03.11.2012 pyhäinpäivän ilta Haapamäen Suojalla

Mielikuvani oli, että olin ollut joskus yhtyeen In The Mood keikalla. Silloin taisi yhtyeessä olla kaksi naispuolista jäsentä. Nyt oli yksi ja tyylikäs laulaja olikin. Ääni oli kaunis. Koko yhtyeestä henki entisaikojen rautalankatyyli ja vaatetuskin oli sen mukaista. Sovitukset kyllä sopivat myös nykyaikaan. Lavalla taisi ennen illan alkua olla "lepäämässä" viisi kitaraa. Haitaria ei ollut enkä huomannut sen puutetta. Hyvää tanssimusiikkia esitettiin polkat mukaan lukien koko sen kahden tunnin ajan minkä olin paikalla. Äänentoisto oli todella kohdallaan. Taukomusiikki olisi saanut olla hivenen hiljaisemmallaan.

Tämä yhtye on voittanut vuonna 2008 SMORK-kilpailun ja siitäkin voi jo päätellä, että taitoa riittää lavalla. Taas kerran totesin, että useampi tanssiorkesteri on parhaimmillaan, kun saa olla ainoana orkesterina illassa ja viedä läpi oman tyylisensä ohjelmiston. Kaksi orkesteria harvoin osaa esittää ohjelmiston joka täydentää kauniisti toisiaan.

Tämän illan tanssipaikkavalintani oli siinä mielessä helppo, etten halunnut Kartano Kievariin Finkkujen tungosiltaan. Toisaalta tiesin, että Suojan tanssijapohja sen kun kaventuu. Väkeäkin tuli illan hiljaisen alun jälkeen ihan kohtuullisesti. Tanssijoissa oli suurin osa pariskuntia ja osa jo varttuneita. Kun tuli tauko ja parien vaihto kappaleiden välillä, niin suurin osa jäi lattialle odottamaan jatkoa. Yksin tulleita naisia oli jonkin verran, mutta tanssiherroja vähän. Herrojen tanssituntemus näytti keskimäärin suppealta kuin laajalta. Jos nyt sillä on mitään merkitystä.

Puoli yhdeksästä yhdeksään oli levymusiikkia. Kävin yläkerrassa kahvilla. Tuoreita olivat pullat ja kauniita voileipiäkin oli tarjolla. Karaokelaitteita viriteltiin kuntoon ja lauluhalukkaita näytti olevan paikalla. Levymusiikin aikaan eräs herra haki toiselle foksikappaleelle ja kun perään tulivat jenkat, ne menivät pieleen. Ensimmäistä yritimme tanssia ja loppuun asti sujuikin, mutta ei se oikein jenkkaa ollut. Sitten ehdotin paluuta penkkiriviin.

Yhdeksältä aloitti In The Mood perinteisillä hyvillä valsseilla. Sitten tanssilajit sujuivat hyvin esitettyinä koko ajan. Naispuolinen esiintyjä oli lavalla koko ajan eli hän on täysivaltainen yhtyeen jäsen. Hän lauloi, välillä oli kitara ja helistimet. Toinen kitaristi lauloi myös jonkun kappaleen ja taisivat välillä kaikki olla äänessä yhtä aikaa. Yhdet tangoparit esitettiin kahden tunnin aikana. Tuhon tietä kuljen ja Kuinka saatoitkaan tuntuivat aika osuvilta istuessani kaksi tuntia katselemalla ja kuuntelemalla esiintyjiä. Hitaat valssit esitettiin ja olivat sopivassa nopeudessa. Suunnilleen kaikkia tavanomaisia tanssilajeja esitettiin kahden tunnin aikana. Oli sambaa ja rumbaa, chachaata ja humppaa, buggia ja beatia. Puoli kymmenestä tunti eteenpäin oli naistenhakua, mutta en havainnut ketään haettavaa, joten jatkoin “havainnointia” istumalla.

Yhdeltätoista orkesteri lähti tauolle ja minä poistuin. Eteisessä oli juttelemassa erään daamin kanssa yksi orkesterin jäsen ja ajattelin samalla kiittää hyvästä musiikista. Yllätyksekseni herra soittaja olikin oma pituiseni, vaikka korkeammalla olevalla lavalla hän näytti pitkältä. Kaksi osuutta heillä oli vielä illassa ja tangoja oli tulossa ja luvassa. Ei niitä Seinäjoen viimeaikaisia tangoja, vaan nostalgisia vanhoja tangoja. Olisi ollut mielenkiintoista vielä jäädä, mutta en ajatellut istuvani enää kahta tuntia.

Sain sitten samalla kysyä eräästä esitetystä kappaleesta, josta Varjokuva oli tullut mieleeni. Yhtye ilmoitti aloittaessaan kappaleen Maanantai tangoksi. Sävellys oli tuttu ja selvisikin, että se on Varjokuvankin esittämä ja levyllä oleva Toinen tie, alkuperältään Jörgen Petersenin sävellys. In The Moodilla kappale on kuulemma ollut ohjelmistossa jo vuosia. Kaunis oli heidänkin sovituksensa.

Yhtye esitti myös instrumentaalikappaleita ja ne sopivat heidän kitaratyylilleen. Jostain kuulin jälkeenpäin, että yhtyeellä olisi ohjelmistossa Kitaratango. Harmi, jos se esitettiin lähtöni jälkeen. La Stradan muistan esittävän sitä. Musiikillisesti iltahetkeni oli yksi parhaita, missä olen ollut läsnä. Polkan nopeudesta tosin olimme eri mieltä, mutta ei silläkään ollut väliä, kun olin kuulolla. Ehkä minun pitää päästä hieman erilaiseen tanssipaikkaan heitä kuulemaan - jäin jotain paitsi - tanssimisen niin hyvään musiikkiin.