanssilajeja myöten. Alkuilta sujuu minulta yleensä paremmin, niin herrojen kuin omien hakujenkin suhteen. Kun väki tunnin, parin jälkeen kuitenkin lisääntyi, niin minulta väheni innokkuus olla lattialla.

Niinpä muutamaa lempikappalettani fanittelin soittokunnan edessä. Minusta on ihana katsella heitä läheltä ja ne hymyt ja iloinen esiintyminen koskettavat sisintäni. Tunnen olevani omieni joukossa. Yli seitsemän vuoden aika sen on tehnyt. Erityisesti tango Larissa on koskettava - siinä on muistot ja elämän kauneus.

Ilta sujuikin tanssien ja kuunnellen minulle niin rakasta orkesteria. Pieniä hetkiä illan aikana kuuntelin inhimillisen lempeää ja valoisaa miestä, jonka kanssa useampi tanssikappalekin sujui.

Voisi kai sanoa, että talo tarjoaa. Eräs henkilökunnan herra haki kerran aiemmin ja minun on helppo hakea häntä, sillä hänessä asuu ymmärrys ja kohteliaisuus hyvän tanssitaidon lisäksi. Niinpä hidas valssi hänen  kanssaan oli yksi upeimpia tansseja illan aikana. Toinen talon väestä haki, aika yllättäen, en ollut edes huomannut häntä aiemmin. Kolmet kappaleet tanssimme illan aikana ja varsinkin jenkoissa perinteinen vienti oli vakuuttavan hyvä. Kansantanssiperinne takana sen teki.

Illan lopulla sitten jo taukoa pitäneenä ja juttuseurusteluakin tehneenä huomasin erään mukavan tanssiherran. Hänet sitten hain jollekin nelijakoiselle kappaleelle. En tosin tahtonut löytää kunnon rytmiä, mutta jotain tanssimme. Hän kyllä osaa tanssia ja on yksi harvoista polkkatuttavuuksistani, joka hallitsee viennin niin kuin pitääkin.

Sieluani koskettaneen herran kanssa tanssimme illan päätteeksi rumbat ja poikien tuttuun tapaan soittamat hitaat valssit ensin ja tavalliset lopuksi. Kolmet hitaat valssit tanssin illan aikana ja nämä olivat toiset, joista erityisesti pidin. Puolikas kuu pilvien raossa katseli meitä tanssin hullaannuttamia kulkijoita. Ei ehkä voi tietää, että tanssiminen on sisäistä itsensä toteuttamista ja antautumista elämälle.

Hiukan LEMPEÄMPÄÄ hiukan VALOISAMPAA 

Artikkeli tanssinopettaja Riku van Wetten