Lomaviikko Äkäslompolossa 10-17.3.2007

Tämä talvi on ollut sään puolesta erikoinen. Lapin matkanikin alkoi perjantaina iltapäivällä vesi-tihkusateessa. Pyyhkijät olivat päällä koko matkan Ouluun asti. Eikä sää paljon parantunut seuraavana aamunakaan. Lunta tosin oli jonkun verran, mutta puut olivat alastomia ja lämpötila oli plussan puolella. Mutta talvi tulikin sitten kerralla vastaan, kun käännyin viimeiselle tieosuudelle Muonion tieltä Äkäslompoloon. Puut olivat lumessa ja tie jäinen ja luminen. Tuntui, että olin tullut sinne minne pitikin. Tunturit odottivat minua. 

Ennätin iltapäivällä hiihtämään reilun kahdenkymmenen kilometrin matkan ja saada tuntumaa luontoon ja itseeni. Juuri ensimmäinen hiihtopäivä Lapissa muuttaa minut uudeksi ihmiseksi ja unohdan kaiken muun. Tästä oli hyvä aloittaa lomaviikko. 

Ehkä koko lomani paras päivä oli sunnuntai. Aurinko paistoi taivaan sinestä. Ei pilven hattaraa näkyvissä. En suunnitellut kovinkaan matkareittiäni, mutta pyrin pääsemään kauemmaksi lähiladuista, joissa oli paljon hiihtäjiä ja ladutkin kuluvat äkkiä. Parasta kaukaisimmilla laduilla ovat hiljaisuus, neitseellinen puhdas lumi, auringon säteiden kimallus hangella ja tunne, että tänne minä kuulun. 

Muutamilta korkeilta paikoilta avautuu äärettömyys, mikä yhdistää kaukaisen ja läheisen. Nyt huomasin kipuavani kohti Kukastunturia ja laella ei tuullut, mikä on harvinaista. Matkalla ylös hiljaisuus vain syventyy. Kun pysähdyn, kuulen vain oman sydämeni sykkeen. Ei edes linnun laulua kuulu. Mitä ylemmäksi pääsen, sitä kauniimmalta ympärillä näyttää. Puut ovat paksussa lumessa, taivas hehkuu sineään, aurinko on sokaisevan kirkas ja tykkilumi on peittänyt ja muotoillut tunturin laella pienet männyt ja koivut oudon näköisiksi vääntyneiksi hahmoiksi. Lunta on niin paljon näiden puiden ympärillä, että varsinaista puuta ei näy ollenkaan. Nämä pienet patsaat osoittavat luonnon voiman. 

Pysähdyn laelle ja suljen silmäni vasten auringon kehrää. Hengitän syvään ja tunnen tuulen pienen vireen kasvoillani. Hetki tuntuu pyhältä. Kukastunturilta näkeekin lähitunturit Kuerin, Ylläksen, Kesängin, Lainion ja Pyhätunturin. Kun tarkasti katselen niin Lainion ja Pyhätunturin välistä erotan kaukana siintävän Aakenuksen reunan. Vaikka Lainio on korkeampi kuin Aakenus, niin pituudellaan Aakenus voittaa ja  on juhlallisemman näköinen ja kaukaisella sijainnillaan haasteellinen ja melkein saavuttamaton. Sinne vielä joskus menen hyvällä säällä. Yksi myrskyinen matka on kokemuksena. Hiihtäminen vaatii tyynen sään ja hyvän suunnistustaidonkin, sillä latu ei pysy auki. 

Kukastunturilta on jyrkkää alamäkeä Kotamajalle, josta puolestaan jatkuu helppo latu Karhukodalle. Oikeastaan pelkkää tasatyöntöä viettävässä maastossa. Edelleen huomasin suuntaavani kauemmaksi ja kauemmaksi ja hiljaisuudessa matka jatkui Tammituvan kautta Iso-Totovaaralle ja Haavepalolle. 

Tätä reittiä kiertää vähän lomalaisia, vaikka soisi jokaisen näillä seuduilla hiihtelevän näkevän sen maiseman, mikä Haavepalolta avautuu. Ylläksen seudun tunturit ovat sielläkin näkösällä, joskin Kukastunturin ja Kuertunturin voi vain kuvitella, koska ne jäävät hieman matalimpana Ylläksen, Lainion ja Kesängin  taakse. Aakenus onkin jo paljon lähempänä kuin Kukakselta katseltuna. 

Haavepalolta on mahtava lasku monta kilometriä helpohkoa latua pitkin Villen kämpälle. Sieltä pääsee takaisin Latvamajan kautta Äkäslompoloon. Tämä reitti on minulle niin mieleinen, että myöhemmin viikolla, torstaina, hiihdin melkein saman reitin uudelleen paitsi Kukakselle en kiivennyt tai parempi sanoa, että säästin polveani Kukakselta laskussa. 

Pakkassäällä olen osannut laittaa pitovoiteet suksiini, mutta yöpakkasten jälkeen iltapäivällä lumi meni plussan puolelle maanantaina ja tulin siihen tulokseen, että kun apua on saatavissa parin sadan metrin päässä majapaikastani, niin miksi en sitä käyttäisi. Mutta tämän päivän hiihdin omin avuin aurinkoisessa säässä ja sain aikaa kulumaan saman verran kuin sunnuntain pitkällä matkalla. 

Pakkasyöt jatkuivat, mutta päivän kulkua kun ei tiedä, niin suksieni pitovoiteet laittoi paikallinen liike tiistaiaamuna. Aurinkoa ei näkynyt kuin korkeiden pilvien takana ja lumen lämpötila pysyi koko ajan miinuksella. Ammattilaisten kunnostamat suksien pohjat takasivat hyvä luiston ja pidon. 

Velhon kodan kautta Luosujärvelle on myös mukavaa alavoittoista maastoa ja reitti ei ole kovasti suosiossa, vaikka latu on kuin junarata. Suurin osa turisteista hiihtelee kyläkeskustan lähiladuilla. Luosujärveltä Aurinkotuvan, Latvamajan ja Kotamajan kautta kierrettynä kuluu päivä mukavasti. Aikaisempina vuosina juuri Velhonkota-Luosujärvi reitti on ollut erityisen kaunis auringon paisteessa. Latu kulkee kuin kanjonissa, jossa hanki kimmeltelee tähtösten lailla. Aurinkotuvan seutu on taas Ylläsjärven puolelta tulevien turistien suosiossa ja aurinko todella yleensä paistaa siellä. Lapsillekin on katseltavaa poroaitauksessa. Paikalle pääsee ilmeisesti autollakin lähelle, koska lapsiperheet liikkuvat siellä ilman suksia. 

Keskiviikkona olevan perinteisen Myllyhiihdon jätin väliin, kun kuulin, että jääosuudella olisi ollut vettä joku päivä sitten. Nyt sitä ei kuitenkaan ollut, minkä kuulin jälkeenpäin. Sen sijaan suunnittelin ihan uutta reittiä kauas Lainion krouville, mutta "eksyin" heti alussa väärään suuntaan. Sekin koitui hyväksi, sillä kiersin vastahankaan Haavepalolle eli sen pitkän laskuosuuden Haavepalolta Villen kämpälle nousin ylös. Se olikin mielenkiintoinen reitti, sillä nyt ennätti katsella ympärilleen. Valtavan isoja ja vanhoja puita, mm. haapoja kasvoi rinteellä. Kasvillisuus ja puut ovat reheviä. Täälläkin Iso- ja Pikku-Totovaaran seudulla, missä Haavepalo on,  on aikoinaan ollut tulivuoren purkauksia. 

Pyhäjärven päivätuvan kautta jatkoin Kotamajalle ja Äkäslompoloon. Näillä syrjäisillä reiteillä, joissa on paremmat ladut kuin keskustassa (kaksi perinteisen hiihdon latua ja keskellä luistelu-ura) tapaa ihmisiä, joiden kanssa voi vaihtaa jonkun sanan. Samanhenkisyys syrjäisten reittien valinnoissa saa ihmiset juttelemaan. Merkille pantavaa on, että kauemmaksi ovat lähteneet varttuneemmat pariskunnat ja reipasta vauhtia menevät, usein luistelemalla, nuorehkot tai muuten hyväkuntoiset hiihtäjät. 

Torstaina siis kiersin auringon paisteessa saman reitin kuin sunnuntaina ja perjantaina oli viimeinen hiihtopäivä. Aamusta oli pilvessä ja plussää. Voitelumestarit Ilkka ja Rainer Äkäslompolo Sport Shopissa olivat laittaneet liisterin pitovoiteeksi ja sillä hiihtelin parin tunnin ajan. Päivän mittaan aurinko ilmaantui ja sää alkoi viilentyä. Iltapäivällä oli jo kaunista ja hiihtäminen olisi ilmeisesti sujunut kovilla pitovoiteilla, mutta katsoin hiihtokiintiöni täyttyneen. Olin alun pitäen laskenut vain hiihtoaikaa, en kilometrejä, mutta huomasin, että "normaali" määrä kertyy, joten perjantaille riitti lyhyempi matka. 

Tuosta suksien huoltopaikasta vielä. Kaikkia urheiluvälineitä yms liikkeessä oli. Siinä se on lahjatavarakauppa Lumiperhosen vieressä Tunturitiellä ja voin suositella poikien ammattitaitoa. On monenlaista hiihtäjää ja suksea ja voitelu onnistuu kohdalleen. Suksien ja välineiden vuokrausta on liikkeessä. Palautteita ottivat vastaan ja pitivät ilmeisesti jonkinlaista kirjanpitoa ongelmasäistä ja voitelun onnistumisesta. Ja leikkiä vai totta, mutta testihiihtäjää olivat vailla. Pitkän hiihtokokemukseni ja teknisen hiihtotaitoni takia olisin kuulemma sopiva… Kun ja jos ensi vuonna olen hiihtämässä siellä, en malta olla kysymättä, onko tarjous voimassa. Pieni mutta asioissa vain on, sillä majapaikkani isäntä on myynyt talonsa ja uusi yrittäjä ehkä suunnitteleekin muuta käyttöä rakennukselle. Olisi ollutkin kai liian hyvä saada asua ja viettää lomakausia siinä vielä kauas tulevaisuudessakin…  

Tämä lomaviikko oli hiihdon kannalta yksi parhaimpia, mitä olen siellä viettänyt. Huolimatta ajankohdan  poikkeuksellisesta lämpötilasta,  Ylläksen seutu välttyi sateilta ja loskasäältä. Eräskin pariskunta kertoi, että ovat olleet tällä 11. viikolla 30 kertaa ja nyt oli yksi parhaimmista viikoista sään puolesta. Mikä oli palatessa kotiin reppu täynnä tunturin tunnelmaa ja avaruutta.