06.04.2012 Jyväshovissa

Olin tietysti paikalla “ajoissa”, jotain vartin yli 9. Levyt olivat soimassa. Eräs tuttu herra tuli istumaan pöytääni. Jutustellessa meni kotvanen ja yksi kappalepari käytiin tanssimassa. Sitten sain istua “rauhassa“, niin kuin toivoin. Tarkoitus pitkästä aikaa kuunnella ja katsella Varjokuva-orkesteria. Istuinpaikkani oli taaemman baarin lähistöllä seinän vieressä. Orkesterin paikka oli edessä, sivusuunnasta katsottuna. Siitähän sain katsella ja kuunnella heitä puutetilaani korjaten. Oli aikaa edellisestä kerrasta, lähes päivälleen viisi kuukautta. Elämä vain kulkee omia uomiaan. Toinenkin herra istahti pöytääni ennen orkesterimusiikin alkua. Päivitettävää oli ja sain taas kerran jutella tanssimusiikkimaultaan saman henkisen ihmisen kanssa.

Orkesteri aloitti puoli yksitoista jatkaen puoli kolmeen. Ravintola se niin tahtoo.  Kappalevalinnat olivat taas minulle mieleisiä. Miten he saavatkaan sisäisen minäni niin tyytyväiseksi. Jo pelkästään kuuntelemalla ja katselemalla heitä. Tai oikeastaan juuri kuuntelu ja katselu ovat kaikkein parasta heidän kanssaan. Tanssiminen on ihan hyvä, mutta varsinkin ravintolan pikkutilassa, jossa väki on rentoutumassa, tanssin varsinainen ilo jää vähemmälle.

Jotain uuttakin esitettiin tai en enää tanssitauon jälkeen muistanut. Ainakin uutena Ramin laulama Lapin äidin kehtolaulu oli kaunis sovitus. Mä haluan sun-kappaleen olen kuullut heiltä kerran aiemmin ja siinä on sitä jotakin, minkä Varjokuva saa sovituksellaan aikaan. Samaan kauniiseen joukkoon kuuluu myös Olet kaikki ja monet muutkin esittämänsä kappaleet.

Ravintolaväkeä kertyi runsaasti. Näytti joukossa olevan ihan paremminkin tanssia harrastavia. Omat tanssitut kappaleet pikemminkin häiritsivät musiikin kuuntelua kuin olisivat tuottaneet iloa. Siksipä taisin antaa muutamat rukkaset ja kuulemma myös eräälle herralle, jonka kanssa oli ollut puhetta Varjokuvan illasta. Se tosin oli aprillipäivän juttuja.

Loppuillasta tai parempi sanoa aamupuolella väen vähetessä huomasin tämän aprilli-illan miehen. Tanssimme muutaman kappaleen ja vielä kerran sovimme seuraavasta tanssi-illasta. Se ei kyllä toteutunut - ehkä onnekseni. Illan tanssilajini olivat alkuillan levymusiikin aikana salsat. Tangot ja vaihtoaskeleella muutama kappale jossain välissä. Kädenalitansseja joku yritti viedä, mutta kävelyiksi se meni. Aamun tunneilla eräs herra haki kolme kertaa. Oli jo tilaa tanssia, mutta pikajunamainen vienti äkkikäännöksineen koetteli mummon jalkoja siinä vaiheessa yötä.

Loppuun asti olin paikalla eikä tehnyt vaikeaa. En nyt muista, koska olisin niin myöhään ollut liikenteessä. Yksi asia kuitenkin selvisi itselleni. Pidän muutamista orkestereista nimenomaan heidän tanssikappalevalintojensa takia. En pidä musiikissa kikkailuista tai kovasta yrittämisestä sovituksissa. Edellisen illan tansseissa monta kappaletta esitettiin liian erikoisilla tavoilla. Kappaleiden musiikillinen aitous jäi taka-alalle. Näin minä ajattelen ja koen musiikin. Varjokuvalla on persoonallisuutta soitoissaan, mutta ei ole liikaa koristelua sovituksissaan. Nykyään nelimiehiseksi pienentynyt Varjokuva ei ole laskenut musiikillista tasoaan ja siinä on osansa myös heidän taitavalla ja sympaattisella äänentoiston, valojen ja usein myös taukomusiikin hoitajalla. Heidän tanssipaikkailtojaan tarvitsen aika ajoin tai oikeastaan aina kun on mahdollista.