Säänjärven lavalla 5.9.2009

Minulla on varmaan syysväsymys, sillä en ole aikoihin jaksanut edes ajatella pitkien matkojen päähän tanssimaan lähtemistä. Ehkä monet muut asiat ovat olleet etusijalla.

Nyt kuitenkin lauantai-illalle oli selkeä suunta - Säänjärven lava ja Kari Piironen. Melkein kaksi kuukautta oli mennyt edellisestä illasta, kun Käenkosken lavan kautta kotiuduin Seinäjoen tangomarkkinoilta.

Säänjärven lava puolestaan on vihkiytynyt ihan omalle tanssiväelleen. Paljon pariskuntia, paljon kaikkiaan väkeä ja ikäjakauma melko pieni eli hyvinkin varttunutta tanssiväki oli. On kai ollut jo pitkään, mutta on siinä tanssienjärjestäjälle puolensa. Sama väki tulee uskollisesti lauantai-illasta toiseen, koko kesän.

Tanssien alkaessa on lähes täysi “miehitys” paikalla. Nyt väki vielä lisääntyi ennen Kari Piirosen osuuden alkua. Caminito soitteli vakikokoonpanossaan ja laulutkin sujuivat erinomaisesti, niin rumpalilta kuin kosketinsoittaja/haitaristilta. Viulu oli hieno soitin basistilla ja masurkat soivat kyllä upeasti ja muutakin. En lakkaa ihailemasta Karin ääntä ja tapaa esittää ja laulaa koko sydämellään ja kropallaan. Hän antautuu kokonaan laululleen. Kun katsoo hänen levyjensä kappaleita, niin on siinä monen monta kaunista ja ikivihreääkin kappaletta.

Saavuin paikalle hieman kahdeksan jälkeen ja tangot tuntuivat soivan. Tanssillinen osuus illassani jäi minimaaliseksi. Puoli kymmeneen mennessä olin tanssinut humpat, foksit, jenkat ja bugit. Eikä kerta kaikkiaan tehnyt mieli olla siinä naismassassa, joka odotteli näiden vakaasti liikkuvien herrojen hakuja. Kun olisi ollut edes yksikin tanssija, mutta ei ollut. Niinpä siirryin kuuntelemaan Karia ja samalla muutaman sanan vaihdoin hänen paremman puoliskonsa kanssa, joka oli myymässä lavan reunassa Karin levyjä ja orkesterin paitoja.

Naistenhakukin meni kuunnellessa ja kahvilla käydessä. Eteisen puolelta naistenhaun jälkeen haki ulkonäöltä tuttu herra hitaalle valssille. Yhdentoista jälkeen Kari lauloi, mitä hän tietää minun odottavan, ajankohtaan niin sopivan tangon, Punaiset lehdet, joka saa ihoni kananlihalle ja sen perään Punatukkaiselle tytölleni. Vaikka paikalla olisi ollutkin joku tangosielu, ei siinä ahtaudessa olisi voinut kuin pikkuaskelin liikkua. Siinä kuuntelin lavan reunassa enkä nähnyt ja kuullut muuta kuin esiintyjän. Poistuin sen jälkeen täyden kuun valaisemalle kotitielle. Jotenkin olo oli tyhjä.