29.11.2013 Hotelli Keurusselkä

 

Menee nykyään aikoja, että pääsen katsomaan ja kuulemaan niitä soittokuntia, joita haluaisin. Niinpä kun orkesteri Mistral ja Anne Mattila olivat kohtuullisen lähellä, niin sinne ajelin.

 

Alkumatka oli vielä kohtuullisen sään vallitessa. Kohtuullinen oli edellä ajavien vauhtikin, usein jopa alle nopeusrajoitusten, vaikka tie on hyvä ja helppo ajaa. No, sitten tuli tuulenpuuskia ja lunta niin, etten tahtonut nähdä tietä. Niitä tuli ja meni, mutta pisin matka olikin lopputaival useita kilometrejä Keuruun tieltä Keurusselälle. Siellä oli satanut jo ennestään ja nyt tuuli painoi lumen valkeana massani päin tuulilasia. Mutta niin selvisin perille ja pysyin tielläkin, vaikken kunnolla nähnyt missä ajoin.

 

Olin valmistautunut siihen, että näin perjantai-iltana saattaa olla paljon pikkujoulun viettäjiä, mutta erehdyin. Väkeä oli, mutta aivan kohtuullisesti. Sen olen jo oppinut tietämään, ettei tanssiväkeä täällä juuri käy. Orkesteri Mistral oli jo aloittanut soitot ja laulut. On se vaan näissä mieliorkestereissani, kun kuulen alussa heidän soiton, vaikken näekään vielä heitä, niin tunnen hyvää oloa.

 

Sain melko hyvän istumapaikan varttuneen pariskunnan isossa pyöreässä pöydässä, jossa oli tilaa. Eivät ehkä olleet savolaisia, kun sanaakaan eivät minulle sanoneet ja eivät juuri puhuneet keskenäänkään. Siinä he vaan istuivat lähes loppuun saakka. E tohtinut itsekään aloittaa keskustelua.

 

Näköala oli hyvä, suoraan lavalle tai ehkä vähän sivuun, mutta näin kaikki soittajat. Rumpalista tosin hieno sivuprofiili, kitaristin takahiukset, kosketinsoittaja/haitaristi siellä takana ja komea herra basisti oli suorassa katselussani. Liekö haitannut, pidän kovasti hänenkin laulamisestaan. Onneksi istuin kauempana;) Toinenkin tunti meni hyvin orkesteria kuunnellessa. No, hakihan muutama herra ja eräs ihan kiemuroita koetti viedä jollain omalla persoonallisella tyylillään. Piti ihan tsempata, että miten viennissä pysyin mukana... Muutoin herrat veivät siististi. Yhden herran kanssa tanssimme useaan otteeeen.

 

Seuranneella tauolla juttelin soittajien kanssa ja toivoin saavani kuvata heitä muualla kuin lavalla. Ja Anneakin, jos hänelle sopii. Kaikille sopikin ja otin jo yhdellä tauolla soittajista kuvia ja Annen lopetettua myös hänestä ja soittajista. Minulle on tullut viime aikoina tavaksi kuvata tuttuja soittajia, jos joskus ennenkin kuvasin. Nyt vain tuntuu, että muistoja on saatava talteen kuvien myötä.

 

Anne esiintyi taas kerran omalla ihanalla tyylillään. Pidän hänestä eniten sisarusjoukosta. Paljon hän esitti vanhoja nostalgisia kappaleitaan ja pidän kyllä niistä. Lennetään uudelta levyltään oli kaunis. Mutta ne häiden perumiset-kappale, en oikein tiedä ymmärränkö sitä koskaan. Taitaa pipo kiristää minulle tai en ehkä ymmärrä huumoria. Mutta ravintolaväki piti kyllä siitä ja muustakin. Kovasti olivat välillä fanittamassa ja seisoivatkin lavan sivureunassa – fiksuja faneja. Tanssijat sopivat etenemään lavan kohdalla.

 

Olin ajatellut kysyä orkesterilta, onko duettokappale vielä ohjelmistossa, kun se yllättäen alkoikin kuulua.Tällä kertaa Annen parina lauloi tummaääninen basisti kappaleen Sielu salamoi. Siinä kappaleessa on se jokin ja nimenomaan Annen laulamana basistin tai kosketinsoittajan kanssa.

 

Annen päätettyä esiintymisensä orkesteri jäi vielä soittamaan pieneksi hetkeksi ja minä lähdin katsomaan, mikä tilanne on ulkona. Lumisade oli loppunut ja hyvä oli sää ajaa kotiin.