30.03.2013 Jämsän Pavilla

Pitkästä aikaa oli tilaisuus päästä kuulemaan erityisen hyvää musiikkia. Martti Metsäkedon orkesteri on harvinaisuus lajissaan. He taitavat lajien mukaisen ja alkuperäiskappaleiden soittamisen.

Ilta oli viileä ja sisälläkään ei ollut lämmintä paitsi naisten WC-tilat olivat lämpimät. Ehkä tanssien olisi lämpimän saanut, mutta en tanssinut. Tanssitila on syvennyksessä. Sisään tullessa ovat WC-tilat oikealla puolella ja vasemmalla ensin narikka ja sitten kahvio ja hyvää tilaa jatkuu kiertäen lavan toiseen reunaan. Sisääntulosta suoraan tanssilattian yli on orkesterilava. Naistenhakualue on osin oikealla alhaalla tanssitilan reunassa ja osin portaikossa, joka on koko pitkällä sivulla. Herrat ovat sitten tanssilavan vasemmassa kulmassa ja osin myös keskellä tanssilattiaa varsinkin naistenhaun aikana.

Aloitin illan seisomalla kahvion lähellä pylvääseen nojaten. Herrat suorittivat hakujaan edessäni lavan reunalla. Tauolla orkesterin “velipoika” El Papa kävi juttelemassa. Niin kuin seuraavallakin tauolla. Orkesterin isää Marttia en tavannut lähituntumassa. Jokin vain esti minua menemästä naisten hakualueelle. Ehkä se oli tanssiväki. Pariskuntia ja muuten tuttuja keskenään. Tässä tanssipaikassa oli aiemmin talvisin tansseja, mutta tänä talvena ja oliko jo viime talvenakin vain satunnaisesti. Hyviä orkestereita kumminkin oli esiintymässä.

Siinä seisoessa 45 minuuttia jalkani antoivat periksi ja siirryin istumaan lähellä olevaan muutaman tuolin riviin. Siinä istui myös herroja, jotka ehkä olivat ostaneet kuuntelulipun niin kuin minäkin. Siitä edestäni herrat lähtivät hakemaan daameja tanssimaan. Kolmannella tunnilla, olin juuri tullut lämmittelemästä kahvia juomalla, kysyi eräs herra, ei vaikuttanut tanssitaitoiselta ja sama olisi ollut vaikka olisi ollutkin, lähdenkö tanssimaan. Jalkani olivat varmaan niin pökkelöt istumisesta, että turhaan olisin yrittänyt. En lähtenyt.

Illan musiikit olivat aivan mahtavat, niin kuin aina on ollut tällä orkesterilla. Kaikkia lajeja ja monia alkuperäiskappaleita esitettiin lattareissa. Salsatkin olivat ulkolaista alkuperää. Tangoja oli useita ja surulla niitä kuuntelin. Kasvoiko sisälläni jotain, sietokyky elämän tyrskyjä vastaan vai jotain muuta. Hitaita valsseja tuli ensin yhdet parit ja olin jäänyt odottamaan toisia. Tiesin, että Lumous (Fascination) esitetään. Olisin varmaan lähtenyt kotiin viimeistään kahden tunnin jälkeen, kun jalkani ja käteni olivat aivan jäässä.

Muistini mukaan tämä oli ensimmäinen kerta etten tansseissa tanssinut. Ehkä olisi haettu, jos olisin mennyt naisten riviin, ehkä ei. Tuttuus oli valttia, joten en mennyt arvuuteltavaksi ja naistenhaulla oli juoksukilpailut menossa ja lennossa vaihdot. Väkeä ei ollut runsaasti eli aika sisäpiiritanssit ne olivat. Täytyy sulatella tätä iltaa.

Onneksi nyt sunnuntaina oli mahtava sää ja ladut ajettu varhain aamulla. Hiihtäminen on rauhoittavaa. Kaikki on itselle. Kellojakin siirrettiin kohti juhannusta. Tekisi mieli päästä illalla Valtatie 2:lle. Siellä on Varjokuva ja en tiedä koska näen heitä jatkossa ja en muista juuri nyt koska näin viimeksi. Ehkä onnistun lähtemään.