31.12.2013 Kartano Kievarissa

 

Tämä oli kolmas uudenvuodenaatto, kun olin samassa paikassa ja myös sama orkesteri. Kai sitten olen jo vakioasiakas ja vakiofani;) Tosin en ajatellut asiaa lähtiessäni.

 

Ilta alkoi kyllä ihan eri lailla kuin ennen. Tutun kyydissä menimme ensin Kivistön työväentalon alkuillan tansseihin ja sitten mukaan tuli vielä toinen kyytiläinen ja suunta oli pohjoiseen.

 

Huikon veljekset soittivat Kivistöllä ja ihan mukavasti. Ainoa asia mikä kyllä harmitti minua oli, kun tangoa ei kuulunut orkesterin ensimmäisellä osuudella eikä taukomusiikkinakaan. Toisen soitto-osuuden lopulla se sitten tuli. Oli naisten vuorohakutunti menossa. Minun piti tavata eräs nainen asian perästä ja kun hänet sain kiinni, niin tango ennätti soida niin, etten enää tarvinnut yrittää hakuryntäykseen. Asiani sain hoidettu, mutta miten voi yksi tanssimaton tango saada mielialani laskeutumaan.

 

Ilta olikin ollut siihen asti mukava. Ensimmäisen orkesteriosuuden sain tanssia muutoin paitsi humpan kuuntelin. Herrat hakivat illan aluksi. Taukomusiikki oli saman tapaista kuin orkesterin soitotkin, melko nopeita kappaleita. Tanssin tauollakin. No, valssi on suosittu tällä lattialla. Sitä kai tuli useamminkin sen kahden tunnin aikana, minkä olin paikalla. Naistenhaulla en ihan valppaana ollut. Silloin ei pitäisi ajatella muuta kuin haettavia herroja. Minulla oli mielessäni se yksityisasiani hoito ja sovittu autokyytiin lähtemisaika toiseen paikkaan.

 

Ennätin muutamaa herraa hakea toisella tunnilla, naistenhakua. Hyvät olivat askeleet. Eräs muualta tullut tuttu herra oli hakenut edellisellä tunnilla ja hain häntä takaisin. Hänellä on vartalonkäyttö ja tanssiasento kohdallaan. Hän harrastaa muutakin kuin lavatanssia. Ilo oli tanssia hänen kanssaan. Silloin tällöin saan kiitoksia omasta liikkumisestani tanssilattialla, ryhdistäni ja raamin säilymisestä tanssin ajan. Nyt niin kävi. Hetken kävi ajatus jäädä tanssimaan, sillä ilmeisesti olisimme tanssineet lisääkin.

 

Kaksi tuntia meni Kivistöllä ja kahdeksasta lähtien Kartano Kievarissa ihan loppuun asti. Olisinko ollut loppuun asti, jos olisin ollut omin kyydein. Ehkä en, mutta nyt olin asennoitunut olemaan. Huolimatta vuorotuntihausta ja sekahausta puolen yön jälkeen iltani sujui rauhallisesti. Jostain johtuu, etten ole vieläkään yli kolmeen vuoteen kotiutunut tähän paikkaan. Tosin ei se paikasta johdu. Nyt oli juomavesipaikan luona paikan kyselylappu: mitä toivotaan, orkesterit ym. paikan suhteen. Taisi osallistujien kesken olla arvonnassa kausikortti paikkaan. Jollekin vakikävijälle voitto on hyvä. Minulla se olisi hukassa, sillä käyntini tanssipaikoissa on johtunut yleensä orkesterista ja niitäkään ei ole runsaasti, joita jaksan kuunnella koko illan.

 

Illan orkesteri oli La Strada, jota olen joskus kuunnellut lähes pelkästään istuen. Nyt heillä oli kaksi osuutta ennen Anita Hirvosen kahta osuutta ja vielä soitot Anitan jälkeen. Aluksi ei ollut paljon väkeä ja pihassakin vain muutamia autoja. Anitan aloittaessa oli sitten jo täysi sali.

 

Alkuillasta oli tunti levymusiikkia, joka oli laadukasta. Paikan isäntä hallitsee kappalevalinnat ja musiikkien tanssittavuus on hyvä. Tuttu herra haki puolikkaalle tangolle. Tuntematon herra sitten humpalle vai oliko se foksia. Joka tapauksessa sain mennä selkä edellä niin pitkään, että mietin mitähän polveni sanoo. Siitä junamaisesta askelluksesta ei hyvää seuraa. Normaalit suunnanvaihdot jäivät uupumaan.

 

Vaikka vuorotuntihaku antoi mahdollisuuden hakea itselle sopivia herroja, niin en kovin innostunut. Haettavia herroja ei ollut paljon. Naisia taas oli tavanomaiseen tapaan paljon. Orkesterin aloitusta odotellessani olin juomavesipaikan luona, kun komeat herrat marssivat lavalle päin. Siinä katseeni kohtasi rumpalin ja nyökkäsin tervehdyksen ja vaikka matkaa oli jonkin verran, niin kohteliaasti hän käveli luokseni perässään jälkikasvunsa. Muutama sana vaihdettiin ja totesin, että siitä on jo muutama vuosi kun ensi kerran tapasin nuoren herran. Hän olikin kasvanut pituutta kovasti, mutta sama hellyttävä nuori mies hän on edelleen. Siinä ei ole omena pudonnut kauas puusta.

 

Orkesteria kuunnellessani voin vain todeta, että siinä on yksi parhaimmista tanssiorkestereista, jonka tiedän. Tiedän kyllä aika monta orkesteria Suomesta. Mieltymysjuttuja pitämiset ovat ja monien asioiden lopputuloksia. Trumpetisti Jari Nurminen oli vähän aikaa pois kokoonpanosta, mutta orkesteri ei tainnut olla parhaimmillaan ilman häntä. Nyt en kuullut hänen kielitaitonsa näytteitä kappaleissaan, niin kuin joku vuosi sitten. Anitan ollessa lavalla Jari esitti tutun jutun - lattialla selällään hieno trumpettiosuus. Eikä Anitakaan laulanut enää erästä kappalettaan, jonka aikana rummuissa oli aiemmin orkesterin muu jäsen ja viimeksi nuori herra Saku Kallio.

 

Tangot kun ovat sieluni ja sydämeni ilo, niin voin vain ihmetellä itseäni, miten olen sotkenut kaksi ihan erilaista tangoa, jotka tosin molemmat ovat tangojen huipulta. La Strada esitti Kitaratangoa aiemmin, mutta soittimista johtuen se ei ole enää ohjemistossa. Kun olen tiennyt, että myös In The Mood esittää ko. tangon ja vasta hiljan kuulin sen heiltä, niin nyt kun lavalta alkoi kuulua tango, niin tangokorvani kuuli, mitä halusi. Se kuuli Kitaratangon ja myös tanssin sen onnellisena. Myöhemmin illalla trumpetistin kanssa jutellessani kiittelin Kitaratangosta ja hitaasta valssista Lumous (Fascination), jota ei kovin moni orkesteri esitä. Sainkin tietää totuuden tangosta, se oli Granada. Ehkä ei pitäisi koskaan olettaa mitään ja olla kuulolla myös korvilla eikä sydämellä.

 

Kuuntelin vielä kotona Youtubesta kummankin kappaleen. Yritin kuunnella, mitä yhteistä niillä on, mikä saattoi saada minut erehtymään. Shadowsin Guitar Tango vuodelta 2003 oli upea, mutta Granadasta en löytänyt oikein hyvää äänitystä. Tanssilavoilla sitä esittää moni orkesteri hyvin.

 

Illan omissa tansseissani oli mukavia useampi, mutta juuri hitaalla valssilla oli tangoon verrattavaa iloa. Itse olin valinnut haettavan. Toinenkin hidas valssi oli hyvää vientiä ja saman herran kanssa jotain muutakin. Kuitenkin enemmän kuin tanssin olin taas kuin konsertissa. Istuinkin orkesteria lähempänä kuin naistenhakualueella, jossa oli ahtaus ja esteitä näkemiseen lavalle.

 

Anita päättikin oman osuutensa kauniisti, jos koko hänen osuutensakin oli hyvää ja mukavaa tanssimusiikkia. Keski-Suomen kotiseutulaulu – Männikkömetsät ja rantojen raidat, oli Anitan, orkesterin ja tanssiväen yhteislaulu. Anita kertoikin lavalta käsin, että kiitos, kun heidät on kutsuttu seuraavaksikin vuodenvaihteeksi tähän samaan paikkaan. Olenkohan minä neljättä kertaa mukana...