13.05.2011 Keurusselän perjantai-ilta

Kyllähän Virtain Hiekkarantakin oli mielessäni, mutta päädyin paremman musiikin takia Keurusselän menoihin. Sen takaavat Pekka Nebelung ja Volga-orkesteri.

Ilta alkoi tavallisella valssilla, sitten olivat humpat, foksit ja tangot. Toivoin mielessäni, ettei vielä näin illan alussa esitettäisi Granadaa niin kuin edellisellä kerralla. Ei esitetty. Se tuli illemmalla. Kolmen osuutensa aikana Pekka lauloi ja hyvin paljon soitti trumpettiaan. Niin kuuluivat Särkyneen toiveen katu kuin Hurmio. Lattarimusiikissa tuli peräkkäin useita todella upeita kappaleita. Jotkut alkuperäiskappaleita ja kielillä laulettuna. Pekka osaa senkin puolen. Jonkun herra Carlosin chachaa oli upea.

Orkesteri oli entisessä kokoonpanossa paitsi uusi kosketinsoittaja oli tullut Mambasta. Niinpä mielessäni odottelin, miten on kappaleen Vielä on kesää jäljellä esittäminen. Turhaan en odottanut. Se esitettiin hyvinkin mambamaisesti. Eräässä humpassa oli hauskat sanat ja basistin kitaravalssi oli erikoinen, yllättävä ja hyvä. Iloinen esiintyminen täydensi musiikillista taitoa.

Paikoitusalueelle ajaessani huomasin, ettei ollut montakaan autoa paikalla. Yövieraitahan talossa varmaan oli. Siinäpä sisäänmenoreitin varrella autosta hymyili herra, jonka esiintyminen sekä laulun että musiikin puolesta on vienyt koko sydämeni  jo kauan sitten.

Väkeä oli illan alussa muutama ravintolassa ja baarinpuolella. Jääkiekkopeli sai ihmisiä jäämään kotiinsa ja nekin harvat, jotka olivat tulleet, istuivat baarin ison greenin ääressä. Vahtimesteri kertoi, että paikalla on kabinetissa venäläisiä parikymmentä ja suomalainen muu isompi seurue ruokailemassa. Voihan siitä sitten kehkeytyä ruudun ääressä äänekästäkin omien kannustusta.

Tanssipuolen aloitti kolme paria. Yksi vaikutti ensin ihan harrastajilta, mutta selvisi illan aikana, että pitivät kovasti tanssimisesta ilman mitään vaikeusasteita parketilla. Herra vei hyvinkin sujuvasti yksillä ja samoilla askelilla miltei kaikkea mitä soitettiin. Taisivat tosin pitää taukoa nopeimpien lajien kohdalla. Aluksi heidän tanssiminen näytti hauskalta. Luulin ensin, että kyse on jostain nilikkuhumpan muodosta, mikä näytti sopivan lähes kaikkeen. Jotain heidän omaa kehittelemäänsä se varmaan oli.

Enimmillään väkeä oli melkein kaksikymmentä paria lattialla. Väki ei tuntenut tanssin saloja. Herroja seurasi jääkiekkoa ja kieltämättä hymyilytti, kun orkan poikienkin päät kääntyivät selostuksen kiihtyessä.

Olin valinnut illan alussa hyvän istumapaikan, kun tilaa oli. Siitä tanssitilan yli oli hyvä katsella ja kuunnella soittoja. Orkesterin tauoilla jaloittelin minäkin. Kaksi humalaista, en kyllä tiennyt olivatko naapurimaan väkeä vai ei, kysyivät tanssimaan. Elekielellä kieltäydyin kutsuista. Kolmannella soittajien osuudella ilmaantui selvännäköinen herra ja valssin tanssin hänen kanssaan. Sanoi tunnistavansa minut tansseista. Siinä olivat illan tanssit. En tosin tuntenut mitään surua, koska paikalla oli vain pariskuntia ja muutama yksin ollut nauttinut herra.

Taas kerran Pekka ja Volga-orkesteri esittivät musiikkia ja kappaleita, jotka saavat minut täydellisen onnelliseksi. Unohdan kokonaan, etten tanssi. Antaudun kokonaan lavaesiintymiselle. Trumpetin soinnut saavat melkein pääni sekoamaan. Kiitos illasta Pekalle ja Volgalle.

Sitä suren, että orkesterit joutuvat esiintymään tällaiselle ravintolaväelle, joka ei juuri huomaa lavallaolijoita. Välillä ei edes taputeta osoituksena, että pidetään musiikista ja lauluista. Ei tämä ole ainoa kerta, kun olen ollut vastaavassa tilaisuudessa. Monet orkesterit saavat olla kiitollisia, että yleensä jotain työtä on tarjolla. Orkestereita on paljon ja uusia tulee eikä kaikille entisille riitä töitä. Jotkut orkesterit sitten ovat ylityöllistettyjä ohjelmatoimistojen ja tanssipaikkojen pitäjien yhteistoimin. Kohtuullisuushan ei nykymaailman menossa toimi millään alueella.