2004-06-27 22:02

Kolmannella lomaviikolla tutustuin ”maankuuluihin” naistentansseihin Valkeakoskella. Yöpaikka löytyi ja siitä melkein heti ravintolaan. Ovella tuntui ensi kerran, että olikohan oikea valinta. Sitten muistin, että olin tullut tekemään omia havaintoja Savon sydämeen asti kiirineistä tiedoista paikan erinomaisuudesta. Ruokailijoita (herroja) oli joka puolella. Aivan muutama tanssimaan tulleen näköinen seisoskeli baaritiskin luona. Hakutavoista ei ollut tietoakaan, mutta musiikin alkaessa kuulua pyysin lähintä herraa tanssimaan. Ensin kyllä vilkaisin niitä joskus ”pettäviäkin” kenkiä. Väkeä alkoi tulla lisää, mutta varsinaista tungosta ei ollut ellei lasketa sitä, että kaikki tanssihalukkaat, herrat ja daamit, ahtautuivat siihen orkesterin vastaiselle sivulle baaritiskin ääreen. Haku näytti tapahtuvan lennossa lavan reunalla eli ei siinä odoteltu seuraavan kappaleen alkua. No, opiksi siitä piti ottaa, mutta ei oikein sujunut. Tanssiväki näytti olevan tuttuja keskenään. Niitä sisäpiirejä on joka paikassa. Siinä kaiteen vieressä seistessä oli mukava katsella tanssivia pareja. Ilmeisesti ilta ei ehkä ollut tavanomainen, sillä erityisiä taitoja osaavia tanssijoita ei ollut, mutta tosi mukavasti vieviä montakin. Ja useinhan joukosta erottuu joku persoonallisestikin tanssiva herra. Orkesteri soitti ihan tavanomaista ravintolamusiikkia. Solisti ei ilmeisesti vetänyt asiakkaita tai juhannuksen läheisyys. Hauska ja kokemusrikasilta, mutta ”maankuulut tanssit”?? Kuopion Rauhalahden tansseista voisi käyttää tuota ilmaisua.

Matkani jatkui etelään ja löydettyäni uuden lavan, Esakallion, kävin katsastamassa paikan jo ennen varsinaisia tansseja. Toisen orkesterin jäsen oli myös katsomassa paikkoja. Siihen käveli myös nuori tumma herra, joka osoittautui suomalaista tangoa tutkivaksi saksalaiseksi opiskelijaksi, joka jo oli käynyt muutamilla muillakin tanssipaikoilla. Ei voinut olla hymyilemättä, kun keskustelussa esiintyi palstalaisten nimiä ja tanssinet-sana tuli sujuvasti hänen suustaan. Illan aikaan hän kuvasi ja kuvasi, puolelta jos toiselta tanssiväkeä ja selvästi valitsi kauniisti tanssivia pareja. Muistin 4711 kirjoituksen palstalta ja ihan illan lopulla hain kuvaajaa tanssimaan. Ei vaihtoaskel kyllä onnistunut, vaikka valitsin mielestäni kappaleen hyvin, mutta kai olin vaikea liikuteltava. Mutta ei se haitannut, oli ihan mukava keinua puolelta toiselle, kun vastassa oli vastustamaton hymy.

Tanssipaikka oli tilava ja sosiaaliset tilat hyvät. Naisia oli tavalliseen tapaan enemmän. Tilaa oli tanssia ja pari aikaisemmin tietämääni nikkiä huomasin. Kiitos huolenpidostasi Walker ja uusi bongaus, Ville. Kovasti ei muita nuoria ollut. Hyvin kestit kanssani, mitä se nyt olikaan ??

Vielä kotimatkalla Jenkkapirtillä, jossa olikin pirtti täynnä väkeä. Lienevätkö kaikki olleet Finkkujen ihailijoita, mutta Anneli Mattila ja varsinkin orkesteri olivat enemmän mieleeni ja musiikki sopi jalkoihini. Suuresta naismäärästä huolimatta varsinkin alkuillasta tutut herrat veivät kiitettävästi lattialle. Ällikkämies, jos Sinua ei olisi, taitaisi polkkataitoni karista. Kiitos kaikille. Ja K-77, jospa joskus saman voisi uusia väljästi. Kyllä tiedät mitä teet parketilla. Lämmin kiitos.

Ja edelliseen päättyikin tanssimatkani vähäksi aikaa. Viimeinen viikko ja juhannuksen seutu ovat kuin pahaa unta, jota ei ymmärrä. Olenkin hehkutellut mummoikäisyydelläni ja kylmä totuus makasi kuolleena silmieni edessä menneellä viikolla. Olin tukena, kun tyttäreni synnytti kuolleen lapsen. Sanotaan, että elämä kantaa, mutta nyt se petti.

/ Äitinsä itkua kuullut ei / lempeät tuulet häntä vei / tulkaa enkelit rakkaimmat / kuiskii taivaat armaimmat /