21.05.2011 Kukonhiekassa

Kyllä luonto on kaunis keväällä. Erityisesti lehtipuiden vihreys hivelee silmää. Nyt lisäksi melko  voimakas tuuli sai puiden latvat keinumaan.

Lähdin kerrankin hyvissä ajoin, kun vihdoin sain hieman “pienennettynä” keinutuolin sopimaan autooni. Kerran sitä tarjosin jo aiemmin, mutta aina otti kiinni jostain kulmalta. Niinpä maisemia ihaillen ja reipasta vauhtia ajaen sain tuolin toimitettua korjaajalle. On se hyvä kun suuni aukaisen oikeassa paikassa. Tutulla tanssimiehellä on hyvä harrastus.

Vaille kahdeksan olin paikoitusalueella ja autoja ei vielä ollut paljon, mutta oli kyllä pois lähtiessäni. Kaikki paikat täynnä ja viereiset alueetkin. Linja-autoja näytti olevan neljä. Tiesin kyllä pohjanmaalaisten tulon, mutta mistä lie muut olleet. Lippuluukulla oli jonoa ja tuuli tuntui kylmältä odotellessa. Liekö tuulen suunta osin ollut järven takaa. Sisällä ei ollut kylmä ja illan mittaan lämpöä oli yli oman tarpeen.

Sinitaivas oli aloittamassa ja kävelin ihan ensiksi tervehtimään orkesterin sydäntä, rumpalia ja samalla muutkin soittokunnasta saivat tervetulohymyn. Oli aikaa, kun olin heidän illassaan viimeksi ollut. Fernet jatkoi yhden osuuden omillaan ja mielenkiinnolla odotin jatkuuko aloitusvalssipareissa valssi, joka on minulle mieleen ja ehkä orkesterikin pitää sitä sopivana aloitukseen. Kielon jäähyväiset se on ja basisti sen lauloi. Taisin minäkin laulaa tanssiessani.

Sinitaivaan soittajat ovat entisessä kokoonpanossaan. Fernetissä oli tälläkin kertaa mukana, niin kuin oli joskus aiemminkin, puhaltaja monin torvin. Enkä taaskaan muista, missä hän aiemmin soitti. Olikohan se Petoman. Hänellä taitaa olla muutakin työtä musiikin parissa. Jos pidänkin Fernetissä omassa kokoonpanossaan, niin tämä puhaltaja on piste iin päällä.

Ei mennyt kauan illan aloituksesta, kun paikka oli välillä ihan tukossa, vaikka joku sanoikin, ettei täällä vielä mitään ahdasta ole. Taisi olla Sinitaivaan ihailija, joka on tottunut ahtaisiin tansseihin. Minulta kyllä menee tanssitunteesta jotain pois, jos kaikkea pitää säätää tanssiessaan. Niin askelpituutta kuin muuta liikkumista. Jos sitä on suurin osa iltaa, en ehkä ole oikeassa paikassa. Mutta nyt olin, kun halusin olla, miettimättä etukäteen, onko tungos vai ei.

Alkuillasta paloivat molemmat hakuvalot, vaikka ensitunti seinällä olevan toisen ilmoitustaulun mukaan on miestenhakua. Miehet kyllä pääasiassa hakivat. Sitten oli naistentunti ja näin jatkui. Kieltämättä naistenhauissa ei ollut malttia ja vaihdot tapahtuivat yhdessä sekamelskassa keskellä lattiaa. Ei juuri antanut intoa olla hakemassa joskin jotain sain aikaankin.

Naisia oli paljon ja joukossa yllätystuttu Tampereelta. Toisen mukavan naisen tapasin jo edellisenä iltana ja tiesin, että on tulossa - moottoripyörällä. Molemmat ovat Tanssinetin alkuvuosien tuttavuuksia. Kaipaan kyllä niitä aikoja. Yhteisellisyys oli silloin tanssi-iltojen kulkua ja vaikutti tunnelmaan tanssipaikalla. Mutta oli nytkin paikalla monta nimimerkkiä kantavaa tanssijaa.

Musiikit olivat hyvät, sen tiesin etukäteen. Ainoa miinus olivat polkat. Tomi Markkola on ennen esittänyt ne tosi hyvin, letkeästi, siis minun mieleisesti. On aina ennättänyt nauttia askelista, vauhdista ja partnerista. Nyt meni kyllä koko ajan pulssi korkealla. Joku tanssituttu totesi illemmalla, että olipa hyvä, kun ne kymmenen vuotta “vanhat polkat” ovat jääneet.  Jos joku kappale on hyvä, olipa se lajissa kuin lajissa, niin ei sen arvo pienene minun silmissäni eikä jaloissanikaan, vaikka olisi soinut vuosia.

Mutta oli niillä polkilla muuta arvoa enemmän. Monen vuoden takainen toive toteutui. Sain tanssia ne oikein käteen käyvän herran kanssa. Niin kuin jenkat ja masurkat ja muutakin. Tanssin illan aikana muutenkin monia mukavia tansseja, pääasiassa tuttujen kanssa. Kun naisia oli paljon, osa iltaa meni kyllä ihmetellessä naisrivin takana. Mutta ei se haitannut. Sain tanssia niiden herrojen kanssa, joiden halusin. Sain olla mieleisin musiikin parissa. Kuunnella ja katsella Tomi Markkolaa, jonka ääneen en kyllästy. Se soi syviä sointuja ja yhtä kauniisti niiden monien vuosien ajan, kun olen heidän tansseissaan ollut. Kyllä heidän orkesterikin vetää minua mukaansa.

Sinitaivasta halusin nähdä rumpalin takia. Aikaa oli hieman vierähtänyt, mutta nähdä rumpali voimissaan kapuloidensa kera ja hymykin oli entinen. Tuntui hyvälle. Elämä on meille kaikille matka. Kunpa oppisimme suhtautumaan siihen lahjana ja kiitollisuudella. Sen kun muistaisin ainakin tanssipaikalla ollessani.