Viikko 11 Äkäslompolossa

 

Matkalla ja Oulussa


Olin minä odottanut lomaani sekä itseni että lumen takia. Hiihdot olivat jääneet vähiin alkutalvesta ja töissäkin oli jatkuva paine päälle. Tapanani on aloittaa matka jo perjantaina ja illan suussa pääsin Lapin matkani puolivälietappiin Ouluun.
 

Kotoa lähtö tapahtui viiveellä, suunnittelemastani aikataulusta tunnin myöhässä. Sama jatkui Oulussa. Olen kuullut Oulun tanssipaikoista eikä niissä ole valinnan varaa. Kello 22 olin Annassa ja Albertissa. Kaksi tuttua pariskuntaa oli paikalla, yllättäen, hekin matkalla pohjoiseen. Pari ulkonäöltä tuttua herraa, jotka olivat olleet aiemminkin, huomasin ja aiemmilla kerroilla ollut levynsoittaja ilmaantui myöhemmin illalla paikalle.
 

Niinpä katselua oli aluksi. Sitten tuntematon herra haki ja toinenkin. Soitettu musiikki oli hyvää. Lempiorkesterieni levyjäkin soitettiin. Hetken oli kotoinen tuntu. Pienihän tämä tanssipaikka on ja muuta ei liene kai  koko Oulussa paitsi entinen Foxia, mikä olikaan uusi nimi. Siellä oli samana iltana jotain menoa. Yö-orkesterista puhuivat. Liekö ollut tanssijoille tarkoitettu ilta vai jotain muuta. En ole elämässäni osunut heidän iltaansa.
 

Myöhemmin illan aikana selvisi, että sekahakun tiimoilla naisetkin hakivat eli hakivat niitä muutamaa hyvin tanssivaa herraa. Argentiinalaisen tangon soidessa minua ei hakenut kukaan, vieras olin ja toiselle tangon puolikkaalle hain paikalle ilmaantunutta raamikasta herraa. Hyvin tavallinen tango sujui. Sitten erään herran kanssa buggi onnistui ja herra innostui hakemaan useita kertoja, kun kovasti levyltä tuli sopivaa musiikkia. Minä en tosin ole innostunut siitä lajista monen kappaleen edestä, mutta nyt sekin kelpasi. Tulipahan jotain liikuntaa jaloilleni pitkän autossa istumisen jälkeen. Aika äkkiä opin herran vientityylin. Oli kuulemma tunnettu paikassa vientitavastaan. Tanssiminen tapahtui ihan pienessä tilassa, kun eteneminen oli mahdotonta, jos hän nyt sitä olisi vienytkään.
 

Illan ensimmäinen innostava tanssi oli tangopari vapaalla olevan levynsoittajan kanssa. Tanssimiehiä hän on. Tuntuu hyvältä tanssia, kun herra tietää, miten ja missä käsiään pitää ja minkälainen on vartalokosketus. Tanssiote on yksi tärkeä perusta koko tanssille. Erään tanssini aikana, jotain erityylistä foksia kai ne useimmat olivat, huomasin levynsoittajan nurkassa tutun näköisen tumman herran. Ajattelin hakea häntä, mutta unohdin.

Miten lie sattunutkaan niin. Mutta hän ilmaantuikin pian hakemaan ja harmaasti alkanut iltani kohentui silmin nähden ja askel tuntumin.
Loppuilta meni sitten jutellen ja välillä tanssien. Samoissa tangokisoissa olemme olleet, sieltä kai se tutun tuntu. Sain pitkästä aikaa verestää nilikkuhumppaa. Ei ne molemmat suunnat sujuneet yhtä hyvin minulta. Mutta hauskaa oli. Persoonallinen oli hänen vientityylinsä kaikessa, joten herkin jaloin yritin olla mukana ja kai onnistuinkin. Levyltä tullut Jouni Kerosen laulama Taivas salamoi, Seinäjoen tango-orkesterin säestämänä, on huumaava. Ja huumaava se oli tanssiakin. Jivessä hänellä oli myös oma tyylinsä ja vauhtia riitti. Viimeiseen valssiin asti ilta sujui ja en muista milloin olisin tansseissa ollut puoli neljään. Niinpä me kaksi erilaista kaurista emme olleet vieraita toisillemme. Tanssiminen ja rakkaus siihen yhdistää samoin tuntevat. Tango asuu kummankin sydämessä.

 

Matka jatkuu Äkäslompoloon


Yllästä ja Äkäslompoloa lähestyessäni lauantaina päivällä sieluni ja mieleni täytti rauha. Vaikka taivas ei hehkunutkaan sineään aurinko yritti paistaa. Vaikka ei näkynyt tavallisesti loppukilometreillä tienvarressa ruokailevia poroja, niin tunsin tulevani kotiin. Iltapäivällä ehdin vielä ladulle, Latvamaja-Kotamaja-reiteille. Alle 10 asteen pakkanen soi hyvän luiston ja metsän lumisista puista, pienistä tuulenhenkäyksistä keuhkoni imivät hapen lisäksi jotain tunturin taikaa, joka valtasi jokaisen solun. Metsässä tunturien välissä tuuli ei tuntunut. Aurinko alkoi väistyä utuun ja sinisyyttä hehkuvia pilviä alkoi lipua taivaalla ja ne heijastivat lumeen asti saaden aikaan sinisen hetken. Tuntureiden laet olivat usvassa ja sinessä. Voiko hiihtäminen kaiken tämä keskellä olla näin upeaa.
 

Ruokailu ja sauna ja pieni lepohetki olivat tarpeen ennen rakkaitten poikien tapaamista. Yllästunturin yli kaunista maisematietä ajelin Kittilään ja edelleen Leville. Tämä uusi tie lyhensi matkaa jonkin verran. Hotelli Levitunturi on yksi Lapinseudun tunnetuimmista paikoista. Koko Levin tunturiseudun rakentaminen laajenee vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Samaa on Ylläksellä ja Äkäslompolossa. Ulkomaalaisten matkailijoiden osuus lisääntyy ja Äkäslompolon pääraitilla, Jounin kaupan ja muiden myymälöiden seutuvilla kuului kielten sorina.

 

Illan osuus lauantaina


Hotelli Levitunturissa olivat illan orkestereina Tropicana 30 minuutin seteillään ja Pekkaniskan Pojat 45 minuutin osuuksillaan. Tropicana oli aloittanut klo 20.30. Päällysvaatteita jättäessäni ensimmäinen tuttu ilmaantui ulkoa perästäni. Suomen iloisin, nauravaisin ja hyvin taitava rumpali tervehti halauksin. PNP aloitti klo 21 ja mukava oli kuulla hyvää tanssimusiikkia ja katsella soittajia, joista pidän.

Aluksi väkeä oli vähän. Muutama palstanikki oli löytänyt salin perältä oman pöydän, johon minutkin kutsuttiin. En tosin erityisesti viihtynyt siinä. Pöydissä istuvia haetaan mielestäni heikommin. Tosin tämän pöydän daamien tutut hakivat kyllä heitä. "Nostomiesten isäkin" oli paikalla ja kovasti hän osallistui tanssin iloihin.

 

Muutama tuttu herra haki minua pöydästä ja ehkä jaloilleni oli hyväkin istumapaikka. Mutta kyllä tansseihin tulen yleensä ensisijaisesti tanssimaan, jos mahdollista. Tanssin iloa en löytynyt parhaalla tahdollanikaan. Erilaista kävelyä ja foksailua hyvään tanssimusiikkiin en tahdo kestää. Ehkä edellisen illan tanssin ilo tuntui vielä minussa ja nyt kaikki tuntui huonolta. Minä kun en jaksaisi tanssin aikana enkä oikein lomassakaan seurustella paitsi ihan poikkeustapauksessa. Joskaan tänä iltana tanssitaso ihan harvaa herraa lukuun ottamatta ei ollut korkea. Hyvissä ajoin puolilta öin poistuin paikalta.


Myöhään hiihtämään sunnuntaina


Sunnuntaiaamuna talon isäntäväki, vanhempi pariskunta, tuli "asentamaan" digiboxia. Siinä meni aamutunnit, joten ladulle pääsin aika myöhään. Luonto näytti valtaansa. Oli tuulta ja tyyntä, välillä pyrytti, ladut paikoin ummessa, kaikkia reittejä ei ollut avattu eli omia suunnitelmia ei voinut toteuttaa. Oli mentävä sinne minne pääsi. Näin Ylläs yllätti – itseohjautuvat ladut.

Tänään lenkkini oli Velhonkodan kautta Tunturijärvelle, josta Kahvikeitaan laavun kautta Kesängin keitaalle ja takaisin Lompoloon. Eksyin huonomuistisena mustalle ladulle, mistä polveni ei pitänyt. Latukartoissa on hyvin merkitty kaikki reitit ja myös vaikeusasteet. Mustalla merkityillä kannattaa liikkua varoen varsinkaan, jos ei tunne latua. Onneksi näitä osuuksia on vähän koko Ylläksen seudulla. Ladut ovat mielestäni Suomen parhaat. Jokaiselle jotakin, helppoa ja vaativampaa, lyhyttä ja pitempää matkaa. Useita pysähdyspaikkoja, joissa voi sisätiloissa nauttia kahvia, leivonnaisia, voileipiä yms. Lisäksi on kotamajoja ja laavuja, joissa voi paistaa omia makkaroita. Mutta olipa sää mikä tahansa, niin kun pääsen hiihtämään, eivät olosuhteet haittaa. Vaatetuksella ja maltillisella hiihtämisellä selviää kaikesta. Paistoi sitten aurinko tai vaikka tuulen viima yllättäisi, niin suhtautumalla oikein luonnonvoimiin liikunnan ilon saavuttaa.

 

Äkäshotellilla illalla


Sunnuntai-iltana Levillä oli Fantasia ja tangolaulukilpailut. Olisin kuullut toivomiani tangoja varmaan, mutta olisiko ollut tangoherroja paikalla. Siksipä jäin Äkäshotelliin Jania ja Jetsettersiä kuulemaan. On siitä aikaa, kun heidän tansseissa olen kaksi kertaa ollut. Toinen ravintolassa, kohtuullista tanssimusiikkia oli ja toinen kesälavalla, jolloin ajattelin, etten enää välitä heitä kuunnella. Mutta "sitä sanaa ei sano, jonka kautta ei käy" ja ajattelin olla suvaitsevin korvin läsnä. Illan kulku olikin sitten niin, että 45 minuutin settien, kolme kappaletta, välillä oli 30 minuutin tauot eli levymusiikkia. Ei siis kovin huono ennuste tanssimusiikillisesti. Orkesterin musiikki olikin yllättäen ihan tanssittavaa joskin taukomusiikki oli hieman parempaa.

Iltani alkoi hyvin tanssivan herran kanssa, jota myöhemmin sekahaun puitteissa hain itsekin. Paikka täyttyi pian ja tanssiminen oli pelkistettyä liikkumista. Parhaat tanssit olivat alkuillan herran kanssa bugit, tangot ja jotain sylitanssia. Ulkonäöltä tuttuja herroja oli useita ja myös omasivat hyvän tanssitaidon. Muutamia mukavia tansseja heidän kanssansa tanssin illan mittaan ja varsinkin tauoilla sopi paremmin liikkumaan.

Eräs Kaakonkulmalta päin kotoisin oleva ryhdikäs herra haki jenkalle, jonka menimme foksin askelilla ja tauolla oli vielä tilaakin tanssia. Rovaniemeläinen nuori herra oli jo kaksi viikkoa lomaillut Lompolossa. Hän haki foksille ja jotain muutakin sylitanssia tanssimme. Ei ollut tilaa mihinkään tilaa vievään lajiin. Persoonallinen vientityyli oli eräällä tummalla herralla eli illan aikana foksiakin sain tanssia erilaisessa viennissä.

 

En oikeastaan voi moittia orkesterin soittamista. Jos se nyt ei ihan sellaista tanssimusiikkia ole kuin mitä toivon, niin kelpaa kuitenkin. Enemmän tanssin esteitä oli ihmismäärä ja osin tanssitaidottomuus. Muistaakseni en ole aiemmin jutellut orkesterin Janin kanssa, mutta eteisaulassa hän tervehti minua. Siitä taas tulee pieni pistos sydämeeni. En ole tainnut kovin ruusuisia kirjoituksia saada aikaan heistä aiemmilla kerroilla. Liekö sitten jostain tunnistanut/lukenut heitä koskevia kirjoituksiani. Sitten muistan, että päiväkirja tämä vain on.

 

Maanantain suunnitelmat ladulla


Sunnuntai-iltana majapaikkaani tullessani lunta oli satanut runsaasti. Olin ajatellut aamusta hiihtää "hautapaikalleni" Totovaaran Haavepalolle. Joka vuosi kierrän katsomassa paikan ja vakuutan itselleni, ettei sopivampaa paikkaa ole antaa tuhkan levitä taivaan tuuliin. Jälkeenjääneet saavat samalla hiihtokokemuksen, mikä ei ole sitten yllätys heille. Itse asiassa kuulin tällä viikolla eräältä senioripariskunnalta, miten erään heidän tutun kohdalla oli menetelty samoin.
 

Kotamajalle päästyäni sain todeta, ettei latukoneisto ole ehtinyt tehdä latuja yön runsaan lumisateen jälkeen. Jo tulomatkalla huomasin, ettei Kukastunturille menevää latua ollut tehty. Kotamajalta ei päässyt kuin yhteen suuntaan. Normaalisti sieltä on mahdollisuus lähteä useampaan suuntaan. Nyt ei siis tarvinnut miettiä reittejä – hyvin itseohjautuvaa. Siispä ainoaa eteenpäin menevää latua Peurakaltion kämpälle oli suunta.
 

Heti alkumatkalla oli hyvä ja vaikea alamäki, jossa painonsiirron takia reppuselässä pyllähdin keskelle luisteluväylää. Se oli kyllä hyvin luminen ja pehmeä, mutta sauvan hihna vetäisi peukaloa väärään asentoon. Kun sain lumet kopisteltua repun alta ja vielä takinkin alta, tuntui ensin, etten kärsi ottaa sauvaan puristusotetta. Mutta siitä se hellitti ja vältin voimakasta työntöä, joten matka jatkui. Palatessani Kotamajalle latujen auraus ei ollut edennyt eli samaa reittä takaisin. Maastollisesti tämä ei ollut mukava reitti. Latu kulki metsässä ja tunturimaisuus ei näkynyt. Hiihtoaikaan nähden kilometrejä tuli suhteessa vähän. Voimia kului kyllä tavallista enemmän. Mutta pääasia täyttyi – hiihdin ja hengittelin raikasta ilmaa.

 

Sopivan pituiset tanssit illalla


Illalla Riemuliiterillä oli taas tuttu soittokunta PNP. Tanssiaika on klo 20-23.45 eli hyvin joutuu nukkumaan ellei sotkeennu ravintolaan jatkoille. Tällä kertaa osasin mennä nukkumaan ajoissa. Ilta sujui jonkin verran tanssien ja osan aikaa seuraten ruuhkaista tanssimista. Paljon oli väkeä tullut paikalle. Alkuvalssille haki joku tuntematon herra, jonka valssissa olisi paljon korjaamista niin kuin monen muunkin paikalla olleen herran. Se on se pyörähdys, joka jää niin puolitiehen, että tanssisuunta siinä muuttuu ja päin takana tulevia on uusi suunta.

Seuraavaksi tulleelle bugille haki etelän tuttu herra ja tango meni samaan hakuun. Tangoja olemmekin harjoitelleet, kun on satuttu tapaamaan. Alkaa mennä jo mukavasti. Sitten seurasivat jenkat ja minulla on alkanut olla kova ikävä Lapinjenkkatuttuani. Enää harvoin sitä saan tanssia. Foksia ja sosiaalitansseja illan mittaan tanssin, mutta en juuri niitä lajeja, mitä toivoin. Kittiläläinen tanssitaitelija, vanhastaan tuttu, haki jollekin lattarille, foksina sekin mentiin. Useampaan kertaan haki eri lajeille etelän tuttu herra, joka oli kotiseutuni tanssipaikoissakin ollut.
 

Naistenhaulla en jaksanut kilpajuoksua harjoittaa, kun jalat olivat saaneet jo riittävästi liikettä tunturissa. Illan paras tanssi oli slowfox pitkän herran kanssa, joka vuosittain on myös paikalla ja etelässäkin joskus tanssittu. Aika huvittavaa oli seurata herrojen hakurivistöä. Tanssitila on suorakaiteen muotoinen. Kun tullaan sisälle orkesteri on toisessa päässä ja herrat toisessa. Molempien pitkien sivujen herrojen puoleisessa päässä ovat naistenhakurivit. Herroista katsoen oikealle sivustalle muodostuu isompi joukko ja vasemmalle puolelle pienempi joukko. Kappaleiden alkaessa herrat valuvat siihen keskemmälle isomman naisjoukon eteen ja ovat siis selin toista ryhmää vasten. Olipa herroissa nuorempia tai vanhempia, kävelijöistä tanssitaitoisiin, niin siihen isompaan ryhmään katseet kohdistuu. He ovat kuin pienet lapset – joulupukkia odottamassa. Siinä oikealla ovat havaintojeni mukaan nuoremmat (?) naiset ja ehkä myös itseään hyvinä tanssijoina pitävät, ihan nuoria ei olekaan. Mutta sellainen se asetelma on. Vasemman reunan naisia hakevat käsittääkseni heidän tuttunsa. Itse olen aina ollut siinä vasemmalla reunalla. Haettiinpa sitten  tai ei. Se on lähempänä naistenhuonetta, vaatenaulakoita ja ulko-ovea! Pääsee äkkiä ulos, jos mitta täyttyy.
 

Orkesteri esitti parastaan. Joukossa oli nyt kaksi tuuraajaa. Rumpalin pallilla istui Lasse Hoikan veljenpoika, jolla kapulat olivat hallinnassa ja miksi ei olisi. Koskettimissa oli orkesterin entinen jäsen Ari, joka nykyisin on Markus Sextetin jäsen. Matti-Sakari hurmaa laulullaan ja hymyllään naisen kuin naisen ja kai miehiäkin. Koko orkesteri on iloisuudellaan ja ohjelmistollaan saanut tanssiväen suuren suosion ja aivan ansaitusti. Tanssilajit tulevat illan mittaan kaikki soitetuiksi.

 

Pakkasesta ei tietoakaan tiistaina


Tiistaiaamu koitti pluslämpötilassa. Lumi valui asunnon katolta suurina möykkyinä. Olin ennakoinut/kuunnellut säätilan ja vein jo illalla sukseni vieressä olevaan urheiluliikkeeseen. Sain ne takaisin hyvin voideltuina. Tunturissa lumen lämpötila vaihteli ja ongelmia näytti olevan monella hiihtäjällä. Paikoin pientä jäätymistä oli omissakin suksissa, mutta se, että pitää ja luistaa on miellyttävän hiihdon perusta.
 

Puoliaurinkoisessa säässä hiihtelin Lompolosta Velhonkodan kautta Tunturijärvelle ja edelleen Aurinkotuvalle, Iso-Ylläkselle, Kahvikeitaan laavulle ja Latvamajalle, josta Lompoloon. Velhon kodalla pitäisi jokaisen Äkäslompolossa kävijän käydä. Se on nähtävyys. Hyvää kahvia ym ja tuoreita leivonnaisia on saatavana näyttävässä kodassa sekä mitä ihanin "velho" myymässä. Tuttu hänestä on tullut näinä vuosina.

Aurinkotuvalta Iso-Ylläkselle on pitkä alamäki, joka loivasti kiemurtelee. Se on koko alueen toinen hyvä lasku. Toinen on Haavepalolta Villen kämpälle. Se on maastollisesti kauniimpi, kun alkaa korkealta Totovaaralta.


Kahvikeitaan laavulla eväitä syödessäni muistan joka kerta parin vuoden takaisen matkani. Kansainvälinen naistenpäivä sattui lomaviikolleni. Lompolossa oli herraseurue, joka hiihti tunturissa ja toivotti kaikille ladulla oleville naisille hyvää naistenpäivää. Kaksi heistä soitti laavulla huuliharpuilla mukavaa tanssimusiikkia. Sitten toinen kysyi tanssiiko joku polkkaa. Toinen soitti ja toinen  tanssi kanssani. Monot jalassa en ole ennen polkkaa tanssinut ja oli siinä vaarassa laavun vinon katon yläparrut tai päämme.
 

Nyt latu keitaalta Latvamajalle oli tehty ihmisvoimin eli ei ollut ennätetty koneella avata. Ylläksen rinnevalot paloivat kirkkaina sinne asti ja auringon valo tuli esiin tunturin yllä pilvien raosta saaden toisiin pilviin häkellyttävän värin. Reunalla olivat sitten sinimustat pilvet. On se helppo hiihtää koneella ajettua latua pitkin. Latuja hoitava yritys oli kuulemma vaihtunut ja jotain vaikeuksia oli tällä uudella. Aikaisempina vuosina tällaisia ongelmia ei ole ollut. Entinen yrittäjä oli pitänyt kunnia-asianaan, että ladut ovat auki olipa kelit mitkä tahansa. Nytkin oli yksi leveä latukone rikkoutuneena Iso-Ylläkselle tullessa, sen pitkän alamäen lopussa. Siitä jatkui alle kilometrin ihan umpihankeen ihmisten tekemä latu.

 

Kun osaisi heti valita tanssipaikan…


Kun majapaikkani oli kaiken lähellä eikä Lompolon keskustassa mikään ole etäällä, niin Pipola eli Ylläksen Kaivohuone ja Pirtukirkko eli Äkäshotelli olivat kumpikin yhtä lähellä. Pipolassa oli tiistai-iltana Johanna Pakonen ja ilmeisesti Omenapuu-orkesteri. Nimeä en nähnyt missään. Pipola on uudistunut levennysosalla, jossa on pöytiä ja uusi pitkä baaritiski. Muutoin näytti olevan ennallaan. Tanssitilassa ei juuri muutoksia.
 

Menin paikalle klo 21 ja orkesteri aloitti kai puoli kymmeneltä. Oikein hyvin soittivatkin. Operettivalssi aluksi ja sitten Lapin tango jäi soimaan, kun poistuin. Jossain aion käydä heitä kuulemassa oikeassa tanssipaikassa. Muistelen ehkä parin kolmen vuoden takaista aikaa. Orkesterin kokoonpano oli silloin hakusessa ja taisi olla vaihtoja tai tilapäisiä soittajia. Musiikki ei ollut parhaimmillaan. Pipolassa ei ollut nyt mitään hakualuetta. Vielä viime vuonna tanssihaluiset kokoontuivat sisään mennessä vasemmalle puolelle, jossa oli korkeita pöytiä ja korkeita irtotuoleja. Siitä oli helppo hakea.
 

Kuuntelin nyt 15 minuuttia soittoa ja siirryin Äkäshotelliin, jossa Blue Star oli soittamassa klo 24 saakka. Orkesterin basistin vaimo olikin yllättäen tuttu minulle. Paikalle saavuttuani totesin, että tanssiväki olikin täällä. Niinpä tanssin jivet, fuskut. bugit, sambat ja tangot heti peräkkäin. Jenkalle haki kansantanssitaitoinen herra, mukavalla alkuhypyllä aloittaen. Samalla, jolla joskus huvikseni aloitan itsekin hypyt ja joskus joku herra häkeltyy, vaikkei se perinteisen aloitusta haittaa. Ilta sujui nopeasti tanssien puoleen yöhön, jolloin Scandinavian Hunks aloitti tai oikeastaan he taisivat aloittaa vasta puoli yhdeltä.
 

Taustaa vasten pyöri sitä ennen heidän ohjelmistostaan kuvasarja kovalla musiikilla ja siinä oli myös kellolaskuri. Taisi alkaa 15 minuutista alaspäin päätyen heidän ohjelmanumeronsa aloitushetkeen. Sitten se oli yhtä melua, kun kovaääniset olivat kai suurimmillaan. Tanssiesitys oli tanssilattialla ja se nauha pyöri takana. Väkeä oli ympärillä, joten minä en kauempaa nähnyt mitään. Vaatteita heillä oli päällä. Lienevätkö vähentäneet ja minkä verran, ei ole tietoa. Lähdin kello yksi nukkumaan miettien, että sen olisi voinut tehdä tuntia aiemmin. Mikähän tässä Hunks-ryhmässä oikein vetää ja kuuluuko ravintolaan tuollainen esitys? Yökerhoihin mieluummin. Näin kyllä heidän kävelevän ravintolassa ennen esiintymistä. Melko pienikokoisia olivat useimmat ja ihan tavallisen näköisiä nuoria miehiä. Mutta mikäs siinä, kun kansa maksaa heidän esityksistään... 

 

Upea näköala – huimaa laskua


Keskiviikkoaamu koitti pilviusvaisena, lähellä nollaa ilman lämpötila. Suksihuollon pojat olivat laittaneet sukseni kuntoon. Tuntuu hyvältä, kun voi antaa ammattilaisten kunnostaa sukset. Tähän mennessä paras luisto oli keskiviikkona. Lompolosta hiihdin Kukastunturille tai oikeastaan se on melkein kapuamista. Latu nousee koko ajan ja lumiset puut peittävät rinnettä väheten koko ajan ylösmennessä. Pienet puut ovat kuin pieniä olijoita. Paksu lumi on käärinyt ne ympäriinsä. Joku isompi puu on levittänyt alaoksansa kuin suojaksi ja kun lumi on tullut päälle, sisään muodostuu onkalo, jossa ihminenkin sopisi olemaan. Eläinten jälkiä niihin johti.

Ylhäällä Kukastunturilla tuntee itsensä pieneksi. Se avaruus ja aukeus, mitä on ympärillä, mykistää ihmismielen. Joka puolella näkyy tuntureita ja niiden välissä notkoja. Nyt ei ollut yhtään tuulta, mikä on harvinaista. Yleensä korkeimmalla kohdalla on ollut voimakas tuuli. Kotamajalle laskiessa on yhtä alamäkeä ja loppuosa hyvin vaikeaakin, mutta suksilla auraamalla selviää "elävänä". Kotamajalta jatkoin Latvamajalle ja Kahvikeitaan laavulle, josta Iso-Ylläkselle ja Tunturijärvelle. Sieltä edelleen Velhonkodan kautta Lompoloon. Kilometrejä kertyi tälle päivälle eniten tällä viikolla. Voimiakin katosi ja samalla rasvakudosta, mistä olen tyytyväinen.

 

Yllättävä esiintyminen toisen peruuntumisen takia


Jounin kaupalla käydessäni keskiviikkona huomasin ilmoituksen Saagahotellin illasta. Jari Kujala on soittamassa. Maisematietä ajelin Lompolon puolelta Ylläsjärven puolelle. Olipa sinne Saagan lisäksi saatu  toinen hotelli Taiga, jonka ilmoituksissa kerrotaan 1500-paikkaisesta ravintolamaailmasta. Minulle kerrottiin, että siellä on juomapuoleen satsattu oikein kunnolla. Tanssitilan, joka on ilmeisesti aika iso, ympärillä on joka puolella baaritiskejä. Siellä olivat lähiaikoina esiintyjinä Lauri Tähkä, Popeda, Indica ja jopa Kari Tapio.
 

Mutta minä menin Saagaan. Olikohan siitä vuosi, kun viimeksi sain kuunnella Kultaisen harmonikan 2002 hopeasoittajaa. Kun nousin toiseen kerrokseen, missä tanssitila on, niin siellä istuivat Annan ja Albertin perjantai-illan tutut pariskunnat, odottamassa, että pääsee sisälle. Vaatteet sai itse jättää naulakkoon.

Baaritiskillä pariskunnan herrat palveltiin melko nopeasti. Minä odottelin ja ajattelin, etten pian tarvitsekaan juotavaa, kun neito palveli innokkaasti toisessa päässä, vaikka olin jo pitkään odottanut. Hän kai näki, ettei minusta ole juuri rahallista hyötyä.

 

Ihan mukavan kokoinen oli tanssilattia  ja pöydät olivat sen ulkopuolella kaiteen takana ja hieman tanssilattiaa korkeammalla. Orkesterilla oli hyvät tilat. Istuin hyvän matkan päässä orkesterin sivulla lähellä baaritiskiä. Vieressä oli imatralainen pariskunta ja tunnistivat minut Kaakonkulmalla käyväksi tanssijaksi. Minä en muistanut heitä.

Tanssiväkeä ei ollut kuin nämä kolme pariskuntaa. Sitten ilmaantui englantilaisia vai lie olleet venäläisiä, seurueena ja ryhmä tanssi omia juttujaan keskellä lattiaa. Pikkulapsia pyöri lattialla tanssin aikana ja tanssijat saivat varoa heitä. Vanhemmat olivat siis ulkomaalaisia. Ottivat kuvia lapsista näiden leikkuessa ympäriinsä. Hotellille ulkomaalaiset ovat tärkeitä, maksavia asiakkaita. Mutta minun mielestäni lasten leikkipaikka ei ole tanssilattia.

 

Toisen tutun pariskunnan mies haki kai vaimonsa käskystä minua humpalle, jota buggailimme ja myöhemmin myös tangon tanssimme. Siinä hän on mestari ja vaimonsa kanssa loistava pari. Vieressäni istunut pariskunta oli mukavaa juttuseuraa. Enimmäkseen kyllä kuuntelin Jarin soittoa ja laulua. Olihan lavalla kaksi muutakin soittajaa. Toki yhdessä he musiikin hyvyyden saivat aikaan.

Kolmannen setin alussa klo 23 Jari soitti Varisevat lehdet-valssin ja kyllä siinä kuulee taitajan sormityöskentelyn. Vieressä istuneen pariskunnan herra haki valssille ja pitkä kun oli, olivat askeleet myös pitkiä. Kunnon valssinviejä hän oli.

 

Jarilla on CD Talvinen aamu, jossa on harmonikkaesityksinä juuri tuo valssi ja toinen valssi Soir de Paris. Muita kappaleita ovat tangot Ilta Välimerellä, Tango Virtuoso ja Talvinen aamu. Polkat Polkka Mialle ja Henrille, Polkka mollissa ja Polkka sikermä. Jenkka Illan hämärtyessä. Sambat Tico-tico ja Saunasamba sekä Kouvolan masurkka, joka on taitolaji tanssia poikkeavan rytmityksensä takia. Kun haluan kuulla hyvää haitarimusiikkia, panen tämän CDn soimaan – ja silloin palaan ajatuksissani tunturiseudulle.

Valitettavasti hän esiintyy vain pohjoisen paikoissa, mutta hänessä on kaikki, mitä hyvässä lavaesiintyjässä on, soitto- ja laulutaidon lisäksi sympaattinen esiintyminen ja lavakarisma, hymy, joka valaisee kaiken ympärillään ja sitä paitsi hän saa naisen sydämen sykkimään miehisellä komeudellaan.

 

Kiersin vielä ennen majapaikkaan tuloani Äkäshotellin kautta. Blue Star siellä esiintyi. Kauan en viipynyt. Väkeä ei ollut paljon. Anne Mattila oli varmaan saanut väen Kaivohuoneelle. Kolme herraa tanssitti ja yksi oli tutunnäköinen etelän tanssiestradeilta. Erään kanssa heistä tanssin useita kappaleita peräkkäin. Sisäinen energiani loppui ja tuli olo, etten jaksa enää. Herra taisi luulla, etten halua. Melkein kaikkeni Ylläkselle antaneenani siirryin yöpuulle.

 

Sää vain lämpenee


Torstain sää oli leuto. Nollan rajoilla mittari, mutta tunturissa varmaan olisi ollut miinusasteita. Jokin vain sai minut ihan väärään suuntaan alaville maille Luosun mökin suuntaan. Sukset eivät olleet kunnossa koko aikana. Lisäilin pitoja ja ilmeisesti vähäinen liisteri olisi auttanut asiaa, mutta sitä ei ollut mukanani. Tosin ladulla eräs vanhempi herra oli laittanut liisteriä eikä hänenkään sukset pitäneet. 30 km lipsuvilla suksilla oli voimien koettelemus. Onneksi välillä oli mahdollista tasatyönnöillä edetä ja pitkillä suotaipaleilla oli viettävääkin – palatessa loivaa ylämäkeä.

Sitten ajattelin, vaikka oma tyhmyys reittivalinnassa harmitti, että minullahan on aikaa hiihdellä. Evästä ja juomista on mukana. Ei siis mitään hätää. Pääasia, että joudun illaksi Lompoloon. Mieliala oli korkealla illan odotuksesta ja sitä miettiessäni matkakin sujui kilometri kilometriltä eteenpäin. Tajusin jälkeenpäin, että minullahan on käsivoimia, vaikka jalkani ovat aina olleet vahvemmat. Ennätin hyvin levätä ennen Äkäshotelliin menoani. Jokailtainen sauna ja lauteilla rentoutuminen tekee minusta uuden ihmisen ja päivän rasitukset yleensä ovat mennyttä.

 

Taas esiintyjäperuuntuminen – paremmat paikalla torstai-iltana


Kake Randelin ja Presto piti olla illan orkesteri, mutta jo tiistaina kuulin, että Kake on sairastunut ja Charlies ja Janne Leino ovat paikalla. Enpä voisi enempää ilahtua. Pitkä aika oli mennyt viime tapaamisesta. Kaken tansseissa olin ensi kerran ja ainoan kerran joulukuun alussa. Yllätyin silloin musiikin ja laulun monipuolisuudesta.
 

Nyt sisäinen iloni antoi pohjan hyvälle tanssi-illalle. Jo pelkkä soittokunnan näkeminen ennen illan alkua teki hyvää. Hyvä, että Janne ymmärtää savon murrettani – pitäähän apteekkarin osata tulkita kaikkea. Mutta poikien kanssa minun pitää hidastaa puhettani, sillä heidän äidinkielensä ei ole oikein hallinnassani ja hetkittäin tuntuu, ettemme ymmärrä toisiamme. Onneksi elekieli toimii!!!
 

Orkesteri esitti erittäin tanssittavaa musiikkia ja kun paikalla oli muutamia minulle sopivia tanssiherroja, ilta oli paras hiihtoviikollani. Il Mondo-kappale on yksi upeimpia, mitä Janne laulaa. Heidän Charlies levy Vain vähän aikaa, saavutti kultalevyyn oikeuttavan rajan joulukuussa. Maailman Upein Nainen on minusta myös tosi kaunis.
 

Runsas tanssiväki sai aikaan ahtauden tunteen, mutta välillä oli tilaakin ja taukomusiikin aikana joskus ihan väljääkin. Ainoa puute oli hyvä hitaanvalssin viejä. Ensimmäiselle haki taidoton herra. Vaikka kysyin, osaako hän ja kertoi osaavansa, niin ei siitä tahtonut tulla mitään. Teki mieli ehdottaa ensimmäisen jälkeen, että jos jatketaan myöhemmin jollain muulla lajilla, mutta pidin suuni kiinni. Taukomusiikkina tulleet oikein hyvät hitaat valssit kuuntelin. Lopummalla iltaa onnistui hidas valssikin kohtuullisessa viennissä. Muutoin ilta sujui suurimmaksi osaksi tanssien. Pakollisten juomataukojen lisäksi kulutin lattiaa mitä parhaimmissa vienneissä. Niin sujuivat jenkatkin hetkenä, jolloin oli tilaa. Silmälasipäinen herra tanssitti sylitansseja kahteen otteeseen. Etelän lavoilta tuttu, Lapissakin tavattu raamikas hyvin tanssiva herra, turvallisen tuntuinen, haki ja illan aikana useampi kappale sujui hänen kanssaan.
 

Jo alkuillasta paikalle käveli herra, jonka olen tavannut jossain. Sitten myöhemmin sekahaun tiimoilta hain häntä tangolle. Siinä kertoi, että tangoja on tanssittu Lapissa aiemminkin ja totesimme, että tango on kummallekin ykköstanssi. Ilmankos se sujui niin hyvin. Niinpä illan aikana yhtä juhlaa olivat kaikki lajit hänen kanssaan. Hän oli sopivan kokoinen tanssipariksi, joten kroppatuntuma oli kohdallaan. Ja kiitoksia sain vietävyydestä tai siitä ettei tarvitse viedä – seuraan kuulemma hänen ajatuksiaan. Joskus tanssi on sellaista ja siitä on vain nautittava. Niin minä teen.
 

Ahdastahan oli tanssia esimerkiksi cha-chaata, mutta sitäkin yritimme ja blues-kappaleet olivat hänelle mieleisiä. Minä taisin vain laskea askeliani… Niinpä fuskut/jivet versioina yritimme pujotella joukossa, mutta sylitanssiksi meni välillä. Sydäntäni lämmittää kuulla Jannen laulama hyvärytminen jive – nikkini mukaan. Sitä jivenä ei sopinut tanssimaan. Tämän illan taitajan linjabugg oli kotoisin kai naapurimaasta ja hän onkin lajin syvällinen harrastaja. Onneksi tango kuitenkin on hänenkin sydäntään lähellä.
 

Omissa tutuissani on harvoja etenevän bugin taitajia ja vain eräs pääkaupunkilaistunut herra vie niin, että minäkin luulen osaavani sitä. Mutta ei sillä nyt ole väliä, onko paikallaan vai etenee ja tuleeko mukaan vaikka kuviohumpan askelia, jos nyt humppaa "raiskataan" buggaamalla (eräs herra totesi edellä olevan ilmauksen). Pääasia on, että on hauskaa. Mansen seudulta oli kotoisin toinenkin vuosia vanha, tuttu herra ja sopivaa oli hänenkin vientinsä. Loppuun asti olin paikalla, sillä harvoin on tilaisuus olla Charliesin tansseissa.

 

Viikko täyttyy


Viimeinen hiihtopäivä oli perjantaina. Voitelupalvelu hoiti hommansa hyvin. Edellisen päivän suksien lipsumisen takia nyt ei peritty maksua. Päivä sujuikin hyvin ladulla ja hyvä kun jouduin saunomaan ja Kauniita katsomaan. Sitähän ei tarvitse laistaa Lapissakaan…  Lompolosta  tuttua reittiä pitkin kiersin Kotamajalle, josta olikin avattu latu Pyhäjärvelle. Hyvin alavoittoista maata, joten tasatyönnöillä matka jatkui useita kilometrejä. Hiihtäminen tuntui helpolta ja erämaan rauha oli kaiken yllä. Näillä syrjempään olevilla reiteillä ei ole tungosta.

Pyhäjärven mökillä kuulin, että latu Totovaaraan ja Haavepalolle onkin tehty. Oli ollut jo sunnuntaina, mutta lumisateiden jälkeen välillä ei ollut ennätetty avata. Niinpä ei jäänyt tälläkään matkalla käymättä Ylläksen seudun kauneimmalla paikalla, josta näkee kaiken.Ympäröivät tunturit kaukaakin, jos on kirkas sää. Nyt tunturien huiput olivat sumussa ja kauempana en ääriviivoja erottanut. Totovaaralle hiihtäessäni kaikki ympäröivät puut olivat paksussa lumessa palleroisina ja vaikkei aurinko paistanut, lumen hehku välillä sokaisi. Siellä korkeimmalla kohdalla, Haavepalolla, pysähtyy jokainen hiihtäjä. Jos ladulla on joskus kiirekin, niin se katoaa luonnon kauneuden avautuessa äärettömiin. Pieni on ihminen siinä katsellessaan ympärilleen kaiken keskellä. Tänne olen toivonut tuhkani leviteltäväksi taivaan tuuliin ja niin varmaan tapahtuukin.

 

Haavepalolta Villen kämpälle on yhtä alamäkeä ja kaunista on senkin reitin varrella. Loivaa ja viettävää on lähes koko 6,7 km matka. Alhaalla suon reunalla latu on erikoisen liukas. Vauhti yltyi kuin itsestään ja tuli samanlainen olo kuin joskus kauan sitten kilpaillessani. Nyt vain itseni kanssa kilpailin tai paremminkin nautin vauhdista. Reppukaan ei painanut yhtään selässä. Sama liukas latu jatkui Villen kämpältä soiden poikki Latvamajalle ja Lompoloon. Paremmin ei olisi voinut hiihtoloma päättyä ja siitä kiitokseksi vein Sport Shopin pojille Enkeli-suklaata. Ystävällinen ja henkilökohtainen oli voitelupalvelu.
 

Hiihtokilometrejä tuli toivomani määrä, suunnilleen sama joka vuosi. Voimia taisi huveta ehkä liikaakin. En missään hyvässä kunnossa lomalleni ollut lähtenyt, mutta tyytyväinen olin hiihtosuorituksiini.

 

Viimeiset tanssit Lompolossa


 Siispä illalla vielä Riemuliiterin tansseihin sain itseni vietyä. Kari Isola ja Yön tähdet oli orkesterina,  joka säesti myös Kari Piirosta. Piirosen oma orkesteri Caminito ei ollut nyt mukana. Väkeä oli tuvan täydeltä. Kovinkaan paljon en tanssinut. Muutamien tuttujen kanssa foksia yms ja mikään riemullinen olo ei ollut. Kai viikon hiihdon tuoma raukeus oli osana ja minulle sopivien herrojen puuttuminen.

Mukava oli tavata pitkästä aikaa Piirosen vaimo, joka kulkee miehensä mukana tanssipaikoilla. Komea oli Piirosen ääni. Hän osaa ottaa yleisönsä. Vuoden 1988 tangokuningas vetää edelleen tanssikansaa paikalle. Kauniita vanhoja kappaleita hän esittää ja niitä mielelläni kuuntelen ja tanssin. Tangot ovat hänen äänelleen erityisen sopivia.

Kari Isola laulaa myös hyvin ja Seinäjoella hänkin on ollut, tosin ei aivan loppusuoralla. Lisäksi hän on menestynyt myös hanurin soitossa. Kolme tuntia riitti minulle ja enempää en olisi jaksanutkaan. Ennen nukkumaan menoa hieman pakkailin tavaroitani aamulla alkavaa kotimatkaa varten.