26.11.2010 Jämsä Paviljongilla

Olipa iltaHymy Kahteen viikkoon en ollut tanssimassa. Kaikenlaisia oli esteitä, joista eräs poiki kyllä onnellisen sattuman. Siitä taas oli kovasti apua autoasioissa. Niinpä innostuneena Jämsän Paviljongille ajelin kolmestakin syystä. Sain tavata hengenheimolaisuutta omaavan ihmisen, sain uudet tanssikengät ja tietysti Sykeorkesteri oli siinä mukana.

Olin ajoissa. Ihme ja kumma. Syy siihen oli, että vein kiitoskukat kahdelle “viisaalle” herralle. Olin lähtenyt ajoissa liikkeelle. Toiselle erityisen hyvästä asiakaspalvelusta ja neuvoista ja toiselle asioiden toteuttamisesta. Niinpä tanssipaikan pihassa ei ollut montakaan autoa vaille kahdeksan. Kun pukeudun kunnolla automatkaa varten talvella, niin pieni hetki meni riisuutumisoperaatiossa. Sain sitten ne uudet kengätkin. Pitää kotona saada ne kävelemällä sopiviksi. Uusilla kengillä on turha heti uutuudeltaan aloittaa tanssimista.

Alkuvalssille haki useammalta lavalta tuttu, hyvin maltillisesti ja oikeaa rytmiin kaikissa lajeissa vievä herra. Sittenpä istuin ja ihmettelin. Väkeä oli vähiten, mitä on aiemmin ollut. Yhdeksään mennessä eräs toinen tuttu herra haki kaksi kertaa. Hän on entisen elämäni tuttuja. Väkeä oli todella vähän ja oli vielä kylmäkin. Onneksi pikku hiljaa kuitenkin tanssiväki lisääntyi ja yhdeksän jälkeen tuli vielä lisääkin. Joten kohtuullinen määrä oli tanssijoita, jos aika paljon oli pariskuntia. Ainoa ja oleellinen heikkous oli, ettei herroissa ollut tanssituttujani juuri ollenkaan tai ei ainakaan niitä, jotka tanssittavat minua.

Paikallisen tanssiseuran väki toimi järjestyksen valvojina ym tehtävissä ja pitivät huolen toistensa tanssittamisesta ja myös vain tanssimassa olevien seurakavereittensa tanssin iloista. Minua aiemmilla kerroilla pari herraa on tanssittanut, mutta nyt kun oli kaikkiaan miehiä paljon vähemmän naisiin verrattuna, niin partnerivalinnat olivat omansa.

Toinen tunti oli vuorohakutavan mukaan naistenhakua. Niinpä sitten harkitsin, että parannan maailmaa juttelemalla erään ihmisen kanssa. Huomasin siinä seurustellessani alkuillan valssille hakeneen tuttuni seisoksivan pitempään syrjässä, joten erään nopean kappaleen jälkeen arvelin tulevan jotain rauhallisempaa ja hain häntä. Tulikin, Vesa lauloi kaksi hidasta valssia. Myöhemmin illalla hän lauloi toiset parit. Ja toinen niistä oli hänen oma tekemänsä häävalssinsa.

Tanssia opettavan kenkien myyjän kanssa illassa sujuivat pitkät tovit jutellenkin, silloin kun hänellä ei ollut asiakkaita. Tanssi, tanssiminen ja musiikki yhdistävät niitä, jotka näkevät, kuulevat ja tuntevat samalla tavalla.

Illan tanssimiseni jäivät vähiin, mutta jokin muu korvasi sen enkä tuntenut aikaani pitkäksi. Itse asiassa minulla oli tyytyväisen levollinen olo. Olin täyttänyt jotain ja olin saanut jotain. Hain vielä toisella naistenhaulla vanhaa tuttuani, joka haki alkuillasta kaksi kertaa ja sitten ulkonäöltä tuttua varttunutta herraa, joka tanssii ikäisekseen hyvin, lattareitakin. Nyt menimme ihan vaihtoaskelella, tulkintaa oli välissä, mikä piristi tanssia. Yhden tangon olin tanssinut illan alussa. Kun jutteluseurani haettiin tangolle, huomasin vanhan/nuoren tuttuni, komean herran, olevan vapaana, joten menin tangolle hänen kanssaan.

Illan muut tanssini olivat kahdet parit tangoja herran kanssa, jota olen pikkuhiljaa oppinut seuraamaan. Mielestäni aika hyvinkin. Tunnetila ei ollut mitattavissa, sillä siihen ei riitä mikään mittari. Hän taas on jättänyt kilpapuolen tangomaisuuden pois, ainakin osaksi. En koskaan varmaan ymmärrä, mikä tekee tangosta jonkun kanssa täydellisen tanssin. Se vie jonnekin syvyyksiin ja samalla korkealle. Hänen kanssaan hidas valssi sujui toiveeni mukaisesti vähäisillä kuvioilla, mutta salsa. Pitäneekö minun oikeasti mennä jonnekin kurssille. Siinä lajissa on jotain pursuavaa iloa, vartalonsa lahjoittamista tanssille ja toiselle. Kun viejä vie se vietävän ehdoilla, niin vähänkin tanssinut on helposti mukana. Se tuntui kyllä nyt omalta lajilta. No, tanssipaikoilla minua harvoin kukaan hakee sille lajille, vaikka kun katson miten daamit sitä tanssivat, niin en yhtään häpeäksi olisi niillä askelilla ja seurannalla, mitä osaan.

Sykkeestä on sanottava., että ovat pojat “kasvaneet” sitten helmikuun 2001, kun heidät ensi kerran kohtasin ennen samana vuonna ollutta Viihdyttäjä-kilpailun voittoaan. Silloin he tuntuivat tosi nuorilta, mutta se avoimuus, iloisuus ja musiikillinen taito ja lahjakkuus tulivat jo silloin esille. He ovat suosikkiorkesterieni joukossa olleet ja ovat edelleenkin. He esittävät kaiken meille tanssijoille, iloisina, mutta ei ollenkaan leipääntyneinä työhönsä.

Olin osallistunut tanssipaikan palautekyselyyn ja rouva Fortuna oli suosinut arvonnassa laivalipulla 2-4 hengelle. Kenellähän lahjoittaisin sen. En ole ihastunut laivamenoihin. Kotimatka sujui levollisin mielin ja turvallisestikin, vaikka ajatukseni matkailivat eri suuntaan.