Revontulen naistentanssit 3.4.2007

Kaakonkulmalle vai vastakkaiseen suuntaan illalla?  Pekkaniskan Pojat Monreposissa ja ilmeisesti väkeä paikalla vai Revontuli, jossa kuulemani mukaan on ollut viikolla vähän kävijöitä. KinoJake oli tilaisuus tavata ensi kertaa, joten sinne sitten.

Ilta-aurinko laski tulipalon punaisena värjäten pilvet samalla sävyllä. Erittäin hiljainen tieosuus ja melko asumatonkin on mukava ajaa, mutta ei välttämättä hämärän rajamailla, jolloin tarkkaavaisuus on oltava parhaimmillaan.

Perille saavuttuani puoli yhdeksän jälkeen, kerrottiin, että orkesteri oli aloittanut kello kahdeksan. Hyvä tietää vastaisen varalle. Enpä ole niin vähää tanssiväkeä nähnyt siellä aiemmin eikä määrä lisääntynyt monella hengellä illan aikana. Muutama tuttu oli paikalla, joten arvelin jonkun kappaleen tanssivani. Eipä niitä monta tullut kello kymmeneen mennessä, kun miesten tunti alkoi. Loppua kohti kuitenkin ilta muuttui vai muutinko asennettani ja musiikin kuuntelun sijaan keskityin myös tanssimiseen.

Olin netistä lukenut KinoJaken soittokunnan tiedot ja tietysti minua hellytti viulua soittava Annina jo etukäteen. Oma lapsikin kun on samanniminen, tosin kahdella iillä. Ja kyllä hän taitavasti viuluaan käsitteli ja erityisesti kosketinsoittajaneidon kanssa lähes kahdestaan yhteisesityksenä soitettu Carlos Gardelin argentiinalainen, hevoskilpailutango, kuoleman paikka (Por Una Cabeza) oli mieliinpainuva. Sama kappale on muutamilla toisillakin orkestereilla. Argentiinalaiset tangot ovat illan kohokohtia perinteisillä tangon askelillakin. Muutoinkin viulisti osallistui hyvin moniin kappaleisiin illan aikana. Lauluääni oli hyvä.
Solisti esiintyi myös vakuuttavasti ja pystyi laulamaan korkeisiin ääniin asti. Kerrassaan miehekäs ääni.

Asiakkaiden vähyyden takia orkesteri olisi ehkä voinut ottaa huomioon hieman paremmin äänen voimakkuudet. Basso ja rummut olivat hetkittäin minun mielestäni liian voimakkaina. Miksihän muuten hyvin monessa orkesterissa rumpali on aivan takana? Siihen lienee jokin pätevä syy. No, onhan yksi orkesteri, jonka rumpalia ei tarvitse etsiä toisten takaa. Mukava katsella, kun kaikki ovat esillä.

Soittamisessa oli kai orkesterin omia erityispiirteitä, hidastuksia ja hiljentymisiä ja he esittivät ohjelmiston, joka välillä sopi hyvin jaloilleni ja joissakin kappaleissa jaloillani oli haku päällä. Niinhän se on, että soittajat soittavat, mitä haluavat ja tanssija tanssii, jos osaa…

Aika monia tanssilajeja oli tilaisuus tanssia huolimatta heikosta hakutaidostani eli jäin vain seisomaan, kun oli muutamia nopeita daameja. Ilta alkoi seisoskeluni jälkeen lavaisännän kanssa parketilla ja lopulla iltaa tanssimme myös mukavat tuplakappaleet hänen kanssaan.

Menin alkuillasta (naisten hakuvuoro) katsomaan ja kuuntelemaan orkesteria lähempää ja selvästi humalassa oleva mukavan näköinen herra kysyi lähdenkö tanssimaan. Tango se oli ja hetken mietin, että lähdenkö. Mitään kontaktia ei syntynyt, mikään askel ei ollut hallussa, kevyttä sivulle heilautusta ja sain tehdä jaloillani mitä halusin. Ei siihen olisi minun tarvinnut lähteä mukaan. Hän sanoi sitten, ettei kukaan halua jutella hänen kanssaan, ei edes vahtimestari. Muutaman sanan vaihdoin ja etten vaan tanssikursseja ehdotellut. Näkyi toikkaroivan pitkin iltaa, mutta tuskin kenellekään oli suurempaa haittaa.

Tutun nuoren herran kanssa sain tanssia niitä mitä halusin, paitsi polkat. Hitaat valssit, Lapinjenkka, chachaat, rumbat, bugit ja masurkat on mukava tanssia hyvässä viennissä. Hänet kyllä väsytettiin tanssimisella, mutta mitä nuori mies ei kestäisi. Itselläni vasta loppuillasta tuli kuuma. Masurkoissa toisena tullut Hovimasurkka oli Kouvolan masurkan tyylinen eli jenkka/polkka-askelikot eivät mene yksyhteen. Tämä masurkka oli minulle tuntematon, mutta mielenkiintoinen ja tarkkaavaisuutta vaati musiikin kuuleminen. Ei tainnut ihan oikein meiltä mennä, mutta ensi kerralla kuunneltava paremmin. Voinkin harjoitella asiaa, kun Kouvolan masurkka on Lapista tuomallani hanuristitaiteilija Jari Kujalan cd:llä.

Lavaisäntä oli sopinut orkesterin kanssa miestenhaulla soitettavista polkista ja masurkoista. Polkat tulivat ja ei ehkä 45 minuuttiin sovi kahta samantyyppistä lajia. Miestenhaulla tulleet polkat olin arvellut saavani tanssia tutun kanssa, mutta joku nopea daami haki herran eli se siitä. Minut pelasti kyllä polkalle toinen tuttu herra ja rumbatkin olivat mielenkiintoiset hänen kanssaan. Miestenhaun aikana taukomusiikkina tuli yllätys. Kuulen Muistojeni Julian vain PNP:n Matti-Sakarin laulamana. Nyt sen lauloi Kari Tapio. En ole aiemmin kuullutkaan.

Pitkä herra oli hakenut minua humpalle ja taisin aloittaa puhua, että tässä on oikeat humpat ja varsinkin toisessa humpassa oli jotain tuttua. Selvisikin, että siinä se oli. Ensi kerran kuulin sen tanssipaikalla. Ja johtuisiko siitä, ettei nuotteja siihen liene olemassa ja siksi ei liene kenenkään ohjelmistossa. Nuotteja olen etsinyt. Niiden etsintä alkoi, kun ehkä vuosi sitten olin ajelemassa Revontuleen ja radiossa oli Maarit Niiniluodon ohjelma. Eri tanssilajien teemailtoja viikon välein. Vuorossa oli humppailta ja soitettiin mm. humppa Armaani on kuin huhtikuu. Äänitykset Georg Malmsten 1934 ja Beritin 1994, jonka kuulin radiosta. Harvoin joku kappale saa kaikki aistit hereille. Olen siis vuoden ajan kaivannut niitä nuotteja. Mutta tämä kuuleminen oli mahtava juttu. Kunhan orkesterin pojat ja tytöt vielä alkavat laulaa sen, niin minä kai sitten kierrän heidän keikoillaan. Ja vielä. Tämä humppa pitäisi tanssia humppana. Jotkut sanovatkin, että humppa tanssittuna buggina on sen raiskaamista.

Musiikillinen puoli oli monipuolinen kuten orkesterin tiedoissa luvataan, mutta mielestäni se painottui swing- ja lattaripuolelle sekä erilaisiin fokseihin, joita fuskuna väki mielellään tanssi. Tasapainoa vakio- ja kädenalitansseille kaipasin. Fuskua esittävät lähes kaikki orkesterit paljon. Sitä kai tanssijat haluavat. Tulkinnalla fuskustakin saa aikaan mielenkiintoisen, mutta pelkät painonsiirrot ovat aika tylsiä. Minun jalkani tahtovat tehdä mitä tahtovat fuskun aikana ja sotken herrojen ajatukset ja jalat. Sama on toisinaan jenkassa, jossa välillä kokeilen kansantanssin aloitusaskelta ja vähän muutakin, mikä minusta on hauska ja herroista se ei välttämättä ole.

Orkesteri oli iältään ja ilmeisesti kokemukseltaankin nuori, joten heillä on aikaa kasvaa ja kehittyä.  SMORK-2007 loppukilpailuun heidän piti osallistua, mutta se jääkin. Ehkä vuoden päästä uusi yritys. Uskon kuulevani heitä Krouvin lavalla 29.6.2007 ja ehkä Rönnin lavalla aiemmin. Toivon soittajien olevan herkällä kuulolla esiintyessään. Itseäni he ihastuttivat ja välillä ajatteluttivat. On hyvä olla erilainen nuori, mutta harkinta ei ole pahaksi. Onnea toivon koko joukolle ja kannustusta erityisesti Anninalle ja kiitos basistille kappaletiedoista.

Pakkasen puolelle oli mennyt illan aikana ja kuu paistoi puolet matkasta välillä kohtisuoraan edessä niin, että oli vaikeaa irrottaa silmiään siitä. Reilun puolen tunnin jälkeen alkoi leijailla lumihiutaleita ja kuu jäi utuverhoon. Viimeisen 20 km matkalla lumisade yltyi ja pyrytti niin, etten tienreunoja juuri erottanut. Pitkillä valoilla ei nähnyt mitään. Onneksi huomasin ajoissa edessäajavan rekan. Kotiin tullessa sade oli hellittänyt ja pihassa oli vain ohut lumikerros ja isojen pihakuusien lomasta kuu hymyili lähes täydellä naamalla. Samanlainen olo oli kuussa ja maassa.