Rauhalahden tanssit 17.6.2009

Kyllä Rauhalahden maankuulut naistentanssit ovat historiaa. Kaksi kolme kertaa vuodessa olen käynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana yhdistäen samalle matkalle muitakin asioita. Hieman harmitti, että matkalla eräässä kauniita naistenvaatteita myyvässä liikkeessä ei ollut sopivaa kokoa, kun en ole niitä sutjakampia, vaikka BMI kuinka olisi normaali. Mutta eräs tuttu naistanssija sen sijaan oli juuri passelin kokoinen. Hyvä kun kaunis kesämekko kävi hänelle.

Kun muutkin asiat kalakukkokaupungissa sain hoidettua, niin paluumatkalla sitten toisen kerran tänä vuonna jäin katsomaan, millaiset naistentanssit tälle illalle syntyvätkään. Itsestähän se on kiinni ja hieman herratarjonnastakin. Eipä juuri ollut väkeä kun yhdeksän pintaan sisälle menin. Paikan plussaa ovat vaatesäilytyksen ja lipunmyynnin väki. Ystävällisen kohteliaita kaikki, ketä onkin sattunut työvuoroon.

Levymusiikki oli soimassa miellyttävällä voimakkuudella. Paikkahan sai viime vuoden syksynä, ennen joulua, muodonmuutoksen, osittaisen. Tummaa sävyä seinillä ja karaokepuoli, joka oli vieressä, näytti tehdyn juuri tarkoitukseensa sopivaksi. Sieltä alkoi pian laulu kuulua ja väliovea ei suljettu. Asia korjattiin tanssipuolen ravintolan taholta - orkesterin odottelumusiikin voimakkuus nostettiin reippaasti. Siitähän tuli kilpalaulanta. No, illan aikaan en sitten kiinnittänyt huomiota karaokesta tuleviin ääniin. Ne häipyivät orkesterin musiikkiin ja ravintolaväen äänten sorinaan.

Milloinhan olin viimeksi tavannut Petoman-orkesterin. Ainoastaan lyömäsoittimia käyttävä ja hyvällä äänellä laulava herra näytti tutulle. Vasta kotona tajusin miksi näytti tutulle. En saata ehkä paljon erehtyä, mutta samaa sukua on Fernetissä, niin näön, laulupuolenkin kuin nimenkin johdosta. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi heidän samankaltaisuuttaan.

Minulla oli kyllä erilainen mielikuva orkesterin muista soittajista. No, hyvin soittivat ennen solistiaan, viiden vuoden takaista tangokuningas Tommi Soidinmäkeä. Mutta - kun viimeksi Tommia olin kuulemassa, niin Volga-orkesteri oli taustalla ja ikään kuin olisi kuulostanut paremmalta.

Sain mukavan juttukaverin penkkiin. Eräs pariskunta oli viettämässä lomaa ja mikä on ollessa samassa paikassa olevassa kylpylässä. Siis rouvan kanssa seurustelin, kun herraa vietiin kuin viimeistä päivää. Rouva oli parempi hakija kuin minä, sillä minä alkuhetkien huuman jälkeen hiljennyin penkkiin. Siinä mietin, mitä ennen vanhaan olivat nämä naistentanssit. Ne olivat nimensä veroiset - koko maassa tunnetut. Tanssitaitoista väkeä oli ennen ahtauteen asti ja hakualue oli sumppu, josta hyvällä tuurilla sai jonkun kiinni. Se oli mukavaa aikaa.

Nyt haettavat olivat kaikki näkösällä. Ennätin tarkistaa herrojen kävelytyylin ja kengätkin. Ja melkein niiden mukaan hakuni tapahtuivatkin. Tuttuja ei ollut. Aloitin hakemisen heti ensi valssilla, joka oli muistaakseni Tonava kaunoinen, joka tapauksessa joku operettivalssi. Herra osasi kääntyä ja pyöriäkin, toinen suunta oli vaikea ja jäi kesken, mikä teki tanssimisesta pysähtelevän. Muutamille kappaleille hain vielä alun jälkeen ja myöhemminkin, mutta mitä pitemmälle ilta kului, sitä tiiviimmin istuin penkissä.

Tutun pariskunnan herran kanssa tanssin kaksi vai kolme paria. Erästä pitkähköä herraa hain foksille. Hiljainen oli, liekö ollut ollenkaan savolainen, sormus sormessa, siis iltalomalla kai. Taukomusiikin levyt eivät tainneet olla aina pareja. Oli katkaistu soitto edellisellä tauolla ja kappaleet jatkuivat mistä sattuu. Orkesteri myös katkaisi kesken kappaleen taukomusiikin, mitä pidän huonona asiana. Nykyisin sattuu harvoin enää kohdalle orkestereita, jotka niin tekevät. Se on tanssimassa olevien väheksymistä.

Kun herrat olivat tuntemattomia, niin en enää muista mitä tanssin paitsi erään herran kanssa tanssitut eivät katoa mielestäni. Karaokepuolellakin sai tanssia, mutta ei siellä ketään ollut tanssimassa, kun pistäydyin sisälle. Hyvärytmisen cha-chan lauloi joku tummanheimon leidi. Sen tanssin ainoan ulkonäöltä olevan tutun herran kanssa. Joskus samoissa tansseissa oltu. Se oli hyvä tanssi. Hyvin viety eikä karaokeväen läsnäolo meitä haitannut.

Ilta olisi ollut varmaan aika tasainen ellen olisi ymmärtänyt hakea hieman itseäni pitempää herraa. Hän oli kauempaa FBI:n Markuksen näköinen ja mallinen. Tumma ja tyylikäs, ryhdikäs ja itsensä kantava, siis tanssijaksi noteerasin hänet jo ennen tanssejamme. Foksi oli hakemani ensi tanssi, varman päälle ajattelin aloittaa. Myöhemmin hain häntä tangolle ja Tommi Soidinmäen toisella osuudella olin jo kotiin lähdössä, kun ilmoitettiin, että hidas valssi on seuraavana, illan ainoat. Hain häntä sitten niille ja niiden perään jäimme cha-chaalle. Kaikki hän vei vakio-otteessa. Se miltä hän näytti etukäteen katsellen, oli samaa lähituntumassa. Itsestään huolenpitänyt herra. Ei pehmeää, upottavaa massaa hartioissa tai olkavarsissa. Jäntevät jalat. Hän oli tanssija, joka ei ole ollut yleisissä tansseissa kuin 20 vuotta sitten ja tämäkin oli poikkeus, kun muista syistä oli matkan päällä. Hän joutui suorittamaan hitaan valssin vientinsä täysin minun taitojeni rajoissa eli ei mitään ihmeellisiä kuvioita tai askelia, mutta se vienti niissä muissa oli uskomaton. Koskaan en ole sellaisessa ollut. Hidas valssi taisi olla vaikea minulle ja oli hänellekin, kun kilpapuolen askeleet kaikkineen olivat hänellä kantapäissä ja ravintolassa ei sellaista juuri olisi tohtinut mennä. Itse taas olen unohtanut liian paljon ja lähinnä, etten ole ollut tekemisissä lajin harrastajien kanssa kuin kauan sitten. Mutta ne kolme muuta tanssia. Mitkä otteet, mikä vienti, mikä musiikin tulkinta, mitkä hidastukset pitkien pyörimisien jälkeen ja se oma euforinen oloni lopuksi sekä herran kiitossanat oikein iloisen hymyn kera, että hauskaa oli. Taisi hän tanssin lomassakin sanoa hyvästä seuraamisesta. Koin kyllä itsekin onnistuneeni tai kaikki vain meni itsestään. Sellaista on hallittu vienti ja sellaista tanssimisen tulisi useammin olla. Kokea iloa ja riemua siinä ja sillä hetkellä ja vielä kotimatkalla. Niistä tansseista ja siitä herrasta jäi jälki sydämeeni, jonne joskus surun ja murheen hetkinä voin palata. Näin elämä kantaa uuteen päivään.