20.07.2013 Vehkakosken rantalava

 

Paluuni ilmiöön tanssimaailman monimuotoisuus saa minussa aikaan välillä ehkä outojakin päähänpistoja. Niin kuin nyt lähteä täysin vieraaseen paikkaan. Jo toinen kerta peräkkäin.

 

Lähtökin tapahtui melko myöhässä ja harkitsin jonkin aikaa, odottaako perillä jotain muutakin iloa kuin sympaattiset esiintyjät. Orkesteri Jackpot säesti kolmea herraa, joista jokainen on omalla tavallaan loistava esiintyjä ja yhteistä heille on tangokuninkuus. Risto Nevala valittiin kuninkaaksi vuonna 1989, Marko Lämsä vuonna 2006 ja Jukka Hallikainen vuonna 2008.

 

Saavuin siis paikalle aikalailla myöhässä. Kello oli jo kymmenen. Tein omia matkareittivaihtoja kesken matkan. Tuntui, että olin jossain vaiheessa hakoteillä. Kyllä Suomessa on vielä korpimaisemia ja kuitenkin siellä täällä oli syrjäteitä, joiden varrella on koteja. Olisiko minusta asumaan niin syrjässä. Valintoja kaikki on maanpäällä, vaikka joskus tuntuu, etten itse päätäkään asioistani – tuuli vain vie mennessään. Ehkä tarkoituskin niin. Matkamaisemissa silmäni nyt kuitenkin lepäsivät.

 

Tanssipaikka oli järven rannalla. Täyden kuun aika oli lähestymässä. Väkeä oli sankoin joukoin, niin oli autojakin. Sisälle mennessäni lavan reunalla vastaani tuli illan ainoa minua lähestynyt herrahenkilö. Hallikaisen Jukan lämmin halaus ja ihmettelevät silmät olivat hetken lähelläni. Siinä tervehdys puolin ja toisin. Lapissa helmikuulla viimeksi tavattu.

 

En ollut perillä, mikä oli hakusysteemi, oliko hakualueita vai olivatko kaikki pariskuntia. Niinpä menin ensin kahville. Väkeä oli sielläkin. Hyvä kun löysin tyhjän penkinpään alleni. Tuttuja ei ollut. Tanssilattian puolella oli joku ulkonäkötuttu pariskunta. Niinpä sitten hakeuduin istumaan monikulmaisen tanssitilan takareunalle hyvälle näköetäisyydelle orkesterilavan suuntaan.

 

Kyllä läsnäoloaikani musiikit olivat ehdottomasti hyvät. Solistit esiintyivät vuorotellen ja välillä yhdessäkin ja kelpasi heitä kuunnella. Lavakarisma loisti heistä jokaisesta. Paljon tuttuja kappaleita sain kuulla. Tanssilajeista ei kyllä voinut valittaa. Kaikkea yleisesti soitettavaa tanssimusiikkia esitettiin. Varsinkin nuoremmilla solisteilla on paljon omia hyvin suosittuja kappaleita. Marko Lämsällä on ollut tapana esittää nopeita kappaleita, rokkeja ym. hitaiden, slovareiden ja tangojen lisäksi. Rokkeja hän on esittänyt joskus jopa useampia peräkkäin illan lopulla. Hänellä on rento ja reipas tyyli esiintyä. Jukka Hallikaisessa on jotain samaa kuin nykyisessä tangokuninkaassa Kyösti Mäkimattilassa. Syntymävuoden lisäksi maltillisuus, ulkoinen olemus ja sisäinen rauha. He molemmat ovat niitä tangokuninkaita, jotka ovat onnistuneet kantamaan kuninkaan kruununsa kunnialla. Arvostan heitä. Kolmas paikalla ollut tangokuninkas on minulle vieraampi eikä minulla ole hänestä juuri kokemusta lavoilta. Hyvä ääni hänelläkin oli.

 

Vaihdoin välillä istumapaikkaa ja seurasin menoa lavalla ja lattialla. Ehkä olisin selviytynyt tanssijoiden joukossa ilman kolhuja. Jos joku olisi hakenut. Ehkä siellä oli jonkinlaiset hakualueet, kun huomasin, että joillakin herroilla vaihtuivat parit. Erästä oikein iloisen näköistä herraa oli mukava katsella. Tanssiminen oli persoonallista ja hauskaa ainakin sivusta katsoen. Oli keskilattiallakin kädenalitushalukasta väkeä eli kyllä täälläkin osataan, vaikkei ihan ”sivistyksen” keskellä ollakaan.

 

Tämä oli sitten toinen tanssimaton ilta tanssitaukoni jälkeen. Olin paikalla vajaan kaksi tuntia. Jokinhan minua vie ihan kauas kotoa, vieraisiin ympyröihin. Taidan tuntea oloni turvalliseksi istumalla tanssipaikalla. Paluumatkalla kuu oli niin iso, että arvelin sen olleen täyden, mutta se olikin vasta maanantaina. Ehkä seuraavassa tanssi-illassa minun olisi ryhdistäydyttävä ja jätettävä arkuus kotiin.