15.10.2011 Vaajakosken urheilutalolla

Ei taida tulla tästä tanssipaikasta kovin suosittua tanssiväen joukossa. Varttuneet ja hieman nuoremmatkin pariskunnat sen sijaan ovat varmaan tyytyväisiä. Viikko sitten Matin ja Tepon tansseissa oli ollut tupa täynnä väkeä. Nyt oli sopivasti tilaa tanssia koko illan ja illan solistin Kari Piirosen lopetettua väki väheni kovasti.

Autiota oli sisällä, kun ensimmäisten joukossa astuin sisään taloon. Lyhyt oli ajomatka. Toivoisin tosiaan, että kun paikassa on hyviä orkestereita, niin tanssiväkikin osaisi tulla paikalle ja paikka kelpaisi heille. Tulee vähän sama tunne kuin mitä ajattelen etelän muutamasta tanssipaikasta. Sama väki siellä kiertää jos samat ovat orkesteritkin. Pahin skenaario näyttäisi siltä, että osa tanssipaikoista kuolee ja siinä sivussa osa orkestereistakin. Sitäköhän tanssivat ihmiset haluavat? No, osasyitä voi olla muitakin, mutta pitkään tanssimaailmaa seuranneena pelkoni ei ole turha.

Orkesteri aloitti kello 20 puolen tunnin osuudella. Jo heti alusta lähtien tuntui, että soitot ja laulut olivat hyvässä mallissa, vielä paremmin kuin joskus aiemmin. Illan aikana tunteeni vain vahvistui. Ehkä taustalla oli aika kun orkesterin aiempi kosketinsoittaja/haitaristi vaihtoi orkesteria. Uusi soittaja on löytänyt paikkansa. Orkesterin esittämät kappaleet olivat moniin tanssilajeihin sopivat ja kunnon orkesterin tapaan jenkat ja polkat olivat mukana. Erityiskiitos soittokunnalle ja viulistille jenkoista, polkista ja hitaista valsseista. Viulu on kyllä huippua orkesterissa.

Kun Kari aloitti tuntui kuin lavalla olisi ollut hehkua, mikä levisi joka puolelle. Hänen karismaattisuutensa vain jatkuu. Joka kerta hän antaa kaikkensa esiintymisessään. Kauniita kappaleita hän lauloi. Hyvä niitä on tanssia. Edelleen minusta tango Punaiset lehdet on paras, mitä hän esittää. Kappaleessa on koko elämä. Viimeistä tuotantoa oleva kappale Aamun koi on myös kaunis kappale.

Hitaita valsseja orkesteri soitti alkuillasta yhdet. Ne tanssin hyvässä viennissä ja oikeassa rytmissä. Tauolla alkoivat kuulua toiset hitaat valssit. Olikohan Kauriin metsästäjistä ensin ja toinen oli vielä parempi. En saanut kiinni nimeä. Ehkä se johtui siitä, kun valssien alkaessa oven suussa seisoi orkesterin ilopilleri rumpali ja ojensi hymyillen kättään tanssiin kutsuun. Olemme joskus ennen tanssineet myös hidasta valssia ja jotain muutakin. Hän jos kukaan on käteen käypä tanssiessa. Askeleensa olivat välillä persoonalliset, mutta koko ajan oikeassa rytmissä. Ykkönen säilyi. Myöhemmin illalla kitaristin kanssa oli sananvaihtoa tavallisen valssin pyörteissä.

Tanssillinen osuuteni illassa oli arvioitavissa etukäteen. Minulle tarjottiin kauas Sykkeen tansseihin kyytiä, mutta halusin olla Karia kuulemassa, silloin kun se on mahdollista. Siispä en odottanut tanssin puolelta mitään. Minulle oli kerrottu etukäteen tanssiväen laatu - pariskuntien paikka tämä on. Mutta ei niin huono, jos ei jotain hyvää. Muutamat herrat tanssittivat, alusta lähtien. Ei siinä mitään riemastuttavaa ollut. Ihan hyvää foksia ja vähän fuskuakin, tavallinen ja hidas valssi.

Vuorotuntihaulla yritin hakea takaisin heitä, jotka olivat hakeneet. Tilannehan oli se, että yksin tulleita naisia oli jonkun verran ja vastaavia herroja hyvin vähän. Niinpä naistenhaulla hain muutamaa herraa ja yhtä herraa, jota en nähnyt ekatunnilla tanssimassa. Oli kyllä paikalla. Olisi pitänyt jonkinasteiset hälytyskellot soida, mutta hain häntä kuitenkin. Niinpä foksin tanssimme jollain kävelyaskelilla, minä edessä ja takana. Takaperin kävely tuntuu pohkeissani eikä muutenkaan “junassaolo” tunnu tanssilta. Joskin asialla on terveyttä edistävä puolikin. Luin jostain, että takaperin kävely on hyvä harjoitus, joka parantaa mm. muistia. Muillakin tanssilajeilla on sairautta ehkäiseviä piirteitä.

Valssi ja humppa erään tanssitaitoisen herran kanssa olivat hyvät. Tiesin sen etukäteen. Itse taas kyllä sotkeuduin omiin jalkoihini humpan versioissa, hänen omissaan, joita en voi harjoittaa kenenkään muun kanssa. Kovasti toivon, että löytäisin jonkun, joka osaisi tanssia samalla tavalla. Niitä askeleita olen kerran saanut viime kesänä tanssia samban rytmeissä ja vielä väljässä tilassa ja oli yksi elämäni iloisimpia tansseja enkä edes sotkeentunut askelissa.

Kun tango on laji, jota en enää halua etu/takeperin kävellä, niin illalla myöhemmin sen alkaessa kuulua, siirryin pois varsinaiselta hakualueelta. Penkit kiersivät ympäri salia. Ajattelin kuunnella sen Karin laulamana lähempänä häntä. Pitkän herran ikioma daami kai vietiin tanssimaan, joten herra koukkasi minut mukaansa lattialle. Kiitos hänelle. Tango tuntui tangolle.

Niinpä illan aikana siis ensimmäisen kahden tunnin jälkeen olin suurimmaksi osaksi katselulla ja kuuntelulla. Tanssiväessä oli muutama hyvin tanssiva pari ja erityisen hyvin tanssi sambaa eräs pari, jota olen vuosien mittaan nähnyt ennenkin. Heillä on takavuosien opeistaan kaunis kuviosarja hallussaan ja ihan oikeaa sambaa. Todella kaunista katsottavaa. Ja mikä ilo heillä oli kasvoillaan! Kuuntelin vielä Karin lopetettua hetkisen orkesterin puolituntista. Olipa sekin tanssittavan hyvää. Kelpaisi kyllä kenen tahansa tanssinharrastajan tanssia niitä kappaleita.

Lumoavaan yöhön, kuun sumuverhoamaan, poistuin paikalta. Edelleen vain yöllä kotiin ajaessani ja varsinkin jos kuu näkyy, palaa mieleeni kaunis hidas valssi, jota en kyllästy laulamaan - vai kappaleen alkua. Sanat eivät ole vielä hyvin hallussani...