Ravintolassa perjantai-iltana

Satua ei sitten ollut pari päivää jalan kanssa. Kävelyn rajoitin välttämättömään, onneksi on istumatyö. Kuvauksessa jalasta ei onneksi löytynyt erityistä. Hiusmurtuma ei saata näkyä heti. Eli koska ainakin jokin lihas vaurioitui, niin kylmä ja geeli ja särkylääke ja lepo tekivät tehtävänsä. Ne kolme koota tällaisessa tapauksessa olisi ollut tarpeen heti (kylmä, koho ja kompressio), mutta hyvä oli jälkeenkinpäin kotona.

Kolmen päivän päästä istuin sitten kuuntelemassa toistamiseen Väriloistetta. Istumiseksi se menikin, sillä ensimmäistäkään tanssinharrastajaa ei ollut paikalla ja kokeilin alkuillasta erään tutun kanssa tangon tanssimista ja se sujui, kun vielä oli tilaakin. Kolme kappaleparia tanssin ja muutoin istuin. Myöhemmin illalla tangot Punatukkaiselle tytölle ja Hurmio olivat aika vaikeat kuunnella istuen, mutta en niitä olisi edes halunnut tanssia siinä pienellä tanssilattialla, jossa tavanomainen ravintolaväki velloi omissa tahdeissaan.

Oikeastaan on tuhlausta hyvän tanssiorkesterin esiintyä pienessä ravintolassa. Lavat ja tanssipaikat ovat heillekin ehdottomasti parempi paikka. Hyvää teki jalalleni istua kolme tuntia. Oikeastaan halusinkin vain kuulla, oliko orkesteri samanlainen kuin aiemmin viikolla. No, olihan se. Haitaristi ja orkesterin sielu, hoitaa joka kappaleen välillä seuraavan kappaleen esittelyn ja aika perusteellisesti. Voisi vaikka hieman pitkästyäkin. Hyvähän taustoja antaa tiedoksi, mutta ei ravintolaväki taida kovin kuunnella mitään. Ja taisi hän olla väsynytkin, sillä kevään 2006 aikainen pursuavan iloinen esiintyminen oli kadonnut.

Kuulin kahdeltakin taholta erään toisenkin läheisen orkesterin olleen tänä viikonloppuna erilaisen kuin ennen. Onkohan ilmassa tarttuvaa väsymystä. Itselläkin sitä on ollut pitkin syksyä. Toisaalta, musiikin kokeminenkin voi tuntua välillä erilaiselta ja ehkä itsekin odotan huippumusiikkia joka hetki tai ainakin itselle mieleistä ja unohdan, että herkkiä ja tuntevia ihmisiä ne soittajatkin ovat. Tosin, toisaalta, kukapa nyt ravintolassa kovin innostuisi. Olihan välillä iloista meininkiä koko joukon kesken, varsinkin kun esiintymislava oli niin pieni, että melkein toistensa kyljissä olivat kiinni. Jos minä olisin muusikko, tuskin edes pystyisin esiintymään ravintolassa ellei olisi leivän takia pakko. Mielellään hän kuitenkin kuunteli tanssijoiden toiveita ja esitteli tauolla jollekin herralle varmaan tämän pyynnöstä haitariaan. Kahta lajia hänellä niitäkin on. Pitkät matkat orkestereilla ristiin rastiin pitkin Suomea ovat varmaan todella rasittavia. Kyllä Väriloiste kuuluu edelleen suosikkiorkestereihini.