Metsälinnassa 7.8.2008

Aikaisin alkavat tanssit viikolla ovat hyvät ja kun soittamassa on tuttu orkesteri ja varsinkin sen rumpali, niin eihän niitä voi jättää väliin. Torstai-iltana kello 19 ilta alkoi Metsälinnassa Harhakuvan osuudella. En löytänyt nettitietoja, mutta orkesterissa on mm. taitava  hanuristi,  joka myös laulaa – Kultaisen harmonikan neljäs sija vuonna 2006. Varjokuva-huppariani ihastelivat – kuulemma melkein kuin Harhakuva :>) 

Avalon-orkesteri oli sitten vuorossa ja vielä kumpikin toisen kerran kello 22 saakka. Avalonin toisella osuudella poistuin, mutta ennen kuin sen tein minä istuin. Istuin ja istuin ja kuuntelin. No, tietysti katselin soittajia. Pitihän kahvit juoda illan alussa, sen verran nousin ylös penkistä. Illan ohjelma oli laadittu hyvin. Kolmantena orkesterina oli myös ristiinalainen Dyecrest, metallia ja showtime oli kello 23. Tämä lienee orkesterin viimeinen ilta.

Torstai oli runsas tapahtumainen päivä kylällä. Oli ollut paraati kirkkoherran johdolla. Mukana noin 300 kansainvälistä naismoottoripyöräilijää. Tietysti myös jumalanpalvelus sen jälkeen. Illalla näitä motoristeja oli joku kymmenen tansseissa ja ulkomaalaisia he olivat. Osa tanssi keskenään, mutta kolme naisparia osasi tanssia. Selvästi kilpatanssitaustaisia. Sen tanssin erottaa missäpäin maailmaa tahansa. Esimerkiksi jivessä yksi naisista vei todella hyvin ja hitaat valssit sujuivat myös hyvin. Suomalaisten lavojen suursuosikkia, buggia, he katselivat iloisen näköisinä ja kiinnostuneina. Olisipa paikalla ollut herroja. jotka olisivat hakeneet heitä. Olisivat varmaan nopeasti oppineet bugin askeleet. Mutta siinä se oli minun istumisen syyni. Paikalla oli muutamia varttuneita pariskuntia, ihan joku hieman nuorempi yhdessä tanssiva pari, muutama nainen ja yksinäisiä miehiä ei ollut kuin pari. Kantritanssin harrastajanaisia oli muutama paikalla ja he esittivät lavan luona omilla askelillaan useita eri tanssilajeja. Valssikin näytti ihan mukavalta.

Avalon ja Harhakuva olivat asetelleet soittimensa tanssitilan uudempaan päätyyn ja ihan hyvä ratkaisu. Musiikki kuului oikein hyvin ja puolivälissä lavaa istuessani myös näin heidät hyvin. Oikea esiintymislava on pitkällä sivulla ja sinne oli tämä nuorten bändi laittanut hienot soittovehkeensä. En tiedä mitä siellä oli, mutta hämärässä kiilsivät komeasti. Ilmeisesti ääntä niistä lähti. Nuorisoa alkoi tulla, kun olin lähdössä ja oli heitä ollutkin. Tällaisissa tansseissa en ole ollut ennen, mutta jatkostahan ei tiedä. Enhän minä ihan tuppisuuna ollut. Joidenkin ihmisten kanssa sentään juttelin. Jouduin ajoissa niistä tansseista kotiin ja nukkumaan.