Laivamatkat ovat harvinaisempia asioita, mitä teen, mutta lomapäivä ja Pekkaniskan Pojat laivalla olivat aika hyvä syy lähteä matkaan. Kun paras naisystävä ja työkaveri miehineen olivat mukana, ei matkasta muiltakaan osin tullut tylsä.

Tosin nyt jälkeenpäin on hieman lihaskipeyttä ja jäykkyyttä pitkistä automatkoista, Tallinnassa kävelystä ja laivalla jalkojen päällä olosta. Ne vaivat paranevat kyllä illalla, kun pääsen tanssimaan. Arvostan ehkä taas vähän enemmän tavallista tanssipaikkaa laivan ravintolatanssien jälkeen.

Pitkästä aikaa Tallinna näytti siistiltä ja vauraaltakin. Jos siihen keskustan seutuun olisi viety kertomatta missä on, olisi voinut arvata minkä tahansa länsimaisen kaupungin. No, kaupungin reunoilla oli sitä entistä korjausta vaillaolevaa rakennusta.

Meillä oli linja-auto mukana ostoksilla kaupungilla ja silti tuli kahdeksan tunnin aikana käveltyä aika paljon. Ruokailimme Metropolissa, joka oli siisti ja miellyttävä hotelli, ruokaa oli tarjolla runsaasti.

Jää ihmettelemään isoja ostoskeskuksia, joissa ei ollut paljonkaan asiakkaita, mutta sensijaan henkilökuntaa oli runsaasti. Kauppako se kannattaa ? Merekeskuksessa on mukava katsella ja tehdä ostoksia. Jotain voi ärsyttää myyjien tyrkyttävä tyyli, mutta sen voi torjua hymyllä, jos ei aio ostaa mitään. Mutta ostamatta ei sieltä kyllä päässyt. Mukavia vaatteita ja alusvaatteita löytyi ihan sopivia ja kohtuullisella hinnalla. Levykaupassa huomasin Helmut Lottin From Russia with Love. Maksoi puolet siitä, mitä Suomessa. Ja hitsi, se kauan suunniteltu peruukkikin, tosin muulta kaupungilta. Että voikin tuntea itsensä se päässään ihan Juliaksi :)

Laivamusiikki ja esiintyjät olivat ihan ok, mutta matkustajat, joilla oli kai pikkujoulut menossa, saivat aikaan tunnelman, jonka itse koki ahdistavaksi ja tunsi katselevansa ulkopuolisena. Minulle ei ole koskaan sopineet riehakkaat tunnelmat alkoholin kanssa, vaikka sanotaankin, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Paluumatka vielä ylitti kaiken nuorisojoukon jatkaessa edellisen illan, yön ja päivän kestäneen humalatilansa tuomaa nirvanaa.

Mutta musiikista. Ei minun tarvinnutkaan kertoa PN-pojille palstatoiveita mukavista uusista kappaleista. Paluumatkalla solisti lauloi ensiesityksenä kauniin rumban, Muistojeni Julian ja sydämeni suli. Tulemme kuulemaan sen myöhemminkin lavoilla. Ehdotin heille toista uutta kappaletta, jota harvoin kuulee - On syömmesi jäätä - hidas valssi.

Toisena orkesterina olivat Unelmavävyt koko koossaan. PN-pojista oli puolet ja esiintymislavalle ei olisi enempää sopinutkaan. Molempien musiikki oli hyvää ja valitsivat sen myös asiakkaiden mukaan eli nuoretkin saivat osansa, vaikka tuhlausta minusta oli kaikki esitykset mennen tullen. Suurimmalle osalle väestä olisi ollut ihan sama kuka tai mitä soitetaan.

Eikä ole helppoa olla soittajankaan. Unelmavävyt aloittivat torstai-iltana muutaman päivän työrupeamansa ja jo heti joku valittaa Auraviihteelle: musiikki ollut liian kovaa…En kyllä huomannut sitä. Asiakkaiden aiheuttama meteli, huutaminen, töniminen, täysien lasien kanssa liikkuminen tungoksessa, tanssilattialla ym. oli enemmän häiritsevää. Me tanssijat voimme antaakin rakentavaa palautetta, sillä he saavat varmaan myös asiatonta moitetta.

]