”Nurmaan lava sijaitsee Jaalan ja Mäntyharjun välisen tien varrella, aivan siinä maitolaiturin takana, osoitteessa Jaalantie 819. Niin, että tervetuloa jälleen vielä kerran nauttimaan oikean tanssilavan nostalgiatunnelmasta Nurmaan lavalle lauantaina 15.8.

Ohjelmassa iki-ihana BERIT, JOUKO KESKINEN & JOUNI PALDANIUKSEN vahvistettu TANSSIYHTYE, sekä YLEISÖKARAOKE, olutta ja grillausta.

Elotulet roihuavat Nurmaan elokuun hämyssä.”

Ylläoleva nettitieto Eero Avenin sivuilta sai minut liikkeelle lauantai-iltana. Jatkoakin näyttää olevan paikassa elokuun lopussa.

Matka ei ollut pitkä niin kuin minun tanssimatkaksi, mutta tie oli mutkainen ja mäkinen ja varsinkin yöllä palatessani en uskaltanut pitää vauhtia,  vaikka kuun sirppi ja tähtitaivas ohjailivat tietäni.

Perillä oli jonkin verran autoja pihassa ja pariskuntia liikkui piha-alueella ja sama oli sisälläkin. Tämä lava oli viehättävä vanha lava, jossa vain joku kerta kesässä on tansseja. Piha-alueella oli kahviorakennus, josta luukulta ostettiin tavanomaisia, kahvia ja pullaa yms ja lisäksi mm. olutta. Toinen puoli väestä seurusteli kahvion ympärillä pöydissä ja penkeissä taivasalla ja mikä ettei, kun oli kaunis sää, mikä viileni yötä kohti. Varmaan tähtitaivaan alla istuivat illan viimeiset läsnäolijat.

Lavalla oli karaokelaulut menossa. Itseasiassa ne olivat alkaneet jo kello 19. Tähtäsin oma tuloni tavalliseen tanssien aloitusaikaan tuntia myöhemmin. Orkesteritauoillakin lauloivat innokkaat laulajat. Kellä oli ääntä hyvin, kellä hieman arkisemmin. Illan orkesteri esiintyi kahden osuuden ajan ja solistilla Jouko Keskisellä oli hyvä ääni. Kappalevalikoimat olivat entisajan iltamatyyliin esitetyt, mutta kaikki hyvin tanssittavia.

Paldaniuksen tanssiyhtyessä soitti kitarabassoa pitkän musiikkiuran ja opetustyötäkin tehnyt herra. Ihailin hänen soitintaan, jollaista en ole ennen nähnyt. Tavallista kitaraa pienempi eikä ollenkaan nykyaikaisen moderninnäköinen. Kaulaosa oli tavallisen näköinen, vai oliko sekään, mutta alaosa (mikähän nimi tällä osalla?) oli laatikkomainen. Valmistusvuosi on ollut -80 luvulla ja soittaja hankkinut sen muistaakseni 1991. Hyvät olivat soinnut.

Väki oli siis varttunutta, lähiseudun väkeä, kesämökkiläisiä ja ehkä joku kaltaiseni turisti. Yksin tulleita herroja oli ehkä päälle viisi kappaletta eikä naisiakaan ollut sen enempää. Muutama ilmeisesti tanssia harrastava pariskunta oli paikalla.

Kun Berit aloitti, oli lattia täynnä väkeä. Hänet olin halunnut tavata. Ei ole monta kertaa ollut siihen tilaisuutta. Kauniisti hän laulaa edelleen. Ei taida olla montakaan esiintyjää, joilla olisi menossa 40. esiintymisvuosi. Vuodet eivät ole kohdelleet häntä kaltoin, kaunis vaalea nainen hän on ja aina hymy huulilla ja keskusteleva kontakti tanssiyleisöön.

Hänellä on monia kauniita kappaleita, joita tuskin kenenkään esittämänä kuulee. Paitsi humppa Armaani on kuin huhtikuu. Siitä oikeastaan alkoi “suhteeni” Beritiin. Kuulin kerran tansseihin mennessäni Maarit Niiniluodon radio-ohjelman tiistai-iltana. Kerran viikossa oli teemana jokin tanssilaji. Silloin oli menossa humppahetki ja kuulin ensi kerran tämän humpan. Se kerta kaikkiaan jäi soimaan päähäni. Ja kun oli tilaisuus olla myöhemmin Beritin tansseissa, sain silloin orkesterilta nuotit ja sanat (sattui olemaan kahdet kappaleet heillä mukanaan). Sitten kävi todella tuuri, kun KinoJaken illassa tämä humppa alkoi yllättäen kuulua. Siinä on orkesteri, jolla on ohjelmistossa paljon vanhaa hyvää nostalgista musiikkia, jotkut omine hienoine sovituksineen. Sain heidänkin version tarvittavine nuotituksineen (?). Tiesin heti kenelle tarjoaisin otettavaksi ohjelmistoon. Tänä päivänä sitä esittää siis kaksi orkesteria (Beritin lisäksi) ja olen kuullut, että on olemassa kolmaskin soittokunta, jonka nimi ei ole selvinnyt. Tämä humppa on paras humppa minkä tiedän, oikea jazzhumppa. Ne sanat kruunaavat kaiken - meistä naisista ne kertovatSilmänisku

En olisi uskonut, että illasta tuleekin myös tanssi-ilta. Jo heti illan alussa humpalle haki lähimökillä oleva herra, jonka kanssa ne runsaat humpat tanssimme illan aikana kuten valssit ja jenkat. Siinä meni chachaakin oikein hyvillä ja rytmikkäillä vaihtoaskelilla. Tanssitti hän välillä paria muuta naista. Etelä-Suomesta hän oli niin kuin toinenkin herra, Helsingin Kalliosta. Hän vei oikein mukavana sylitanssina kappaleet, eikä mitään vaihtoaskelia, vaan ihan omia oikein rytmiin sopivia.

Eniten iloa tuotti herra, joka on joskus tanssitellut lähilavoilla ja eräässä motellissa. Hän oli tangomies ja onneksi ilmaantui paikalle. Tangoja tanssimme, kun niitäkin oli varsinkin Jouko Keskisen lauluosuuksilla. Monta muutakin kappaletta tanssimme, sillä hänellä oli tanssijalat ja kroppa. Tangolla hän kysyi, onko liian pitkät askeleet. Sanoi muistaneensa, että pidän tangossa pitkistä askelista. Olin juuri ajatellut, ettei tämä ainakaan ole sipsuttelua. Tango tarvitsee kunnon askelpituuden, jos paljon muutakin. Sitä löytyi hänen kanssaan.

Ihan illan lopulla Beritin laulaessa kiitosjenkkaa(!!! joku taisi toivoa) eräs korkeissa koroissa oleva varttunut nainen kaatui ja löi päänsä. Häntä virvoteltiin siinä lattialla. Berit toimi lavalta käsin erinomaisena organisaattorina avun antamisen ja lisäapujen hälyttämisen kannalta. Ei liene ollut ensi kerta, kun hänen tansseissaan jotain sattuu. Nainen toipuikin jaloilleen tuetuksi, lie ollut hyvä vai huono asia ylhäällä olo. Pian saapui kookas, ilmeisesti paaritaksi ja lääkäriin oli matka.

Orkesteri jatkoi sitten vielä hetkisen puoli yhteen saakka. Minä lähdin ajelemaan kuutamoyöhön, jossa taivaskin oli kirkkaiden tähtien peittämä. Vielä on lomaa jäljellä, mutta kesästä ei oikein samaa osaa enää sanoa. Miinus kahdeksan oli lämpö kotinurkilla ja tiellä alavimmilla mailla sumusiltoja.