Aika pysähtyi.....

...kun Oulun eteläpuolelle pääsin Lapin matkallani – ihan konkreettisesti – puhelin lakkasi toimimasta. Naputteli mitä tahansa, niin ei elon merkkejä. Kai olisi pitänyt kääntyä takaisin...

Mutta matkani alkuun ja Jormualle toistamiseen. Jätin Oulun perjantai-illan ravintolatarjonnan väliin ja halusin varmistaa – onko totta, että joka perjantai-ilta on samanlainen Jormuan lavalla.

Lava on viihtyisä, mikä todettiin jo viikkoa aikaisemmin, mutta siihen se melkein jäikin. Myrskytuulen riepotellessa tanssiväkeä oli saapunut talon täydeltä. Olihan kaksi hyvää, erilaista tanssiorkesteria, Mikko Mäkeläinen ja Teuvo Oinas orkestereineen. Musiikissa ei ollut mitään vikaa ja ei kai tanssiväessäkään. Talossa on talon tavat ja väki koostuu lähiseudun enemmän keski-ikäisistä kuin nuoremmasta väestä. Naisia on tietysti myös nuorempia paikalla, mutta herrat ovat kunnon maalaisväkeä ja vain harvat tanssivat muita kuin sylitansseja. Enemmän tanssia harrastavia pareja oli joku paikalla.

Pinssejä en sitten koskaan muista katsella, vaikka palstalla lukeekin, että jotkut saattavat olla paikalla. Pennun ja äitinsä arvasin olevan, vaikka eivät ilmoitakaan aina menojaan – mukava tavata pitkästä aikaa. Ja niin, Pentu, onnea syntymäpäivälle! Se on kai näinä päivinä...

Yllätys olikin, kun oikein herrasmiehen näköinen herra vei tanssimaan ja kohta alkoi puhua siihen tyyliin, että palstalainen on. Kiitos illan parhaasta viennistä lattialla ja kumppanin esittelystä. On se vaan hyvä OmiA, vai mitä Hannele !? Ilo oli tavata teidät molemmat. En juuri muuta koko tanssi-illasta muistakaan eli tanssin riemua ei paljon ollut.

No, se Jonnan edellisellä kerralla esittelemä kädenalitanssija katsoi kai velvollisuudekseen hieman käyttää minua lattialla – onneksi minulle. Ilta oli kylmä, sateinen ja tuulinen, joten tanssia täytyi, että lämpimän sai itselleen.

Ehkä ei enää Jormuan lavalle tule mentyä. Varmasti hyvä paikka siellä vakituiseen käyville, joista aika iso osa on pariskuntia. Miksihän nuorempi ja tanssitaitoisempi väki ei käy siellä – jään ihmettelemään.

Lauantaista alkoi sitten Ylläksen alueen tuntureiden tarpominen. Koko viikon keskiviikkoa lukuunottamatta oli kaunis sää. Keskiviikkona satoi lähes koko päivän ja käytin sen lepoon. Itse en olisi ymmärtänyt pitää välipäivää, vaikka joka päivä lähes työpäivän mittaisen ajan olin jalkojeni varassa. Kun kerran vuodessa on tilaisuus olla syksyllä ruska-aikaan tunturissa, haluaa ahmia kaikkea enemmän kuin kroppa kestää.

Sadepäivän jälkeen olin taas elämäni kunnossa. Piti kivuta sekä Pirunkurun reitti että Varkaankurun reitti samana päivänä. Maisemat palkitsevat kaikki vaivat. Ruska oli parhaimmillaan sekä puissa että maassa eikä etelämpänä olevaa koivujen lehdet ruskistavaa tautia näkynyt. Ja parasta oli, että sain talvisen Aakenustunturin hiihtomatkan jälkeen kokea tunturin myös sulan maan aikaan. Talvisesta matkasta muistutti nytkin kova tuuli. Näköala tunturin laelta kirkkaalla säällä on sanoinkuvaamaton. Kaikki Ylläksen seudun viisi tunturia näkyvät yhtä aikaa. Viimeisenä vaelluspäivänä leijaili lumihiutaleita ja välillä paistoi aurinko.

Olin kyllä suunnitellut tanssi-illatkin etukäteen, mutta ne menivät välillä mielenmuutoksien mukaan. Lauantaina on aina pakko käydä ensin katsomassa Riemuliiterin tanssit. Tanssiorkesteri Taikayö soitteli ihan kelpo tanssimusiikkia. Mukavaa foksitaitoista porukkaa oli kohtuullisesti paikalla.

Sunnuntaina matka vei Leville tangokuninkaan ja Lumipallon tahteihin. Tanssit olivat alkaneet jo klo 20 ja olin siellä klo 21 jälkeen. Tilaa on kuulemma hyvin tanssia alusta lähtien. Korjasin asian toisella käynnilläni. Kyllä Saska Helmikallio laulaa hyvin ja Lumipallon taitava soitanta luo viihtyisän illan. Ja ei paikkaa, jossa ei joku tuttu olisi ja nyt oli useampikin. Tutut ja tuntemattomat herrat pitivät huolen, ettei seinäruusuna tarvinnut olla.

Maanantaina ihan majapaikkani vieressä Ylläksen Kaivohuoneella (Pipolassa) oli Varjokuva. Aika pieni oli esiintymistila, mutta varmaan vielä supummassa lienevät olleet myöhemmin viikolla Finkut samassa paikassa. Varjokuvan pojat esittävät antaumuksella ohjelmistonsa olipa asiakkaat/tanssijat mitä sorttia tahansa ja ravintola-asiakkaat ovat erikseen. Ja näissäkin ero tavallisen ravintola-asiakkaan ja Lappiin irroittelemaan lähteneen välillä.

Tiistaina Äkäshotellilla esiintyi Iltatähti-niminen orkesteri, jonka solisti oli tyylikäs herra. Soitti hanuria ja lauloi – laulu vaan ei sattunut kohdalleen. Voi, kun olisi ymmärtänyt vain soittaa, se meni hyvin. Ihan hyvää tanssimusiikkia esittivät koko illan. Sunnuntaina paikka oli ollut tupaten täysi, kun Marita Taavitsainen esiintyi ja siksi silloin valitsin väljemmän paikan Leville. Nyt oli tilaa tanssia. Pavilta ulkonäöltä tuttu herrakin oli eksynyt tansseihin.

Pipolassa olivat keskiviikkona Finkut, mutta paikan pienuuden takia valitsin ja kai muutenkin, Levin ja Varjokuvan. Orkesterien esiintymisajat Levillä ovat aika rankat. Klo 20 alkaen kai aamuun 3.30 saakka. Toisena orkesterina ilmeisesti viikon esiintyi tamperelainen Chrystal (?). Kelpo orkesteri vaikka yksin esiintymään. Muutoin tämä ilta oli ryysismäinen alkuiltaa lukuunottamatta. Edelleenkin paikalla oli joku tuttu ja aivan erinomainen manselainen tanssija, jonka kanssa laji kuin laji sujui kuin...no, melkein kuin vettä vaan. Loppuilta tulikin tanssittua yhtäsoittoa, kai liikaakin, kun olisi muistanut päivän jalkeilla olot tunturissa. Näitä kahta olin halunnut tehdä, päivät tunturissa ja illat tanssimassa, joten tyytyväinen olin.

Torstain ilta oli muutoksille altis. Olisi pitänyt osata harkita, ettei Äkäshotellille kannata mennä ruuhkaan. Anneli Mattila ja Mega sai liikkeelle kaikki ja vaikka tanssitila on isohko, niin väkeä oli joka puolella seisomassa ja kuka missäkin kunnossa. Minut lappalaistytön (yksi herra oli oikeasti luullut minua Lapin asukkaaksi) kun moni muistaa ja minä olen huonompi muistinen, niin komea, lautassilmäinen herra tuli halaamaan, kun sisälle menin. Piti kelata kovasti taaksepäin ja vain 1,5 vuoden taakse. Oli tanssittu silloin. Huolimatta iloisesta seurasta, kävi niin kuin silloin tällöin minulle käy, etten kestänyt ruuhkatilannetta ja solisti ei ennättänyt esiintymään, kun poistuimme. Pipolassa oli jokin revyyteatterin esitys ja sitten tanssit. Jouduimme juuri kun esitys oli lopussa ja tilaa oli tanssia. Orkesteri Nelinpeli Keski-Suomesta on tuttu ja esittivät hyvää tanssimusiikkia.

Viimeinen ilta oli perjantaina ja hyvästit Riemuliiterille puoleksi vuodeksi. En taaskaan muista orkesteria, mutta soittamassa oli Kultaisen harmonikan tämän vuoden voittaja, nuori, siro, kaunis, vaalea neito kuin enkeli. Hän on ansainnut kruununsa. Seisoi 4 x 45 minuutin ajan haitari sylissään. Uskomattoman kauniita sovituksia kappaleiden alussa ja lopussa. Ja minulle tuntemattoman polkan, Tampereen polkan, esittivät. Mainittavaa on, että myös tämä orkesteri esitti useita tangoja, jos muitakin sylitansseja, vaikkei kädenalikappaleitakaan kokonaan unohdettu. Itseasiassa koko lomaviikon ajan oli ilo tanssia tangoa enemmän kuin missään "normaaleissa" tansseissa. Tangontaitajia sattui kaikkiin paikkoihin.

Kotimatkalla oli alun perin tarkoitus poiketa Hietasaaren tansseihin. Sain viikolla ”tosiasioita” tiedoksi paikan tunnelmista. Suke kirjoitti tansseista:

”Jotenkin hupaisana juttuna koin sekahakukokeilun. Vaikka daameilla olisi ollut mahdollisuus hyödyntää tanssiinpääsynsä maksimaaliseksi, niin aika harva sitä hyödynsi. Klo 23 alkoi naistentunti ja sen aikana jo muutamat herrat hyvin kiihkeään sävyyn toivoivat Lavaisännältä (PH) miesten hakuvuoroa naistentunnin jälkeen. Toive toteutettiin ja syyksi toiveeseen oli kerrottu, että "vanhat" daamit pommittavat hauillaan nuorempia miehiä!!!”

Kiitin korkeimpia voimia, etten sotkeutunut häiritsemään paikan rauhaa ja herrojen tanssimieltymyksiä ;)

Sen sijaan, kun olin jostain muustakin syystä hieman eri aikataulussa lauantaina kuin oli sovittu ja Elisakin jäi tapaamatta....koputtelin oven takana ja kirjoittelin viestejä....ja kihlajaislahjani jätin tuulettumaan oven eteen....luulin jo, että häähuminat ovat jossain menossa....:)

Matkani jatkui Kärsämäelle, mikä olikin hyvä ratkaisu. Minusta tuntui, että Katajan tansseissa oli nuorempaa ja tanssitaitoisempaa väkeä kuin Hietasaaressa viimeksi käydessäni. Tangoprinssi ja –prinsessa (??) esiintyivät ja tanssilajeja tuli niukan puoleisesti. Viimeiseen tuntiin mennessä ei esitetty kunnon jiveä, ei rumbaa, ei chachaata, ei sambaa, ei polkkaa, ei masurkkaa, ei hidasta valssia. Mutta musiikki oli silti hyvin tanssittavaa. Jotain hyvin nopeitakin tuli ja tanssijoissa oli taitureita.

Kun olin paikalla tanssien alusta lähtien, sain tanssia kohtuullisesti ja alussa hakenut hyvin tanssiva herra piti huolen, etten kovin ruusuilla tarvinnut. Polkka oli hyvin hallussa ja toista polkkaa yritin seurata jopa swingpolkkana. Myös jenkat esitettiin kahdesti ja tanssijoiden pyynnöstä lopulla iltaa tuli myös chachaa, jive ja hidas valssi. Alkuillan tangoille haki Ylä-Savosta yli 10 v sitten viimeksi tavattu tanssituttu. Ja samasta suunnasta Kiuruvedeltä oli toinen tangontaitaja, samainen herra, joka muutoinkin nosti tunnelmaani. Lomamatkan päätöstansseista jäi hyvä mieli.

Pitkiä matkoja ajaessani olen kyllä välillä muistanut Tanssitahvon (by Murphy luku 90, 16.9.2005). Kun on pakko pysähtyä, olen kuivaharjoitellut odotellessani Tahvon markkinoille tuloa. Hankin sen ehdottomasti, koska hyöty kaksinkertaistuu...lepohetki takaa turvallisemmat ajomatkat ja voin opetella ja kerrata niitä lajeja, mitä en osaa tai haluan oppia parempia ja oikeaoppisia liikeratoja. Suosittelen pitkiä matkoja ajaville laitteen hankintaa. Levähdypaikoille saattaa kertyä katsojia, mutta samalla voimme toimia laitteen edelleen myyjinä – pientä provisiota vastaan;) Terveisiä vaan Night Rider, matkaa taittuu Sinullakin, ainakin välillä – Tanssityynestä on matkalla iloa...