21.06.2012 Virtain Hiekkarannalla

Orkestereita oli ihan omiksi tarpeiksi - minulle olisi riittänyt tällä kertaa kaksi. Mutta ehkäpä oli enemmän tyytyväisiä kuin ehkä yhden orkesterin illassa. Juhannuksen aatonaatto ei tälle minun idän ja lännen tielle vielä tuonut ruuhkia, joten mukava oli ajella suoraa tietä hyvinkin rauhassa. Olin kovasti ihastunut tähän tanssipaikkaan toissa kesänä. Ajelin kahdeksan kertaa tämän aika pitkän matkan. Ei tanssipaikka ole tullut huonommaksi. Samalla kauniilla paikalla seisoo ja ehkä on kaunein kesälava, minkä tiedän.

Illan aloittivat Pekkaniskan Pojat ja vuorollaan perässä jatkoivat Mistral ja Anne Mattila sekä Neljän Suora. Miten ilta menikään tai se aika minkä olin paikalla, kun en tainnut olla viimeksi mainitun osuudella ollenkaan kuulolla. Oli kyllä ihan mukavaa muuta tekemistä sillä aikaa tavatessani tuttuja ja myös kahden muun soittokunnan väkeä.

Ei ollut paikalla tälläkään kertaa montakaan tuttua herraa, joten seurustelulle jäi aikaa. Tuntemattomilla tanssitaitoisilla herroilla on omat hakukohteensa. Mukava oli katsella kahden mieleisen orkesterin esiintymistä. Mistralin soittoa olin kuullut hiljan ja kyllä heillä on soittaminen hallussa. Anne Mattila jaksaa kerrasta toiseen olla yhtä sydämellinen ja osaa ottaa esiintymisellään paikalla olevan väen haltuunsa.

Pekkaniskan Pojat ovat koko kansan tanssiorkesteri ja saavat paikan kuin paikan täyteen väkeä. Eikä mikään ihme. Kovalla työllään he ovat saavuttaneet paikkansa. Tanssittavan hyviä kappaleita esitetään illasta toiseen ja niitä riittää, kun levyjäkin on  useita eikä kaikki ole levyilläkään. Iloiset ilmeet lavalla ja tanssijoiden huomioiminen vain lisäävät heidän suosiotaan. Kyllä PNP:n valotaulu on hyvä asia. Ainakin muutaman kerran sopivilla kappaleille työnnyin eturiviin, mutta muuten se oli melko turhaa. Naisia ja nuoriakin naisia oli monta riviä. Heissä oli myös hyvin tanssivia, joten vähälukuisammat herrat suuntasivat kulkunsa heitä kohti. Naisia jäi iso lauma odottelemaan mahdollista seuraavaa “lähtöä”. Naistenhaulla hain kolmea herraa hyvin valikoidusti. Tanssitut kappaleet olivat hyvin vietyjä. Tangoja olisin toivonut saavani tanssia enemmän, kun niitä kahdelta orkesterilta oli yhteensä useampia.

Väkimäärä sen kun lisääntyi illan aikana, joten “ahtaanpaikan kammoa” tuntien lähdin kotimatkalle klo 23 jälkeen. Lähes koko matkan oli taivaanranta niin komeissa väreissä, etten siinä juuri muuta ajatellut. Luonnon kauneus ja saada katsella sitä on jotain, mitä kukaan ei ota pois.