30.12.2011 Konsussa

Tanssimatkailua harrastin  nyt yksin. Tuttu tanssidaami ei jaksanut lähteä mukaani. Minä halusin olla läsnä Martti Metsäkedon orkesterin illassa. Minulla on ollut pieniä epäonnistumisia heidän iltojensa suhteen. Kuluvan vuoden puolella vielä kesätanssien aikaan ajelin perjantai-iltana Martin Kievariin. Onneksi ei ole pitkä matka. Perillä huomasin, ettei autoja ollut pihassa, jos nyt jonkun järjestysmiehen. Selvisi, että on yksityistilaisuus. Siitä en ollut löytänyt mainintaa tanssi-ilmoituksissa. Että se siitä. Paluumatkalla sitten ajelin Kuikan lavan kautta kotiin herra Finkkujen soittoillasta.

Sitten jo syksymmällä uusi yritys Martin Kievariin. Odottelin pihassa autossani, tuleeko paikalle ketään. Muutamia pariskuntia meni sisään ja muutama yksin tullut nainen. Ainuttakaan miespuolista en nähnyt menevän yksin. Niinpä taas kotimatkalle. Viihdekeskuksessa oli Charles Plogman ja uusi orkesterinsa, tai uuden nimen saanut orkesterinsa Ronnies.

Nyt oli sitten kolmas yritys Martti Metsäkedon orkesterin iltaan. Menomatka oli minulle yhtä sekava kuin aiemmin ensimmäisellä kerralla. Että ne yksisuuntaiset kadut ovat vihoviimeisiä. Mutta onnella selvisin parkkihalliin, josta oli lyhyt matka tanssipaikalle. Tällä kertaa oli enemmän väkeä paikalla kuin ensi kerrallani. Myös tanssitaitoista oli porukka ja eri-ikäisiä. Kyllähän tuttuus näytti olevan tanssijoiden välillä. Orkesteri oli jo aloittanut kun sain kiivettyä ne lukemattomat portaat ylös. Hissikin kuulemma on ja sitä käytin alastullessa hyvässä seurassa.

Illan orkesteri on omaa luokkaansa, eroaa muista orkestereista monin tavoin, mutta ennen kaikkea heidän musiikkiinsa on minulle mieleen. Ja eikä vähempää - orkesteri soitti Lumouksen, sen hitaan valssin, joka valloitti sydämeni viime keväänä. Musiikki on kaikkineen hyvin tanssittavaa ja kun soittimina on El Papalla trumpetti ja Martilla itsellään huilu ja saksofoni, musiikki täyttää tanssijoiden toiveet.

Muutamia entisaikojen tuttuja oli paikalla ja mukava oli tavata tanssinainen, jonka luona joskus yövyin pääsiäisen aikaan ja tanssimme pyhien aikana jalkamme kipeiksi. Eräs tanssiherra, joka melkein lukee ajatuksiani vai onko ne merkitty naamatauluun, keskusteli kanssani asennemuutoksista tanssipaikalla. Ja kai tarkoitti, ettei pidä odottaa entisajan iloisia tansseja ja hyviä tanssiherroja joka lähtöön. Ei vaikka tanssitaito kehittyisi. Aika vain kulkee kulkuaan. Minun mielestä elämässä täytyy olla päivien kimallusta, joka kantaa eteenpäin. Tämä juttelukaveri on Tanssinetin alkuvuosien tuttavuus, sympaattinen, hyvin tanssivaherra, joka osaa viedä tunteella.

Illan tanssini olivat määrältään vaisut. Olisiko ollut kymmenkunta kappaleparia lattialla. Ei naistenhakukaan paljon auttanut. Tanssitut kappaleet olivat hyvin vietyjä. Eräs kauan sitten Lapissa tapaamani hiihto/tanssiherra oli mukava tavata vuosien jälkeen. Illan musiikki pelasti illan niin kuin monta kertaa aiemminkin.