Tapanintanssit Kisarannassa 26.12.2007

Olinkohan käynyt Kisarannassa sitten kevään KIV-2007 nauhoitusillan? Kun ajoin Tapaninpäivän iltana tanssipaikan pihaan ja joka paikka oli täynnä autoja, tuli aivan samanlainen olo kuin silloin. Mihinhän sitä päänsä pistää ja itsensä laittaa?

Autosta ulos astuessani sain ainakin katsoa mihin jalkani laitoin. Maa oli sateesta pehmennyt ja kumisaappaat olisivat olleet hyvä vaihtoehto sisään siirtymiseen. Sisällä sitten oli kuivaa, ainakin aluksi. Koko illan kyllä puseroni oli märkänä vaikken aina ollut edes tanssimassa. Illassa oli monia mukavia jutteluhetkiä niin tanssituttujen kuin tanssinjärjestäjärouvan kuin toisen rumpali/laulajasuosikkini kanssa.

Yllätys olikin, ettei pahaa tungosta ollut missään vaiheessa huolimatta automäärästä ulkona. Tanssiorkesteri Sinitaivas minua veti sinne. Kahdeksas kerta minulla oli heidän illoissaan. Kun haluan kuulla sopivilla äänenvoimakkuuksilla soitettua parasta mahdollista tanssimusiikkia, niin siinä on orkesteri, joka täyttää toiveeni. Samanlaisen olon he saavat minussa aikaan kuin Varjokuvakin. Heidän musiikkinsa menee suoraan sieluuni ja mielihyväkeskukseeni. Se jokin heissä on. Lisäksi soittajien yhtenäinen siisti ja tyylikäs pukeutuminen on tanssijoiden kunnioitusta lavalta käsin. Silmänruokaa koko kaarti onkin ja koko ajan on tunne, että he esittävät juuri meille, tanssijoille, iloisin ilmein ja hymyin.

Teemu Harjukari ja Taivaanrannanmaalarit ovat myös suosikkejani. Haitariosuudet ovat olleet aina illan ilo. Ainoa asia, mistä teki mieleni mennä kertomaan heille, oli musiikin voimakkuus. Se häiritsi useaan otteeseen. Mutta tyydyin siihen, kun kukaan muukaan ei ilmeisesti tehnyt asialle mitään, vaikka tanssiessa asia todettiin. Ehkä en olisi asiaan edes kovasti kiinnittänyt huomiota, mutta vertailukohtana Sinitaivaan koko ajan hallittu maltillinen äänentoisto korosti toisen orkesterin voimakasta ääntä. Kun mietin, en ole tainnut muualla huomata ko. asiaa, sillä Harjukari joukkoineen on ollut useimmiten illan ainoa orkesteri. Silloin orkesterit ovatkin minusta parhaimmillaan, kun saavat viedä läpi oman ohjelmistonsa eikä tarvitse seurata, mitä toinen esittää kahden orkesterin illoissa. Nyt Sinitaivas joka tapauksessa esitti täydellisen hyvän ohjelmiston.

Toinen asia, mikä sai minut liikkeelle, olivat monet tanssitutut, joita etelän tanssipaikoilla on. Kyllä oli monta naistuttua, joista yhden kanssa hieman reipasteltiin lattialla ja faniteltiinkin Sinitaivaan soittajia. Tanssimaan oli tullut muitakin pitkämatkalaisia kuin minä. Monta tanssiherraa, joita harvoin näen, oli paikalla. Mukava oli tanssia eri lajeja. Kohteliaita olivat hakiessaan ja yritin löytää heidät naistenhaulla. Melkein onnistuin etsimään kaikki käsiini.

Tangojakin soitettiin useita ja niille pääsin myös tanssimaan. Kuntotalollakin ollut vanhempi herra ennätti hakemaan meille sopiville kappaleille. Masurkkakin onnistui tänä iltana. Polkasta jäi jälki sydämeeni. Joskus ennenkin tanssittu tämän taiturin kanssa. Ovat tainneet olla poikkeushetkiä kuten Lapissa ja jonain jouluna Kuntotalolla. Taisinkin "valittaa" tässä kerran ko. nuorelle herralle, etten saa kuin harvoin tanssia polkkaa niin kuin toivon. Nyt sitten sain ja sillä elää pitkään. Illan lopulla, kun istuin lepuuttamassa jalkaraukkojani hän tupsahti viereeni juttelemaan. Siitä sitten nousimme ylös ja toiselle humpan puoliskolle. Luulin, että hän halusi tanssia jotain korkealentoista lajia, kun on mitä taitavin nykytansseissakin, mutta kunnon hyppyhumppaa menimme. Olisivatpa tuttuni nähneet sen viennin, askelluksen, vain jalkaterän hipaisu lattiassa, muuten kuin ilmassa ja minä jotenkuten mukana tai ehkä ihan hyvin, ainakin tuntui siltä.

Illan lopun, Sinitaivaan viimeisen osuuden, noin puoli tuntia, tanssin charmikkaan herran kanssa, jonka lauluääni oli yhtenevä rumpalin ääneen. Avustettuna heti illan alussa pyrin tunnistamaan hänet, mutta sitten hän katosi silmistäni herrajoukkoon. Onneksi uusintatunnistus illemmalla tuotti tuloksen. Kyllä ei ole omena pudonnut kauas puusta!