27.03.2011 Kivistön työväentalolla

Tangokuninkaallisten sunnuntait jatkuivat ja vuorossa oli Kari Piironen, vuoden 1988 tangokuningas ja orkesterinsa Caminito. En jätä heitä väliin ihan vähällä.

Jouduin paikalle kerrankin ajoissa. Illan alkuvalssille ei kukaan hakenut. Ei se ollut uutta. Aika tarkasti varttuneet herrat hakevat “omiaan”. Seuranneelle humpalle haki tuttu pitkä herra, jonka kanssa opettelen edelleen askellusta. Välillä muistan ja välillä en. Se ei näy haittaavan herraa, naurussa suin tanssimme, mutta minun pitää oppia keskittymään paremmin. Sitten alkoi tango soida. Herrojen kohdevalikoimaa en ollut. Fusku oli seuraavana ja sille onni kohtasi minua. Jenkat sain tanssia ja polvikin kesti sen. Lapinjenkkana on mukava tanssia ja kevyempää jalalle. Vielä yksi foksi/fusku oli ennen hakuvuoron vaihtoa. Kauempaa ollut tuttu herra haki sille.

Naisten vuorolla hain kahta tuttuani, toista fuskulle ja toinen oli foksia tai jotain. Olin odottanut tangoa, mutta sitä ei kuulunut. Chachaalle hain erästä varttunutta herraa, joka vie hyvin. Hidas valssi jenkantanssijan kanssa oli oikeaoppinen ja rytmi oli hyvä.

Haut vaihtuivat ja kookas, tuntematon mies haki. Vaihtoaskeltanssia se oli ja jäi hieman outo olo. Hyvän tanssiotteen hän hieman pilasi likistelyllä. Sen johdosta jätän hänet väliin naistenhaulla. Sitten istuinkin penkissä ja katselin herrojen hakuvalintoja. Naistenrivi oli sitten täynnä heille sopivia daameja. Mitäpä valittamaan. Tarjonta ja kysyntä ei välillä kohtaa.

Kari oli aloittanut tällä miesten hakuvuorolla ja lauloi taas kerran niin kuin oikea tangokuningas laulaa. Syvällä äänellään ja eleillään, jotka kuvastavat hänen tunnettaan lauluunsa. Sitten kuulin, että hän kysyi onko Julia paikalla. Ei kai ollut huomannut, että olin, kun tanssimassa olin vain sen ekakappaleen ja taisi aloittaa osuutensa vasta sen jälkeen. Tango Punaiset lehdet alkoi kuulua ja tiesinhän minä sen. Siirryin lavan reunalle istumaan ja osoitin näin kiitollisuuteni, että hän jaksaa sen kerta toisensa jälkeen laulaa. Siinä tangossa ja Karin esittämänä on jotain, mitä en osaa sanoin kuvata. Karikin yltää siinä yli muiden kappaleidensa. Sen todella haluaisin tanssia, mutta en voinut siitä itse päättää, en ainakaan nyt.

Miesten tunnin lopulla, hakuvuoron vaihtuessa levymusiikin aikaan alkoi kuulua hieno kappale tai se oli jo toinen puoli, Il Mondo. Hain erästä herraa, jonka askeleet tunnen. Sitten oli arvontahetki pääsylipun lunastaneiden kesken. Kolme tuntia oli kulunut tanssiaikaa.

Olin illan aikana viettänyt juttuhetken Karin vaimon kanssa. Siinä on miellyttävä nainen. Kokee kaiken Karin kanssa, matkat ja esiintymiset ja koko elämän. Ostin Karin uuden levyn ja kylkiäisinä ostajat saivat Karin kuvalla varustetun T-paidan.

 

Olin tavannut myös erään pariskunnan, jonka rouvan pukeutumista olin ihaillut. Silmäni lepäävät hänen hameissaan ja heidän tanssimisessaan. Nyt sain mukaani hänen vaatteitaan, joita ei enää tarvitse. Josko jokin miellyttää minua tai muutoin on käypänen. Ehkä palaan piankin  “seinäruusuhameaikaani”, jolloin punainen, leveä ja pitkä hameeni oli suosiossani ja taisi olla herrojen kauhistus... Nythän se taitaa olla Murphyn tietämän mukaan LavatanssimuseossaSilmänisku Siellä on kyllä monenlaista tavaraa....ja muutakin mukavaa on kirjoituksessa "entisiltä hyviltä ajoilta" huumorilla höystettynä.