Lapissa 10-14.09.2011

Syksyisen Lapin matkani lähtöpäätös jäi aika viime tinkaan. Kesä oli mennyt hyvinkin eri lailla kuin pitkiin aikoihin. Kun vihdoin sain harkittua lähtöni, niin ei ollut kovasti aikaa suunnitteluun. Olin aiemmin mennyt Oulun kautta pohjoiseen ja yöpynyt Oulussa. Tanssitarjonta oli mennyt siellä minulle sopimattomaksi, joten pienen mutkan kautta suunnittelin matkareitin.

Lähdin matkalle iltapäivällä perjantaina. Yövyin Kajaanissa. Sieltä käsin sitten tein tanssimatkan Jormuan lavalle. Sää oli suosiollinen ja matkanteko sujui hyvin. Hieman sekoilin Kajaanin “ympyröissä”, mutta selvisin tanssilavalla käynnistä.

Eksymättä jatkui matkani lauantaina aamulla Oulun kautta Äkäslompoloon. Pidän ajamisesta ja kun maisemat vaihtuvat, matka sujuu nopeasti. Majoittumisen jälkeen Lompolossa oli ruokailua ja lepoa ja illaksi Riemuliiterin tansseihin.

Esiintyjinä olivat Jari Kujala, 2002 Kultaisen harmonikan hopeasija, yhden pisteen häviöllä voittajalle, oikea hurmuri esiintyjä ja upeaääninen laulaja, orkesterinsa Jupiter ja Kauko Simonen, Suomen 1. tangokuningas, vuosi 1985.

Riemuliiterin tanssiväki on hieman muuttunut vuosien mittaan. Entisiä on jäänyt pois, uusia tullut tilalle, ehkä tunnelmakin on muuttunut. Keski-ikä vain nousee ja nuoret ovat vähemmistönä syksyn tunturimatkailussa. Heillä on varmaan muunlaiset harrasteet.

Osa tanssiväestä oli varmaan Äkäshotellilla. Tanssiaika Riemuliiterillä on hyvä. Kello 20 - 23.45. Tanssituttuja ei juuri ollut. Joku ulkonäkötuttu kuitenkin oli paikalla. Alkuillasta tuli jotain tanssittua, mutta illan pelastus oli aikojen takaa oleva tuttu herra, jonka kanssa kaksi tuntia tanssimme lopussa. No, ei hän polkkaa yms. osannut. Ne istuttiin. Muutoin hän vei hyvin. Oli kuulemma tanssikurssejakin käynyt vuosien mittaan.

Illan musiikki oli sitä oikeaa tanssimusiikkia. Haitaristi osaa sen. Hyvin hän laulaakin. Simonen oli myös hyvä ääninen mies. Jari Kujalaa olen kuullut useita kertoja vuosien mittaan ja hänellä olisi kyllä meriittiä vaikka mihin saakka. Hän vain taitaa olla tyytyväinen Lapissa oloon enkä oikeastaan ihmettele. Minnekäs sitä kotoaan kukaan lähtee…. Hänellä on siellä kaikki, mitä ihminen tarvitsee ja saa vielä harrastaa musiikkiakin myös työkseen.

Hyvin nukutun yön jälkeen sunnuntaiaamu koitti sumuisena. Ei erottanut Ylläksen huippua ja sumun peitossa olivat kaikki muutkin tunturit. Onneksi ei satanut. Lähes kolmen tunnin tunturiliikunnan jälkeen palasin majapaikkaan. Kauniimmalla säällä päivä olisi sujunut kyllä kokonaan tunturissa, mutta nyt se tuntui turhalle. Niinpä jäi aikaa ottaa pienet torkut ennen iltamenoja.

Matti ja Teppo eivät kovin kutsuneet Äkäshotellille, mutta vaihtoehtoja ei ole. Ylläksen Kaivohuone (Pipola) ei ole enää tanssipaikkana. Paikan omistaa sama kuin tämän Äkäshotellin. Mikä lie ollut takana, kun tanssiminen lopetettiin Kaivohuoneella. Oli hyvä, kun ennen oli kaksi paikkaa ja molempiin riitti väkeä. Nyt siellä on karaoke ja ruokailua. Liekö jotain muuta. Eräs henkilö puhuikin näistä omistajamuutoskiemuroista, mutta minulle ei valjennut todellinen syy.

No, joka tapauksessa Matti ja Teppoa siis kuulemaan. Aluksi oli tunti orkesterimusiikkia eikä huonoa ollutkaan. Sen ajan tanssinkin. Mukavia herroja, osin tuttuja, oli paikalla ja tanssilajeja orkesteri osasi soittaa ja herrat myös tanssia. Valsseja tosin ennätti kuulua kahdet parit tunnin aikana. Olisiko taukomusiikkina tulleet toiset. Kahdet chachaat, joista yhdet tanssin yläkerrassa niin kuin fuskuja ja tangot. Kovin mukava ja käteen käypä oli kaakon suunnalta oleva tanssituttu.

Mattia ja Teppoa jaksoin kuunnella jonkin aikaa ja tanssiakin jonkun kappaleen, jos sitä nyt tanssiksi voi sanoa. Kun väkeä oli ollut kaikkiaan noin 800 henkeä ja niissä tiloissa, niin kävelyä se oli pikkuaskelin. Niinpä erään tutun kanssa päätimme siirtyä iltakahville ja verestämään takavuosien muistoja. Kun hyvissä ajoin jouduin nukkumaan, niin aamulla taas jaksoin herätä toivossa, että aurinko paistaisi tai ei ainakaan sataisi.

Turha toivo se oli - aluksi. Kun katselin ikkunasta, Kesängin huippu oli vielä pilvessä ja sumussa eikä Ylläksestäkään näkynyt paljoa.  Sade rummutti ikkunaan puuskaisen tuulen myötä eli oli toivossa, että pilvet väistyisivät. Ei ihan tällaista säätä ole ollut aiemmin matkoillani täällä.

Sade taukosi ja pääsin puoli kymmenen lähtemään ulos. Ennätin kulkea Kukastunturin suuntaan ja käännyin Hangaskurun laavulle. Makkaranpaistoa ei kannattanut yrittää, sillä sade oli alkanut taas. Muutamia ihmisiä oli samalla suunnalla liikkumassa. Sade taukosi puolen päivän jälkeen.  Palasin suon poikki takaisin Lompoloon. Jäi aikaa käydä kaupoilla. Ylläksen huippu oli sulkeutunut sumuun. Sääennuste lupasi edelleen sadetta.

Illalla Riemuliiterillä oli Souvarit ja väkeä heti alusta asti aivan liikaa. Kuulin myöhemmin, että 900 lippua olisi myyty. Naisten hakualueita oli kahdessa kohdassa ja herrat siinä välissä. Ihmisiä seisoi joka puolella. Paljon pariskuntia ja keski-ikäisiä tanssijoita. Ennätin olla paikalla 40 minuuttia, kun sain tarpeekseni. Kaksi foksiparia tanssin ja jonkin muun erään herran kanssa, joka menneinä vuosina toimi tanssinopettajana kalakukkokaupungissa. Tungos oli liikaa minulle.

Sitten arvelin Äkäshotellin tanssien olevan vähän väljemmät ja sinne ajelin. Marita Taavitsainen Koivu-orkesterinsa kanssa oli esiintymässä. Tangokuningatar vuodelta 1995. Kello 21 aloitti orkesteri ja hyvää tanssimusiikkia soittivatkin.  Sitten huomasin lavalla tutun soittajan, La Stradan kosketinsoittaja/haitaristi oli soittamassa - koskettimia. Hän tuli juttelemaan seuraavalla tauolla. Oli vain tuurausjuttu. Taitava muusikko on hänkin niin kuin veljensä Pekkaniskan Poikien orkesterissa.

Alkuvalssille haki vieras herra, kovin passelikokoinen minulle. Myöhemmin hänellä oli hyvä kuviosarja chachaassa - melkein jo opin illan aikana, kun toisetkin tanssimme. Muutakin tanssimme, mikä oli mukavaa, koska hän harrasti tanssia pääkaupunkiseudulla ja osasi viedä hyvin mm. kuviohumpankin. Usealta aiemmalta matkaltani tuttu tanssija rannikolta oli toinen ilon tuoja. Muutamia kappaleita tanssimme illan aikana.

Illan solisti oli kuin ennenkin. Yhtä aurinkoa ja edelleen hänen eleensä olivat kuin ennen. Hänen kiitoskappaleensa olivat yksi kutakin eli tango, hidas valssi, polkka, ja chachaa. Ei paha juttu. Oikeastaan hyvä. Ainakin erikoinen päätös. Orkesteri intoutui illan lopuksi nostamaan volyymitasoaan ja musiikki kuulosti yhdeltä rytinältä. He olisivat kyllä pystyneet parempaankin.

Vaikka menin nukkumaan aika myöhään, heräsin aikaisin tai no, ihan työhönmenoaikaan. Ulos katsoen näytti samalta kuin muinakin aamuina. Nyt ei vain näkynyt ollenkaan Kesänkiä, joka kauniilla säällä on kuin tarjottimella lahden takana. Sen tarkistin, ettei kuitenkaan satanut, joten uloslähtöä voi suunnitella. Oli ollut hyvin liukasta aiempina päivinä kivikossa liikkuminen ja märät lehdet lisäsivät liukkautta. Niinpä harkitsin, että käyn Äkäsaivolla ja Pakasaivolla.

Molemmat ovat kallioseinämien ympäröimiä saivojärviä, maankuuluja jylhyydestään. Varsinkin Pakasaivon jyrkät kallioseinät herättävät ihailua ja kunnioitusta. Äkäsaivo on Äkäslompolon-Kittilän tien varrella ja sinne johtaa polku maantien laidasta.

Kiersin ensin Äkässaivon lenkin. Poroja oli yksittäin ja laumoina reitin varrella. Polku oli helppokulkuinen, joskin ennen virran ylitystä oli kivikkoa, jossa sateen jälkeen sai olla varovainen. Pitkospuita oli osan matkaa maaston takia, ei kosteuden. Niitä oli helppo kulkea. Reitin varrella on korkea Seitapahta. Loppupuolella reittiä on kaunis kota, jossa oli nytkin pieni hiillos edellisiltä kävijöiltä.

Sitten ajoin toiselle puolen Lompoloa itse asiassa lähes 10 km Kolariin päin ja edelleen syrjätietä toinen samanlainen matka. Hiekkatie, jonka varrella oli poroja, kauniita valkeitakin poroja. Perillä Pakasaivolla olen kaksi kertaa kiertänyt aiemmin järven ympäri. Syvyyttä järvellä on lähes 100 m eikä happea ole vedessä reilun kymmenen metrin jälkeen. Nyt en edes harkinnut lähteä kiertämään järveä. Sää vaihteli ja polku kulki hyvin vaihtelevassa maastossa ja vaikeissakin kohdissa. Ihmiset tyytyivät pääasiassa kiertämään toisella reunalla, missä oli kahvio ja portaita ja kaiteita tehty aika laajasti. Pudotus veteen olisi kai ollut kuolettava, jos horjahtaisi reunan yli.

Sataa tihuutti välillä, onneksi ei kovaa. Paluumatkalla oli poroja ja komeitakin, isoja laumoja syömässä eivätkä juuri häiriintyneet. Tiellä olevat porot kyllä laukkasivat tiehensä. Pysähdyin myös Kirkkopahdan seitakiven luona. Lyhyt kävelymatka tieltä. Näitä erilaisia pyhiä palvontapaikkoja oli lappalaisilla useita.

Isolle tielle päästyäni sade yltyi kovaksi kuuroksi. Tuuli kuljetti pilviä ja aurinko näyttäytyi hetken taivaalla. Majapaikan ikkunasta katsoen Ylläs oli edelleen sumun peitossa ja edessä oleva koivikkokin harmaana sateesta. Säätiedotuksessa kerrottiin tuulensuunnan muuttuvan etelästä luoteeseen. Ehkä kuitenkin kunnon syksy sää on tulossa. Ei sadetta, viileää, kirkas taivas ja auringonpaistetta. Ehkä kuitenkin pelkkää toiveajattelua. Keskiviikolle ajettelin liikuntasuuntaa joko Totovaaralle katsomaan Haavepaloa ja myös katsomaan sieltä. Talvella sieltä näkyvät lähes kaikki Ylläksen seudun tunturit. Toinen vaihtoehto olisi Särkitunturi reilu 40 km pohjoiseen. Sieltä on myös silmää hivelevät maisemat. Kaksi vuotta sitten siellä kävin.

Tanssivaihtoehdot ovat vähissä Lompolassa eli Pirtukirkkoon
suunnistin tiistai-illaksi. Tommys ja Charles Plogman ei ole huono vaihtoehto, mutta väki on. Tai sitten pitäisi osata minunkin ottaa rennosti ja nauttia talon tuotteita. Ehkä silmäni sumenisi kaikelta siltä, mikä minua ärsyttää, kun ihmiset toikkaroivat miten tahtovat ja ahtaus, kun kaikki ovat kylkikyljessä.

Niin siinä kuitenkin meni, etten kestänyt iloa kuin hieman yli tunnin. Tosin illan alkua ilahdutti orkesterin sielu ja kantava voima Tom, kitaristi, saksofonisti ja laulaja, joka lähestyi persoonaani mennessään työmaalleen. Muutama sana vaihdettiin, onneksi hän ymmärtää savoa, vaikka äidinkielensä onkin ruotsi. Olen pitänyt vuosia hänen esiintymisestään. Upea ääni, taitava soittaja ja heidän musiikissaan on oma saundinsa, joka tuntuu hyvältä pääkopassani.

Väki vain lisääntyi ja tanssimisen ilo häipyi. Muutama tuttu herra tanssitti sen tunnin aikana, mutta alkoivat askeleet lattialla jäädä lyhyiksi. Odotin vielä, että Charles Plogman aloitti ja hänen ensikappaleensa jälkeen poistuin paikasta.

Kun ilta oli vielä nuori, ajoin ensi kerran koko Lapin matkailuhistoria-aikanani Hotelli Ylläsrinteen ravintolaan. Se sijaitsee Ylläksen toisella puolen. Sinne pääsee kaunista, osin tienvarren valaistujen puiden reunustamaa tunturin rinnettä kiertävää maisematietä pitkin. Perillä paikka näytti viihtyisältä. Väkeä oli myös, mutta ei ahtautta. Pöytiä oli runsaasti ja tanssitila oli kohtuullinen. Siinä baaritiskillä juoman saatuani mietin mihin menen istumaan, että näen orkesterin. Eräs tuttu herra ilmaantuikin hakemaan ja tanssimme rumbakappaleen, foksina. Minun oma rumbani ja minulle laulettuna ja soitettuna. Sen näin ja tunsin, kun katsoin lavalle.

Sitten löysin sopivan tuolin ja pöydän ja siinä sitten istuin illan. Kuuntelin ja katselin. Väki oli pääasiassa pariskuntia. Muutamia ilmeisesti yksinliikkuvia. Tällä tutulla herralla oli omat daaminsa mukana ja näyttivät hakevan tätä herraa vuorotellen. Tanssit loppuivat puoli yhden nurkilla, joten kaikki pääsimme ajoissa nukkumaan. Minun sieluni tarvitsi Lompolon puolen ruuhkatanssien jälkeen Pekkaniskan Poikien musiikkia, vaikka vain kuunnellen.

Kun heräsin keskiviikkoaamuna ja  ulkona näytti siltä samalta kuin kaikkina muinakin päivinä, en miettinyt monta minuuttia kun aloin pakata tavaroitani kotimatkaa varten. Minulla ei riittänyt mielikuvitusta ja tahtoa toteuttaa Urho Kekkosen ajatuksia. “Kaikki syyt, jotka estävät liikkumisen, ovat tekosyitä.” Näin luki tänä vuonna puretun Peurungan kuplahallin sisäseinällä - Urho Kekkosen mietelause. 

Iltamyöhällä olin kotona. Sade jatkui pitkään ja Torniossa huoltoaseman luona sadevesikaivo oli tukkeutunut ja katu lainehti ja sade sen kuin jatkui. Kotiinpäin tullessa sade hellitti. Ensi syksyn ruskamatkaa ei ole suunnitteilla, ehkä joskus, mutta suunnitteilla on olla silloin syksyllä muutaman kuukauden ajan päätoiminen pienen miehenalun hoitaja ja ilo on molemminpuolinen.