Itsenäisyydelle tanssit  2.12.2007

Sunnuntaitansseja ei kovin usein satu kohdalleni talviaikaan, mutta Kuntotalolla ne muutamat illat olen ollut läsnä. Sotaveteraanien hyväksi järjestetyissä tansseissa esiintyi Varjokuva. Tanssiväkeä ei ollut paljon ja se soi hyvän tilan heille, jotka sunnuntai-illan käyttivät hyvään tarkoitukseen. Niin itselle kuin veteraaneille.

Mukavaa juttuseuraa sain katsomopenkissäkin, joka kutsui minua välillä aika tiheään. Osa johtui omasta kunnostani, kulkutauti ei hellitä kokonaan ja osa, kun en kestänyt kahta oikein hyvää kappaleparia enempää seurustellen tanssia. Paikalla oli muutama tuttu herra, jotka soivat ilon tangoille, hitaille valsseille, chachaalle, parille fuskulle, useammalle foksille ja polkalle, joka oli viedä hengen. Sitä saa, mitä tilaa, arveli Hande. Olisi kai sitten tullut elvyttämään, jos sydänpysähdys olisi tullut ;=) No, ei ihan niin. Polkka tuli siis nauhalta tauolla. Onneksi viejä puuskutti yhtä paljon kuin minäkin. Polkassa on tärkeä juttu hengitystekniikka, jolla polkasta saa kevyen, mutta tämä oli kyllä tosi nopea. Varjokuvan omat esittämät polkat ovat juuri oikean tahtiset. Niissä ennättää nauttimaan.

Mutta taas kerran ymmärsin, miksi tämä orkesteri on vienyt sydämeni. Istuin salin reunalla olevalla nousevalla penkkirivillä, josta näin salin toiselle puolelle ja kuuntelin orkesteria, josta olen sanonut, että vaikka syömättä ja tanssimatta istun illan. Nytkin unohdin kaiken ympäriltäni, kun monet kauniit kappaleet soivat ja sisäinen minäni lähti lentoon niillä nopeillakin kappaleilla.

Siitä muutama herra haki tanssimaankin. Tauolla alkoi soida hyvä tango ja sain itseni nopeasti pois lähipenkistä. En halunnut sitä tangoa enää kävellä. Törmäsin siinä ensi askelilla erääseen mieleiseen tanssijaan. Olisi kuulemma tullut minua juuri hakemaan. Itse asiassa olin ajatellut miestenhausta huolimatta etsiä käsiini erään toisen tangoherran – jos olisin löytänyt. Mutta hyvä näin. Molemmat ovat mieluisia tangonviejiä.

Paikalla oli hyviä tanssijoita ja nais/miessuhde oli tasapainossa. Taisi joku olla sitä mieltä, että mukana oli muutama Suomen huipputanssija. En huomannut ketään, jonka olisin tiennyt sijoittuneen valtakunnan tasolla huipulle tai juuri kilpailleenkaan. Kenties lavatanssin jollain tasolla. Tämä tangomies on aikoinaan kilpaillut oikeasti, mutta on luonteeltaan itseään korostamaton.

Mutta hyviähän oli herroissa ja muutamissa naisissa, mutta he olivat pieni vähemmistö, jotka huomataan ja ehkä haluavatkin erottua omana ryhmänään. Muu väki tanssi myös hyvin ja kaikkia mahdollisia tanssilajeja. Omalle kohdallenikin sattui näitä viimeksi mainittuja ja aina on ollut mukava tavata heitä ja askeleet sujuvat lattialla. Jotenkin tuntuu hassulta, että tanssipaikalla tehdään vertailuja ja joitakin nostetaan jalustalle. Lähes kaikki tulevat kuitenkin tanssimaan taitonsa mukaan ja nauttimaan tanssimisesta. Jotkut tosin nauttivat kävelystä, juttelusta, pysähtelystä yms. mikä ei minua itseäni kovin innosta, ei ainakaan monen kappaleen ajan. Mietin usein, miten seuraa hakevat osaisivat erottaa haettavista sopivat itselleen tai kai vain kokeilemalla, jos sattuu kohdalle otollinen tapaus. Minä ikävä ihminen toivottelen sellaisen tanssin jälkeen hyvää illan jatkoa. Joku saattaa sanoa, että mieluummin vaikka kävelee tanssilattialla, kun istuu penkissä. Minä mieluummin istun. Kun tanssin tenho ja rytmi täyttää sielun, silloin ei ole vaihtoehtoja. Silloin joko tanssii kunnolla tai ummistaa silmänsä penkissä ja antaa musiikin täyttää joka solun.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen Sauli Lehtosen 20 suosikkisävelmää. Tangoja siinä on useita - niitä oikeita tangoja. Tämän vuoden Suomen liikuttaja (Latu ja Polku-lehden valitsema) lupasi joskus minulle, että hänen uudessa tanssipaikassaan olisi mm. tangoilta. Sitä odotellessa on tangosielun tyydyttävä paljon vähempään tanssi-illassa.