24.07.2013 Kuikan lavalla

 

Perinteisissä keskiviikon naistentansseissa esiintyi Markku Aro Diesel-orkestereineen. Kävi taas niin kuin välillä minulle käy – en ennättänyt nähdä solistia, kun poistuin paikalta alkuillasta. Sen sijaan huomasin tutun miehen rummuissa. Aiemmin La Strada-orkesterissa ollut soittaja. Harvoin enää sattuu, että ihan vieras on soittokunta, jos nyt taidankin valita tanssipaikkani orkesterin "makuni" mukaan.

 

Ilta alkoi kyllä mukavasti ja olin tarkoituksella tullutkin paikalle, vaikka en pidä nykysuuntaisista naistenhakutavoista. Naistenhaut ovat vähemmän kaunistapaisia. Turha on sanoa, että nopeat syövät hitaat. Jos jossain muussa tilanteessa naiset syöksyilesivät miesten perään kuin mitä näkee tapahtuvan, sitä varmaan paheksuttaisiin hyvien käytöstapojen puuttumisen takia.

 

Ensimmäinen tarkoitukseni oli tavata ulkomailta lomalla oleva pariskunta, jonka herran kanssa on aiemmin ollut monta upeaa tangohetkeä parketilla ja vaimonsa kanssa juttuhetkiä. Toinen tarkoitus oli ehkä tavata toinenkin herra, mutta se jäi haaveeksi.

 

Ennätin ilman juoksuaskelia hakea seitsemää herraa, tangoherra mukaan lukien. Kaksi herroista oli tuntematonta ja ehkä siksi valintani eivät sattuneet kohdalleen. Hidasvalssi ei oikein sujunut toisen kanssa ja kookas herra humpalla ei näyttänyt tyytyväiseltä seurantaani. Sellaisenkin huomaa, jos en itsekään pitänyt askelista... Toiset tangoparit sujuivat perinteisesti ruskeasilmä herran kanssa. Tuttujen herrojen kanssa foksi, bug ja rumba olivat miellyttävät tanssia. Kai sitä puolin ja toisin pyritään hakemaan sellaista tanssiparia, jonka kanssa tietää ennestään askelien käyvän yhteen.

 

Harmi, etten viihtynyt paikalla pitempään, sillä en muista olenko tavannut Markku Aroa sitten laivamatkan toista kymmentä vuotta sitten. Pienen tarkistuksen jälkeen oli todettava lyhyt muistini. Kolme vuotta sitten olen tavannut heidät Lapissa ja perään Keski-Suomessa.