Musiikin tuhlausta....

Upea, kirkas pakkaspäivä on tänään lauantaina. Vapaapäivänä on aikaa tehdä mitä haluan. Odottelen, että pakkasmittarissa tapahtuisi jotain ja pääsisin hiihtämään. Kun on –20 astetta, se estää nyt lähtöni. Nuorempana sekään ei ollut este. Säälin nyt keuhkorakkuloitani ja siksi ennätän kirjoittaa eilisestä illasta.

Koko menneen pakkasviikon pysyin tiiviisti sisällä, minkä nyt muutaman kilometrin työmatkan kävelin edestakaisin. Ajatustakaan tanssimaan lähtemisestä ei ollut, kun pääsin töistä kotiin. Ei ennen kuin sattumalta netistä huomasin, että tanssiorkesteri Väriloiste on melko lähellä ravintolassa soittamassa. En miettinyt yhtään lähtemistä.

Väkeä oli aluksi vähän ja levymusiikkia esitettiin klo 21.45 saakka, jolloin pojat aloittivat soittamisen. Tuntuipa hyvältä nähdä ja kuulla heitä ja jutellakin. Sama entinen reipas tyyli. Hyvää tanssimusiikkia, vaikka ravintolassa esiintyivätkin. Yhteisiä muistoja viime kevään SMORK-kisoista. Liian kauan viimeisestä tapaamisesta toukokuulta Jenkkapirtillä. Tämä puoli Suomea ei ole heidän varsinaista esiintymisaluettaan. Siihen täytyisi saada muutosta aikaan. Orkesterin sielu ja kokoava voima on edelleen kosketinsoittaja/haitaristi/laulaja. Mutta yhdessä koko joukko saa aikaan musiikin, joka sopii jaloille.

Ehkä nyt lattarityyppistä musiikkia tuli enemmän kuin lavoilla ja siihen oli syynsäkin. Jo alkuillasta tangopari oli omistettu erään työyhteisön naiselle, jota tanssittamaan oli tilattu eräs kilpatanssija. Työkavereita naisella oli paljon ja he, siis naiset, keskenään tanssien täyttivätkin monta kertaa pienehkön tanssitilan melkein kokonaan. Oli sitä aluksi ihan mukava katsoa, mutta ei kovin kauan. Mutta unohdin heidät ja kuuntelin poikien soittamista.

Tangot Punatukkaiselle tytölle ja Hurmio olivat mahtavat esitykset – kuunnellenkin ja varsinkin Hurmio on tango, joka vie – hurmioon. Samoin Tulen liekit ja Hiljaiset sillat, edelleen kuunneltuina, olivat persoonallisesti esitetyt. Tanssiväki ei varmaan ymmärtänyt musiikin arvokkuudesta mitään. Ajatuksensa ja mielenhurmionsa kun on jossain muussa kuin musiikissa.

Olin varautunut tanssimattomuuteen, sillä tiesin, ettei paikassa käy juurikaan tanssiväkeä. Ei ainakaan sopivan tanssitaitoisia herroja. Olin valinnutkin hyvän istumapaikan, josta näki ja kuuli. Erään tutun herran kanssa tanssin kolme kappaleparia ja hitaalle valssille haki varttunut herra ja kun totesin, että tämä on hidas valssi vastauksena oli, että niin on. No, siitä ei tullut mitään, ei millään askelilla ja herra sanoikin, että on tämä vaikeaa. Ehdotin ensimmäisen kappaleen jälkeen, josko jatketaan myöhemmin jollain helpommalla lajilla. Toiselle valssille hakikin sopivasylinen herra ja tanssimme perään muutaman kappaleen. Siinä ne olivat illan tanssimiset eikä suuremmin harmittanut. Tanssitila on sen verran epämuotoinen pylväineen ja kun lattia täyttyi osin ja aika paljonkin, humaltuneista tanssijoista, niin vaikka olisi ollutkin joku tanssitaitoinen, tanssin iloa siihen ei löytyisi. Muuta iloa ehkä, mutta se onkin jo toinen asia.

Puolen yön jälkeen lähdin pois, vaikka soittamista olisi voinut kuunnellakin loppuun, puoli kolmeen saakka. En jaksanut katsella sitä porukkaa, jossa naisetkin ovat viinan voimalla irroittelemassa unohtaen kai oman paremman puolensa kokonaan. Ihmettelin erään syntymäpäiväsankarin vieraan kestokykyä. Pieni, sievä nainen, oikein hyväkroppainen ja auttamattoman humalassa jo alkuillasta. Pääjuhlijan lahjatangolla koko työkaverijoukko oli tanssilattian kaiteen vieressä osoittamassa suosiotaan ja tämä daami kaatui pitkin pituuttaan kaiteen viereen. Koko illan hän käveli niin, että pelkäsin milloin jalat pettävät. Välillä hän roikkui baaritiskillä pulleahkon herran kaulassa ja kyljessä, liekö ollut herra samaa porukkaa.

Kaikki tällainen ravintolaelämä on saanut minut kyllästymään ravintolatansseihin. Ihmiset tarvitsevat erilaista vapaa-ajan viihdettä, mutta jossakin on mielestäni osattava asettaa rajat omalle käyttäytymiselle. Kuningasalkoholi on suuri herra monelle. Tuli mieleeni hiljan uutisista kuulemani tilasto suomalaisten terveydentilasta, jossa mm. lihavuus ja alkoholinkäyttö olivat suuressa osassa. Yli 40 % naisista on ylipainoisia. Miesten luku oli yli 50 %. Alkoholin käytössä jokaista yli 15–vuotiasta kohti juodaan yli sata litraa keskiolutta. On varmaan kaltaisiani monta, joiden juomattomat osuudet lisäävät käyttäjien osuuksia. Voin vain ihmetellä terveydellisiä näkökulmia. Mutta onhan meillä kaikilla heikkoutemme. Me savolaisetkaan emme ole täydellisiä, sillä meiltä puuttuvat heikkoudet.

Väriloisteen tansseissa olen ollut oikealla lavalla Satulinnassa syksyllä 2005, huhtikuun lopussa 2006 SMORK-kisoissa ja toukokuulla 2006 Jenkkapirtillä. Toivoisin todella joskus pääseväni uudelleen heidän tavallisiin lavatansseihinsa. Ikävä kyllä, tanssikalenterin mukaan esiintymispaikat ovat kaukana. Heidän loisteensa ei silti sammu, vaikka en heitä näe. Muistot elävät ja säilyvät, koska he ovat aitoja ja iloisia hyvän tanssimusiikin esittäjiä. Eikä se ole edes yksin oma mielipiteeni. SMORK-kisatuomaristo on todennut heidän lahjansa monien sellaisten musiikillisten taitojen ansioista, joita me maallikot emme edes ymmärrä.