Endorfiinia päivällä ja illalla

Olin hiihtänyt päivällä, kolmannen kerran tällä viikolla ja koko talvena. Puoliaurinkoinen sää, aurinko ohuen pilviverhon takana, kevyt pohjoistuuli, latu kuin junarata, ei epätasaista liikettä suksen alla ja endorfiinia ilma täynnä. Kivun tunnetta ei missään, sillä onhan endorfiini aivoissa, muualla hermostossa ja aivolisäkkeessä esiintyvä morfiinin kaltainen aine, joka mm. vähentää kipua. Nyt hyvänolon tunne levisi joka puolelle. Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä.

Matkalla Pesäkalliolle ajattelin, että tämän päivän hyvänolon mitta oli täyttynyt, joten nyt riittää orkesterin kuunteleminen. Mutta ei se niin mennyt. Illasta muodostui yksi Pesäkallion mukavimmista ja tanssillisimmista illoista.

Parkkinpaikalta sisälle käveli edelläni kaksi herraa, nuorempi ja varttuneempi. Nuorempi ainakin oli selkeästi ulkomaalainen, tummat hiukset, eloisat ilmeet ja englantia puhuivat keskenään hyvin nopeasti. Lippujonossa sain häneltä kauniin hymyn. Väkeä oli sisällä ja koko ajan tuli lisää. Ensi valssin soidessa tämä hurmuri haki minua valssille. En olisi kuvitellut, että hän osaa edes tanssia. Muutama sana vaihdettiin ja ainoa suomeksi oli kiitos. Kertoi etunimensä, joka meni ohi ymmärryksen. Kuulin tanssinaisilta, että hän oli syksystä asti käynyt Pesäkalliolla ja tanssiminen oli ollut opettelua alussa. Huomasin myöhemmin illalla, että hän näytti osaavan kävelyhumppaa ja kädenalitanssejakin, mutta varsinkin sylitanssit olivat hänellä hallussa.

Kun ilta alkoi näin ja hymyhuulin minut palautettiin riviin, se olikin sitten menoa. Miten olikaan tullut näin paljon hyvää tanssiväkeä paikalle tai miksipä sitä ihmettelemään. Pekkaniskan Poikien esiintyminen sen oli tehnyt. Matkalaisia oli etempääkin kuin Lahden ympäristöstä. Musiikki oli sitä selkeää tanssimusiikkia, mitä pojilta voi odottaakin. Kaikkea esitettiin ja osa vielä toiseen tai kolmanteen kertaan väliaikamusiikkina. Se on ollut aina tunnetusti hyvä Pesäkalliolla. Orkesterin polkat olivat sopivalla tahdilla, mutta väliaikamusiikkina olisivat voineet olla hieman hitaammat. Ehkä kunnon säilyttämiseksi/lisäämiseksi nopea polkka on kuin spurttivaihe urheiluharjoituksissa. Jenkat kuulimme myös kahdesti ja masurkat kerran. Kaikkia muitakin lajeja tuli ainakin kahdet. Orkesterin hitaat valssit ovat niin kuin pitää.

Tanssi-ilta meni niin nopeasti, että vasta loppuillasta istuin muutaman kerran. Tuttuja oli paljon ja erityisesti olin onnellinen kahdesta tutustani, joiden kanssa sain tanssia polkat, jenkat ja masurkat. Toisen kanssa hitaat valssit ja kädenalitanssit ovat illan ilo. Toinen heistä on myös tangoystäväni ja kun emme olleet kuukausiin nähneet, niin viidet tangot tanssimme yhdessä ja tunsin olevani kotona. Tangoja esitettiin joka setillä ja joka tauolla, joten tangoillaksi voisi sanoa. Kun illan viimeisen tangon kuuntelin, en enää tuntenut jääväni mitään paitsi. Olinhan ne kahdet muutkin tangot saanut tanssia miellyttävien herrojen kanssa. Luulen, että tangoja esitettiin kaikkiaan kahdeksan paria.

Rakkaalle rumballeni haki pääkaupungin tuttu herra, jota voin tanssien kosia miten tahdon. Tosin oli niin ahdasta siinä vaiheessa, että kosioeleitä oli tehtävä pienesti. Pienikin on kaunista, joten rumban tunnukset niinkin täyttyvät. Mukava oli tavata taas herra, jonka sydämestä ja sielusta syntyvät ihanat runot. Kahdet chachaat olivat todella ilo tanssia hänen kanssaan. Illan sympaattisimman pariskunnan herra on aina yhtä hauska tanssittaja. Jotain hyvää saatiin aikaan keskilattialla.

Merkille pantavaa oli, että illan aikana oli tavallista enemmän taitavia kädenalitanssijoita paikalla ja jollain kappaleilla vain harvalukuisesti kierrettiin kehällä sylitanssissa. On hyvä, että kädenalitanssit lisääntyvät täälläkin päin, sillä se tuo lisää väkeä, mutta toisaalta kunnon foksaajat vähentyvät. Jostain pitäisi saada uskoa tanssijoille, että kaikki lajit ovat hyviä. Vaihtelu on mukavaa, mutta mikään ei voita hyvin vietyä sylitanssia, oli se tango tai foksi tai joku muu. Aika lähelle tosin meni illan lopulla jive herran kanssa, joka on musiikin asiantuntija, mutta niin oli tässä tanssilajissakin. Ja minä olin kerrankin lähes sanaton. Se oli kuin Tutti Fruttia.

Ensivalssin herraa oli vaikea saada kiinni naistenhaulla, mutta onnistuin saamaan ja sylitanssi oli sellaista hänen kanssaan kuin kuvittelinkin. Jotkut ovat luotu tanssimaan ja oppiminen sujuu hyvin. Jonkun kanssa vartalokontakti ei suju, mutta hänelle se oli luonnollista.

Harvoin on jäänyt niin vähän kappaleita tanssimatta kuin nyt ja kyllä se hieman tuntui jaloissani, kun hiihtoa oli jo takana päivältä. Olen miettinyt, miten äkkiä kunto palaa, vaikka pitäisi syystä tai toisesta taukoa liikunnassa. Ihmettelin sitä jo päivällä hiihtäessäni. Vauhti toipilaana ei ollut kova, mutta tunne, että se on helppoa ja tuo hyvän olon, antaa uskoa tulevaan. Jos ihan ei yksin tanssimisella kunto säily, niin paljon sillä on kyllä merkitystä kokonaisuuteen. Ja tulee muistaa ne endorfiinit, mistä itse kukin niitä saa.

Oli ilo tanssia kaikkien herrojen kanssa. Siitä kiitos kaikille. Mukava oli tavata tuttuja naisten rivissä. Kokonaisuutena Pesäkallio on tanssipaikaksi hyvä tai pitää kyllä sanoa kiitettävä. Savolainen ei usein raski sanoa tarpeeksi hyvin. Siellä on tilava parkkialue, ilmainen vesi, kahviossa hyvää syötävää, erityisen hyvä lattia, itse asiassa yksi parhaista minkä tiedän, ilmastointi toimii, henkilökunta ystävällistä ja väliaikamusiikki parasta mahdollista. Ja tämän illan kruunasi musiikki, jota vain Pekkaniskan Pojat osaavat esittää.

Kotiinlähtö tapahtui samoin kuin tansseihin tulokin. Ulos mennessäni havaitsin samat herrat kuin tullessakin. Siinä autolle kävellessä tulivat nimet vielä esille ja nuori herra kirjoitti nimensä autojen luona maahan juuri sataneeseen lumeen – Zakir. Voin toivottaa hänelle vain menestystä elämässä vieraassa maassa.

Kotimatka oli yllätys. Lunta satoi vasten niin, ettei tietä aina erottanut tarkasti. Kaikkea hyvää ei samalle päivälle riitä.