18.1.2013 Jyväshovissa

Paikalla oli tänä perjantai-iltana Charlies-yhtye, jota en ole pitkiin aikoihin nähnyt. Keikoilla kävin ennen, kun solistina olivat ensin Charles Plogman ja myöhemmin Janne Leino. Onnistuin paremmin pääsemään, kun asuin eri paikkakunnalla. Reilut kaksi vuotta orkesteri on tullut toimeen omin voimin ja solistin tehtäviä on hoitanut basisti eikä ollenkaan huonosti. Hyvä ääni hänellä on ja miellyttävä herra muutenkin.

Tällä kertaa orkesterissa oli kolme tutunnäköistä herraa. Rumpali oli tuuraaja. Jotain tuttua hänessäkin oli, mutta en saanut päähäni missä hänet olet tavannut. Orkesterin voimahahmo ei korosta itseään ja on niin lempeänoloinen taidoistaan huolimatta. Hän soittaa koskettimia, haitaria ja saksofonia sekä säveltää ja sovittaa, kun pianonsoitonopettajakin kaiken lisäksi on. Esiintyjillä vaikutti olevan hyvä yhteishenki ja iloinen esiintyminen.

Olin tullut ravintolaan puoli kymmenen jälkeen eikä väkeä ollut kuin nimeksi. Levyt olivat soimassa. Pakkasta oli kyllä reilusti, mikä varmaan sai etempää tulijat miettimään lähtöään. Tulihan sitä väkeä kuitenkin illan mittaan ihan tungokseen asti. Pariskuntia ja muuta ravintolaelämään sopivaa joukkoa.

Istuin erään lomailevan savolaispariskunnan kanssa samassa pöydässä orkesterilavan sivustalla. Siitä näki hyvin lavalle. Alkuillasta pöytäämme tunkeutui humalainen nainen viereisestä pöydästä. Haisi kuin rankkitynnyri. Pöytäseurueensa väki oli mennyt tupakalle joten halusi jutella sen ajan!!! Minä en avannut suutani ja pariskunta yritti jotain sanoa. Emme sitten olleet tarpeeksi vieraanvaraisia, kun hänen miehensä yritti vielä tulla samaan pöytään, vaikka heillä oli oma pöytäkin. Ei kovin kauniita olleet heidän sanansa, kun palasivat omaan pöytäänsä. Puheet jatkuivat mollaten vielä omasta pöydästään ja ohi kulkiessaan osoittivat mieltään sanojen kera. Jos se olisi jatkunut pitempään, olisin tiennyt mitä pitää tehdä. Pöydässäni ollut mukava pariskunta tanssi muutamat kappaleet ja poistuivat. Ei mennyt kauan kun laseja särkyi humalaisen pariskunnan pöydässä ja heidät talonväki saatteli pois ravintolasta.

Niinpä istuin siinä yksin yhden nurkille asti ja kuuntelin ja katselin soittajia. Pöytä on hieman syrjässä tanssitilasta, joten minua ei juuri monta kertaa “häiritty”. En lähtenyt tanssimaan lattialla olevaan ruuhkaan. Hieman harmitti, että sanoin myös eräälle tutulle, että tänä iltana istun. Toiselle tutulle vastasin, että juuri niin teen, kun kysyi, että miksi yksin murjotan…

Charliesin musiikista olen pitänyt niin kauan kun olen tiennyt heidän olemassaolostaan. Varsinkin Janne Leinon ollessa solisti ne vuodet 2004-2010 olivat mielenkiintoisia ja erityisiä. Nyt olen ilmeisesti vain kerran ollut heitä kuulemassa orkesterin nykykoossa syystä, että keikkapaikat eivät ole olleet kovin lähellä. Oikealle tanssilavalle haluaisin heitä taas kuulemaan.

Illan musiikki oli monimuotoista. Oli nopeita kappaleita, kauniita hitaita. Oli foksia ja fuskua, jiveä ja chachaata, tavallista ja hidasta valssia, humppaa ja buggia ja ym. Oliko jenkkakin illan tanssina… Haitari oli käytössä monta kertaa kuten saksofonikin. Ennen lähtöäni basisti Mårten lauloi kauniin Elviksen kappaleen, muistaakseni se oli Can´t Help Falling In Love ja perään tuli hieno Rogerin saksofoniesitys. Vaikka kysyin kappaleen nimen ja esittäjänkin, niin enää en ole varma oliko se Nat King Colen laulama “When I Fall in Love” vai joku muu, mutta kaunis se oli joka tapauksessa. Elviksen kappaleita tuli illan aikana joku muukin. Kun tangoja ei esitetty taukomusiikissakaan, niin pyynnöstäni sitten ennen lähtöäni tulivat kahdet kauniit tangot. Kiitos Roger. Soittajille jäi varmaan vielä yksi osuus jäljelle lähtöni jälkeen. Taisin olla koko illan Charlies´n angel.