12.11.2010 Jyväshovissa

Perjantai-ilta, ravintola ja Varjokuva. Siinäpä yhdistelmä, josta vain viimeksi mainitun takia olin paikalla. Ilta kyllä himmeni ja kuluikin, mutta onneksi yötä ei ollut katseessa. Ikävä kyllä ravintolat soittajien palkat maksavina määräävät myös esiintymisajat. Enpä haluaisi olla esiintyjä. Nytkin orkesteri aloitti klo 22.45 ja puoli kolmeen oli esiintymisaika - neljä settiä. Olin paikalla kolme osuutta. Aamulla piti olla virkeänä apunaisena keittiökaappien purkamisessa.

Yllättäen illan aluksi tai kun olin paikalla himpun yli kymmenen, vaikutelmaksi jäi, että paikalla oli tanssivampaa väkeä kuin joskus aiemmin. Se tunne tosin hävisi melko pian. Sillä pian alkoi täysi hulina ja tanssiminen oli mitä oli. Mutta musiikki oli se, mihin en kyllästy. En ole kyllästynyt seitsemään vuoteen heidän soittoonsa. Toisinaan ympäristö luo niin ankean tunnelman, että hyväkään soitto ei nouse sen yli. Mutta nyt kävi toisin. Mikään ei häirinnyt ilon tunnetta, minkä heidän musiikkinsa saa aikaan.

Minulle on tullut tapana kysäistä tanssiparilta, kuuleeko, kuunteleeko hän kappaleen sanoja. Yleensä on vastaus, että ei. En malta olla sitten sanomatta, että tässä olisi hyvä kappale aloittaa ja ymmärtää sanoma. Kai se ei tietysti ole tarpeen - tanssii vaan. Ja silloin on sama vaikka musiikki tulisi nauhalta. Tuo kappale, minkä toivon tanssijan kuuntelevan on Tanssit talolla. Siinä lauletaan meistä tanssijoista.

Toisaalta eräs herra sanoi kahteenkin otteeseen tanssiessamme kauniita Kyöstin laulamia slovareita tai miksi itse kukin kappaleita nimittääkin, että ovatpa ne kauniita. Hän kuunteli rytmiä ja sanoja enkä edes johdatellut kuuntelemaan - siinä tungoksessa. Jotkut vain ovat herkkäkorvaisempia kuin toiset ja sieltä ihmisen sisältä nousee, että koetaan eri lailla tanssimusiikki, jos kaikki muukin.

 Väkeä oli joka puolella niin, että liikkuminen oli paikassa muutoinkin yhtä puikkelehtimista. Niinpä, “melkein törmäsin enkeliin”, enkelithän ovat herrasmiehiäHymy  Pekkaniskan Poikien nuorin lavamies pysäytti kulkuni. Hämmästykseni oli tietysti suuri - hän oli matkalla ihanan, kauniin, ruskeasilmätyttönsä kanssa poikien seuraavaan esiintymisiltaan. Mukava oli päivittää elämänmeno ja tanssia tango. Onneksi ei ihan hirveää tungosta ollut sen kappaleen aikana. Ihmettelen edelleen ja ihailen, miten niin nuori mies on omaksunut tangosielun.

Kevään hiihtolomalleni pohdin erään herran kanssa muuta vaihtoehtoa kuin hiihtämisen - voisin käyttää naisenergiaani hyvän asian eteen. Loma-ajankohtani on jo sellainen, ettei pakkaslumia enää ehkä ole ja kun en luisteluhiihtoa omaa/osaa, niin voiteluongelmat rajoittaisivat pitkiä hiihtomatkoja ja liistereiden kanssa päivän hiihdot saattaisivat olla epäonnisia.

Olisipa se ikimuistoinen kokemus, jos minut hyväksytään mukaan ja vaihtelu tavanomaiseen hiihdän päivät ja tanssin yöt menooni. Tosin tanssimista kaikki sivuaisi, vaikkei tanssi kuulukaan menuun. Toivottavasti minut hyväksytään joukkoon, vaikka olen nainen. Yritin vakuuttaa, että osaan olla “jätkä” toisten joukossa enkä haittaisi joukon sisäistä elämää. Mutta tietoa odotellessani kuinka käy, hiihdän heti kun kotilumilla pääsee ja tanssin aina kun ehdin - tai ainakin olen niissä tansseissa, joiden orkesterien soitot olen havainnut minulle sopiviksi.