<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Krouvin lavalla perjantai-iltana

 

Ajelin taas kerran tuttua reittiä, jossa ei tarvitse kuin antaa ajatusten liidellä korkeuksissa haukan lailla, katsella maalaismaisemia, aavistaa metsän humina puiden latvojen keinahdellessa kevyessä tuulessa ja tuntea silmin hiljaa rantapoukamiin lipuvien aallonpoikasten kosketus rantakiviin.

Mielessäni oli päivällä radiosta kuultu "sisarten" pyyntiluvan alaisen metsästyksen aloitus tänään. Metsäkauriina etsisin suojaa syviltä saloilta, pois kaikkien pyssyjen ulottuvilta.

 

Vaikka suunnittelen lähtöni ihan aikataulun mukaisesti, niin melkein joka kerta se ei niin tapahdu. Nytkin saavuin jo tanssien alettua paikalle. Tiesin, että Matti ja Teppo ovat paikalla ja Johnny Guitars-orkesteri, solistinaan Jarkko Yli-Sikkilä. Sairaustapauksen vuoksi viimeksi mainittu ei ollutkaan, mitä en tiennyt kuin vasta myöhemmin illalla. Oikeastaan heidän takiaan olin paikalla, sillä mielikuva oli, että  solisti olisi ollut Helmenkalastajat-orkesterissa aiemmin ja että olisin ollut heidän tansseissaan. Mistään en löytänyt varmistusta, vaikka tanssikirjanpitoani on useammalta vuodelta. Siis unikuvia kai sitten, vaikka melkein varma olen, että Kukonhiekan lavalla heidät olisin kohdannut. Ihmettelin pitkin iltaa, että on orkesteri muuttunut. Ja musiikki, se oli täyttä rautalankaa. No, esittivät toki ekasetillään tangot ja illan aikana kahdet jenkat. Orkesterin nimi olikin sitten rumpujen kyljessä, mutta unohdin sen. Hetkittäin tuli Varjokuva mieleeni, sillä useita samoja kappaleita soittivat ja välillä ihan hyvin.

 

Matin ja Tepon orkesterikin intoutui ensimmäisellä setillään soittamaan ihan erilaista musiikkia kuin mitä aiemmin olen heiltä kuullut. Liekkö tarttunut illan aloittaneen orkesterin tempot ja tyyli. Matti ja Teppo sitten olivat omat itsensä. Oikeastaan täytyy ihailla sitä antaumusta, millä he laulavat. Ja ihailijat edessä olivat kannustavia.

 

Jos olisin kirjoittanut tämän eilen, lauantaina, niin olisin ehkä moittinut heidän musiikkivalikoimaansa, mutta nyt, lauantai-iltani eksymisten jälkeen, perjantai-ilta kaikkineen oli hyvä tanssi-ilta. Ihan selkeitä tanssikappaleita kummaltakin orkesterilta. Se on aina sitä, mihin verrataan.

 

Mukavia tanssittajiakin oli ja yksi ihan vieraskin, joka sanoi tanssittaneensa minua vuosi sitten, kun oli Hartolan markkinamatkallaan tanssimassa. Illan mittaan kuulinkin, että paikalla ollut runsas väki olikin Suomen suurimman yksipäiväisten markkinoiden tuomaa. Lippuja oli myyty nyt yli 700, mikä on jo ruuhkia aiheuttavaa. Viikko sitten oli ollut reilusti yli 1000 asiakasta Yölinnun tansseissa, joissa en ollut. Paljon istui väkeä pöydissä olutpuolella  ja osa heistä intoutui lattiallekin asti. Ja sen voi arvata, mitä siitä kehkeytyi. Välillä tuli katsottua sivusta menoa vesitankkausmatkalla ja kuivateltua puseroa sekä juteltua tanssituttujen kanssa.

 

Kaksi hyvää tangotuttuani oli paikalla, joista toisen kanssa tangot sainkin tanssittua niin kuin myös hitaat valssit ja molemmat jenkat Lapinjenkkana, mikä meistä on erityisen hauskaa sekä ne polkat klo yksi. Kun pyysin orkesterilta. Vaikka olin alkuillasta keskustellut paikan omistajan kanssa tanssilajivalikoimasta, kun huomasin, että rautalankamusiikiksi vaikuttaisi ilta menevän ja vaikka hän oli kertonut orkestereille toiveet, niin masurkkaa ja polkkaa ei kuulunut.

 

Toisen tangotutun kanssa tanssimme jotain muuta kuin tangoa. Eräs ulkonäöltä tuttu nuori herra, jonka kanssa kerran tanssittu aikaisemmin, haki bugille ja jopa toisen kerran uudelleen. Se oli hauskaa. Fuskua/jive versioita sain tanssia useamman eri herran kanssa ja foksit olivat suosittuja juttuja.

 

Naistenhakua oli taas kaksi kertaa, puoli tuntia ja tunti myöhemmin. Se tässä paikassa on mukavaa, kun kaikki haettavat ovat samassa eikä mitään nirppanurkkia tai protanssijoita erotu erikseen. Miehet ovat omassa nurkkauksessaan. Ei kai täällä erityisryhmiä olekaan. On vaan omalla tavallaan tanssivia ihmisiä.

 

Tällaisen illan jälkeen ajattelen, että pitäisi kyllä suoraan osata mennä sellaisen orkesterin tansseihin, joissa lajivalikoimat  ovat pyytämättä hallussa ja ne myös esitetään. Mutta aina ei voi valita. Ei tämä ilta pahimmasta päästä ollut, vaikka estradilla ei ollut suosikkejani ja vaikka markkinaväki aiheutti poikkeavalla liikehdinnällään huolta tavallisille tanssijoille . Lauantaina ajattelin mennä katsomaan yhtä suosikeistani, mutta toisin kävi. Tällä kertaa olisi pitänyt luottaa Jin Satoon ja biorytmeihin, mutta olin unohtanut ne.