10.2.2011 Peurungan torstai-ilta

Kummasti vain tunnen vetoa paikkaan, jossa mieleinen orkesteri on esiintymässä. Vaikka sitten vain istumapaikan lunastaneena. Matka Peurunkaan ei ole pitkä ja hyvä oli nähdä paikan kupolirakennus vielä pystyssä. Sen purkaminen alkaa pian ja uudet tilat valmistunevat ennen joulua. Tällä kupolirakennuksella, mikä liittyy Peurungan muihin tiloihin, ravintola-majoitus- ym.paikat, on minulle kymmenien vuosien muistot takana. Työpaikan valtakunnallisten lentopallokisojen ottelut siellä olivat syksyisin. Nekin muuttivat muotoaan, osin jo muiksi lajeiksi, mutta kokoontumiset ovat jatkuneet. Itse en enää muutamiin vuosiin ole ollut mukana. Uusi ja ehompi ja kai nykyaikaisempi on tuleva rakennus.

Ilta oli alkanut kai klo 20 levymusiikilla ja Helmenkalastajat aloittivat vähän myöhemmin. Minä olin valinnut pöytäpaikan enkä tavanomaista orkesterin vastapäätä olevaa, baaritiskin päässä olevaa matalaa sohvaryhmää. Turha olisi ollut siihen itseni istuttaa, sillä kai minut olisi pitänyt nostaa siitä pois. Normaalikorkuinen tuoli sopi tässä vaiheessa polvelleni. Baarin antimia oli hyvä käyttää. Kahvia sain ihanan leivoksen kera. Ja muutakin tavallista juomista.

Paikan väki oli yöpyjiä/kuntoutujia ja enimmäkseen pariskuntia. Tanssijoina itseään pitäviä oli pieni ryhmä paikalla. Tutunnäköinen oli joukko lavalla, paitsi haitaristi oli pois. Tilapäissoittaja käytti koskettimia. Ja Jarkko lauloi. On häntä mukava kuunnella ja niin myös koko joukon esiintymistä. Kotoisan hyvän olon he tuovat mukanaan. Kaikki kappaleet ovat hyvin tanssillisia. Lajeja on joka lähtöön. Minä tietysti olen aina tanssipaikalla kuulolla, miten tangoja esitetään tai esitetäänkö niitä yleensäkään kuin yhdet tai kahdet. Helmarit ovat kyllä aina esittäneet useat tangot. Ensimmäisellä tunnilla Sauli Lehtosen tango Mun aika mennä on tango, joka on kuolematon. Olikohan sillä parina Punatukkaiselle tytölle vai esitettiinkö se myöhemmin. Taukomusiikkina tuli myös tangopari. Kädenalitansseja, fuskua, buggia ym soitettiin varmaan riittävästi. Niin kuin lattarikappaleita.

Orkesterin kolmas tunti alkoi ja toisena kappaleena ilmoitettiin Haavetangon tulevan. Tangosieluni ei kestänyt sitä ja hiljaa siirryin lisäämään vaatekerran poistumista varten ja viimeisenä kuulin soivan tangon Hiljainen on kylätie. Niin se oli, kun ajelin kotiin ihmetellen itseäni. Niin paljon kuin pidän soittajista, niin miksi en voinut istua ja kuunnella hieman kauemmin. Kello oli mennessäni Peurungan ulko-oven luona 23.12 ja pakkasta 23 astetta. Yhdellä foksiparilla kokeilin liikkumista ja se sujui. Ajattelin kyllä kotiin ajaessani, että seuraavan kerran olen “normaalin” haettavan näköinen - hakualueella. Mutta ei se niin mennyt.