10.07.2013 Kuikan lavalla

Olin arvioinut palaavani tanssin pariin loppukesästä. Onneksi heinäkuun puoliväli ei vielä ole kesän loppua. Pitkältä poissaolo välillä tuntui, mutta hyvä oli tehdä nyt paluun ensiaskel, vaikka tuntui kuin olisin vieraana paikalla.

Varmuuden vuoksi polveni harkitsi jättää tanssimisen seuraavaan kertaan vaikka naistentanssit olivatkin nyt kyseessä. Oikeastaan tunsin oloni turvalliseksi istumassa. Väkeä oli runsaasti ja naistenhaut ovat muuttuneet sellaisiksi, joissa en viihdy. Mitään hienotunteisuutta ja kohteliaisuutta ei tunneta haettavia kohtaan. Saati "kilpasiskoja" kohtaan. Ryntäily, kyynärpäätaktiikka ja haut tehdään usein, kun herra ei ole edes palauttanut edellistä naista hakuriviin. Tyylinsä ja tapansa itsekullakin.

Olin valinnut tanssi-illakseni orkesterin, jonka olin kohdannut ensi kerran 10 vuotta sitten. Merkkipaalu täyttyi edellisellä viikolla. Tiesin, että orkesterin rumpali, Kyösti Mäkimattila oli jo mennyt Seinäjoen tangomarkkinoille tulikokeeseen. Hän oli kaivannutkin laulajan osaa jo pitkään, vaikka minulle hän on aina edelleen laulava rumpali. Laulaa hän on aina osannut ja hyvin. Tangoilla olemme alkuaan tavanneet, joten en yhtään ihmettele hänen kaipuutaan tangokuninkaaksi.

Rumpalina oli nyt jo muutamia kertoja aiemminkin ollut orkesterin kotikylän soittomies, Mika Harinen, joka soitti ja lauloikin ihan hyvin ottaen huomioon lyhyen ajan mukana olleena.  Orkesterin Rami lauloi tavallista enemmän, mikä on hyvä asia. Hänellä on hyvä ääni. Musiikit ja laulut olivat tanssittavan hyviä ja ei ollut heikkoa pelkästään kuullakaan niitä. Pelimanni tyyliset polkatkin soitettiin sillä hyvällä nopeudella, josta pidän. Jospa ajan kuluessa vielä pääsen niitä tanssimaan.

Katselin välillä soittokuntaa ja tuli mieleeni, miten heistä on tullut "isoja" poikia. Sitten kymmenen vuoden. On ollut monia tanssi-iltoja heidän kanssaan ja ilo ollut seurata heidän kulkuaan esiintyjinä. 

Orkesterin ääni- ja valomies Hande olikin tutusti näkyvillä laitteineen. Luulin, että hän ottanut toimiinsa pelkän kädessään pidettävän tietokoneen, mikä lie laitteen oikea nimi. Silloin hän voi liikkua salissa ja vaikka takatiloissa ja säädellä valot ja äänet. Sellaisen näin viimeksi ja tuli ikävä, kun hän ei ollut paikallaan näkösällä. Äänentoisto on aina ollut kohdallaan eikä poikkeusta ollut nytkään.

Ehkä jatkossa näissä  Kuikan lavan naistentansseissa rohkenen jo hakeakin herroja tanssimaan - tai sitten en.