Varjokuvan tansseissa 

Pavin matkani olen tehnyt Varjokuvan tähden tänä kesäkautena – kaksi kertaa ja kerran Pekkaniskan Poikien. Siitähän se musiikkimakuni selviää ;)

Toisena orkesterina oli eilen Amarillo ja Kari Hirvonen ja ihan hyvää musiikkia heiltäkin. Väkeä ei aluksi ollut paljon. Useimmiten, siis harvoin, kun olen käynyt, siellä on ollut jo paljon paikalla klo 20. Tulihan niitä ihmisiä ja välillä pientä ahtauttakin, mikä ehkä johtuikin vain heikosta lattiatilan käytöstä.

Tuttuja ei ilmaantunut paljoakaan, mutta kun aluksi yritin laskea niitä hakuja, niin sekaisinhan se meni. Paperi ja kynä olisi oltava tai jos vaikka vain tussikynä ja käden selkämykseen tekisi viivat ;) Tuttuja, kauniisti tanssivia pareja, oli kolme. Mukava katsella heitä, jotka tanssiminen on saattanut yhteen ja aina vain näyttävät onnellisimmilta. Moi vaan Pixu ja ystävä (kiitos tanssista, vaikken taas heti tuntenut), CB yksöisveeneen ja Härkärotta vaarinsa kanssa. Niin, ja Virago, kaunista oli teidänkin tanssiminen ja hameistani - alkuperäinen seinäruusuhameeni on punainen ja nyt näitä on syntynyt istumista varten jo kaksi muutakin ja väri vaan synkistyy ;( Tosin itse pidän tästä mustasta enemmän.

Katselin ja kuuntelin osan aikaa kahvion puolella illan menoa ja yksi tuttu onneksi haki polkalle, jotka Varjokuva esitti ensimmäisellä setillään. Ja sai minut hymyilemään – siksi kai hakikin . Amarillo oli aloittanut illan, joten polkan ajankohta oli hyvä illan toisella setillä. Sitten jenkkaa ja masurkkaa ei kuulunutkaan. En tosin edes huomannut, kun istuessani ajattelin kaikkea tanssiin liittyvää, niin hakutapoja kuin kaikenlaista valintaa, mitä tanssipaikoilla tapahtuu.

Ennen viimeistä settiään Varjokuvan Kyösti pohti, ilman minun johdatteluani, mitenhän jenkka tai masurkka sopisi illan siinä vaiheessa. Silloin vasta huomasin, ettei niitä esitetty aikaisemmin. Kyöstin mielestä mm. masurkkaa ei ehkä ole hyvä esittää naistenhaulla, mihin heillä olisi ollut tilaisuus. Olen samaa mieltä. Tärkeintä kuitenkin oli, että orkesteri ottaa huomioon eri tanssilajit illan aikana ja ettei niitä tarvitse pyytää. Siinä Varjokuva ja muutama muukin orkesteri ovat esimerkillisiä.

Musiikillisesti ilta oli erinomainen molempien orkesterien tahoilta. Tuli reippaitakin kädenalitansseja ja joku kappale oli niin, että koko ison salin puolikin tanssi vain niitä. Yhtään foksaajaa en silloin huomannut. Näytti aika hauskalta, kun ottaa huomioon ikäjakauman ja miten joskus ei tunnuta sopivan yhtä aikaa lattialle. Hitaita valsseja tuli ainakin kaksi paria ja mietin sitäkin, että miten herra, jolla taito on kehittymässä, voi oppia hyväksi viejäksi muuten kuin tanssimalla. Itse en haluaisi olla kohde usein, sillä hidas valssi hyvinvietynä on nautinto, mutta epätahdissa epämääräisillä käännöksillä vähemmän mukavaa.

On tanssiminen välillä vaikeaa, jos kysyntä ja tarjonta eivät sopivasti kohtaa. Jos kerrasta toiseen tanssii eri viejien kanssa, joilla taidot ovat kehittymässä, niin kyllä omalle tanssitaidolle ja ilollekin jotain tapahtuu. On välillä oltava itsekäskin ja löydettävä ja koettava omakin ilo, mikä tuntuu joka solussa. Menipä hieman filosofiseksi, mutta syystä, että olen miettinyt omaa suhdettani tanssimiseen kai turhan paljon. Pitäisi kai vain antaa palaa.

Kun minulla ei ollut montakaan tuttua ja vieraiden herrojen hakeminen oli aika heikkoa ja kun minusta on tullut niin omituinen tangon suhteen, niin mieluummin kuuntelen hyvän tangon. Niin kuin tein Varjokuvan esittämän Kuoleman paikan, vaikka tiukkaa se tekee, kun tangosieluni jättää asuinpaikkansa ja leijuu mukana lattialla. Kai joskus sielu vie mukanaan ja siinä tanssin – sielun viemänä… Mutta tangon suhteen tilanne korjaantui, kun Kari Hirvonen esitti Taivas salamoi ja sain sen tanssia "tangosylissä". Kyösti osaa pelastaa illan. Ihannoimani Seinäjoen tango-orkesterin esitys Jouni Kerosen laulamana samasta kappaleesta on vertaansa vailla. Siinä musiikki saa veret pysähtymään. Nyt samaan tulokseen pääsi tanssimalla.

Se hassuinta tansseissa on, että tuntuu, ettei ole tanssinutkaan, jos joitakin kappaleita jää väliin tai ei jostain syystä halua niitä tanssia. Tangoja haluaisin tanssia tangoina ja cha-chaan ja rumban jääminen väliin ei tunnu hyvältä. Siksi yritin alussa laskea tanssittuja kappaleita, mutta ei siitä tullut mitään. Tanssinhan minä aika paljon ja hainkin reilunpituisella naistentunnilla kai neljää-viittä miestä, yhtä kaksi kertaa. Valssimiehen toinen haku oli sattumaa, kun ajattelin mennä fanittamaan orkesterin eteen ja Valssimies oli ihan ”vapaana” mukaan vietäväksi. Tosin hänellä ja minulla ei ole ollut tapana laskea tanssittujen kappaleiden määriä, silloin harvoin kun olemme samassa paikassa.

Helsinkiläistä en voi kuin kiittää, että hän ei tunne ikärajoja hakiessaan. Illan avauksena ensimmäinen valssi oli mukava tanssia väljästi. Ja hitsi, se jive myöhemmin, on sinulla vaan hyvät jalat! Isännänkin näin vilaukselta alkuillasta ja kun istuin kahvilan puolella, niin punainen paita vain vilahti ja mies oli mennyt. Varmaan tarkistamaan, onko sopivasti tullut vettä perunaviljelmälle ;) Kesälomallani automatkoillani näin silmiä hiveleviä kukkivia perunapeltoja. Isännän perunankukissa on varmasti punainen väri :) Ei ennätetty edes tanssia :( Niin se jenkka sitten kuultiin viimeisellä setillä ja pääkaupungin tuttu herra tanssitti sen entisellä tavallaan – jivenä, mikä ei välillä ole ollenkaan hassumpi.

Oikeastaan, aika hyvä ilta, kun laskee vain positiiviset puolet. Mutta ehkä mielialani on nousussa, pitänee tarkistaa missä mennään biorytmeissä, mutta illalla kai PNP kutsuvat Jenkkapirtille, toivottavasti. Tällä mielialallani olen valmis tapaus mahdollisesti avattavalle osastolle ”kurjuuspalsta” ja sinne en oikeasti haluaisi...