30.11.2013 Lomakeskus Revontulessa

 

Olipa enteitä myrskysäästä. Tuuli oli voimakas ja lunta oli satanut pitkin päivää jo aamusta alkaen. Tutun pariskunnan kyydissä pääsin lähtemään ja säästyin lumitöiltä parkkipaikalla.

 

Saavuimme perille yli yhdeksän ja arvelin, että tanssit ovat jo menossa. Oli siellä levyt olleet soimassa aluksi ja vielä sisälle mennessäni. Siinä ulkopuolella olikin Myrskytuuli-orkesterin solisti ystävänsä kanssa. Muutama sana vaihdettiin. Kertoi, että aloittavat esiintymisen puoli kymmeneltä. Tämä orkesteri soitti suoraan sydämeeni neljä vuotta sitten myrskytuulen lailla ja ovat olleet yksi suosikeistani. Siinä ulkosalla ennätettiin todeta, etten kovin usein ole ollut viime aikoina keikoilla. Syyttelin nykyistä kotikaupunkiani, josta on usein liikaa matkaa heidänkin esiintymispaikkoihinsa. Niin kuin monen muunkin, joiden iltoihin aiemmasta kotipaikastani oli helpompi lähteä.

 

Ennen orkesterin aloitusta ennätin saada vaatteeni jätettyä naulakkoon ja siirryin salin puolelle. Väkeä oli kyllä paljon, mutta ei lähellekään siitä mitä oli joku viikko sitten Souvareiden illassa. Nyt oli kaikki muukin toisin. Paikassa oli pikkujoulut ja väelle oli asetettu pitkin salin reunaa pöydät, molemmin puolin ja jopa orkesterilavan jälkeenkin, missä sali kapeni. Niinpä ilta oli sen mukainen. Jos olisin tiennyt asetelmat, en olisi ollut paikalla. Aika moni oli tyytymätön siihen, ettei ollut tiedotettu mm. sitä, ettei koko tanssitila ole käytössä. Jotkut olivat antaneet palautettakin talolle. Monet juhlavieraista kulkivat lattialla täydet lasit käsissään. Jopa jotkut nuoret tanssivatkin. Kaikki ei minustakaan ollut kohdallaan. Jos olisin ollut omalla kyydillä, olisin varmaan lähtenyt hyvissä ajoin kotiin huolimatta hyvästä orkesterista.

 

Illan tanssillinen osuuteni oli vähäinen. Lattiassa oli jotain, mikä ei tuntunut hyvälle jaloissa. Jos nyt jalkoja sai suojella muutenkin, sillä liikkuminen lattialla oli sekamelskaa. Souvareiden 800 hengen tanssi-illassa oli enemmän järjestelmällisyyttä kuin tässä, jossa väkeä oli varmaan ainakin puolta vähemmän. Muutaman tutun ja kahden vieraan herran kanssa tanssin. Kahdet tangot eri herrojen kanssa olivat hyvät. Varsinkin toinen oli tuttu pitkältä ajalta ruuhkasuomesta. Kahdet hitaat valssit tanssin. Vieras herra vei hyvin säilyttäen oikean rytmin. Kun se ykkönen on viejällä hallussa, niin tanssiminenkin on hyvää. Toisen herran kanssa ei mennyt ihan niin. Kädenalitansseista en ole kovin innostunut paitsi chachaa, jive ja rumba ovat mieleisiä. Pidän enemmän kunnon foksista, mutta nykyään useimmat tanssittavat fuskuna. Reipasta foksia ei ole sattunut kohdalleni.

 

Orkesteri soitti kyllä kaikkea mahdollista. Kaikki oli lavalla kohdallaan, niin soitot kuin laulutkin. Heidän musiikkinsa vie mukanaan. Sama tunne tuli kuin ensikohtaamisellamme. Yllätys oli vai enkö muistanut, kun alkoi kuulua Erottamattomat-tango. Taisin istua syrjäpenkillä hakualueen ulkopuolella. Tuskin kukaan olisi hakenut ja en huomannut ketään, jota olisin itse voinut hakea. Sekahaku oli vallalla koko illan. Tämä tango oli alku minun tangohulluudelleni. Silloin tällöin sitä kuulen esitettävän. Esko Rahkonen esitti tämän Unto Monosen tangon aikanaan. Olin paikalla kaksi kuukautta ennen Rahkosen kuolemaa ja ilta oli yksi parhaimpia tangojenkin tähden. Ei tule juuri nyt mieleeni toista yhtä hyvää tangojen tulkitsijaa. Pekkaniskan Poikien orkesterissa soitti aiemmin Make, joka myös lauloi tämän tangon. Minulla on mielikuva, että Matti-Sakari ”lupasi opetella” tangon, mutta en ole kuullut sitä esitettävän. No, hän kyllä laulaa monta muuta kaunista tangoa kuten esimerkiksi Larissan.

 

Kyytiporukan kotiin lähtöä odotellessani ennätin vielä takki päällä kiittää solistia, kun hänkin oli jo päässyt pois lavalta. Viimainen tuuli odotteli ulkona, mutta onneksi ei satanut mitään. Kotimatka sujuikin nopeasti ja nukkumaanmeno jäi aika myöhään vai varhaiseen...