Tunteella viikonlopun tanssit

Pyhäinpäivä aattoineen ja 25.sunnuntai helluntaista lukien menivät vähemmän harrasmaisesti, jos ei lasketa Varjokuvan musiikin kuuntelemisesta ja välillä tanssimisestakin saatua syvää iloa jopa hartauden tuntua. Vaihtelevat tunteiden kirjot sävyttivät iltojani.

Kylämatkan tiimoilta elämäni toinen käynti Hojo hojossa vahvisti vain käsityksiäni erilaisista tanssipaikoista. Se ensimmäinen käynti oli n. 10 v sitten, jolloin paikka oli ollut vähän aikaa toiminnassa nykyisessä muodossaan.

Orkesteri oli virittelemässä soittimiaan ja pikku hiljaa väkeä alkoi tulla. Oli kuulemma päättäjäistanssit. Aluksi näytti, että suurin osa tuli emännän tai isännän kanssa, mutta jossain illan ruuhkavaiheessa olivat sekä nais- että miesrivistöt melkoiset. Oma tyylinsä on joka tanssipaikalla. Täällä tanssietiketti oli kai sivistyssana, jota eivät maan syvien rivien edustajat tunteneet. Näytti siltä, että monille pareille etenemissuunta ei ollut tiedossa. Eikä samalla, minne jalkansa asetti. Harvoin saan tanssipaikalla naapurin jalasta nilkoilleni, mutta nyt tuli monta kertaa kunnolla. Jos lie omat jalat olleen väärissä paikoissa...

Olihan paikalla muutamia hyvin tanssivia pareja ja myös naisissa ja miehissä, joiden ansiosta illasta ei ihan ala-arvoista tullut tanssimisen osalta. Mutta esimerkiksi tangossa seurasin erästäkin herraa ihan kengänmitan askelin ja siinä tuli katseltua naapureidenkin menoa. Voi niitä ilmeitä tanssin aikana! Kaikki peruslukemilla, ei yhtään autuasta ilmettä ympärillä! Peittävätkö nämä ihmiset nautinnon sisällensä vai oliko tanssiminen vain parin kanssa totuttua liikehdintää. Ei sillä, kenenkään tangon tanssissa en huomannut sitä sulavuutta, joka nostaa mielihyvän tunteen myös kasvoille.

Fernet ja Markkola olivat syy, miksi juuri nyt satuin paikalle. Mukava heitä oli kuunnella penkissäkin tai lavan edessä. Minäkin fanitin yhden kappaleen ajan, jonka mielelläni myös tanssisin, kun on hyvä fusku/jive – vähän niin kuin oma kappale. Nyt vain ei kysyntä ja tarjonta oikein kohdannut...

Maakuntamatkailuni ovat vahvistaneet käsityksiäni, missä ovat ne tanssipaikat, joissa olisi syytä käydä yksin liikkuvana naisena. Kyllä se rajoittuu aika pieneen reunukseen Suomi-neidon helmassa.

Sata kitaraa ja Antti Huovila ynnä hyvä väliaikamusiikki Lahden Pesäkalliolla olivat hyvät puolet, mutta Pyhäinpäivä toi oman joukkonsa paikalle. Ehkä oli vakituisia Huovilan ihailijoita, mutta enempi varmaan vain harvemmin tanssimaan tulleita. Naismäärä oli taas kerran moninkertainen miehiin nähden.

Tuttujahan tällä leveyspiirillä on, joten tanssimaankin pääsi välillä. Iäkäs, kiiltonahkakenkäinen herra tanssittaa, kun näkee ja vie lattareita tyylikkään arvokkaasti. Kun näin jälkeenpäin mietin, mitä muuta hyvää oli illassa, niin muistan vain monet kappaleet tangotuttuni kanssa. Olinkin kaivannut kaksi viikkoa sitä syvää tangon tunnetta, johon hän vie. Polkka ja Lapinjenkka sensijaan ovat hauskoja hänen kanssansa. Itseasiassa, jopa yksi ihminen voi tehdä illastani onnistuneen, vaikka en olisikaan koko iltaa lattialla.

Jättäisin Suomi-neidon helmareunuksen ulkopuolelle tämänkin paikan, vaikka silloin tällöin siellä käynkin.

Olin kyllä ajatellut jättää sunnuntain lepopäiväksi, mutta kun katselin Varjokuvan keikkakalenteria, niin harvoin on tilaisuus nähdä heitä, joten alkuillan tansseihin Töllille matkani vei.

Töllin tansseissa on jokin oma leimansa. Varmaan se paikallinen tanssiva väki tykkää toisistaan, mutta entä jos muualta tulevat kyllästyisivät, niin kauankohan sisäpiiri tanssiminen olisi mielekästä??? Ei olisi tungosta, ei katsojia, vain oma joukko. Ja kauanko tanssipaikka olisi olemassa... Mutta nyt oli muutama muualtakin tullut, jotkut jopa tosi kaukaa, mm. kaksi tuttua neitoa. Onneksi oli muutama tuttu mies, jotka tanssittivat ja paikan partaveitsi, myös älynsä puolesta ;)) - kaikessa ystävyydessä sanottakoon. Hän antaa armon käydä ja hakee kohteliaisuuskappaleen ja kestää jalkojeni haparoinnin parketilla... Ihan mukavaa vientiä tuli herroilta joissakin kappaleissa. Mutta aikaa meni kyllä pimeässä nurkassa oleskeluun - siksiköhän naisten hakurivi leviää kohti keskilattiaa. Kuka siellä viitsii edes istua. Naistenhaulla oli mahdollisuus hakea muutamaa herraa. Naistentunnit ovat useissa paikoissa sekavia, koska ei odoteta kappaleen alkua. Jos jää odottamaan, ei haettavia juuri enää ole. Tämäkään paikka ei ole poikkeus.

Olisin kyllä osannut poistua ajoissa jonkun muun orkesterin illasta, mutta istun ja kuuntelen mielelläni toista kahdesta lempiorkesteristani. Olen sanonut ennenkin, että voin kuunnella heitä vaikka syömättä koko illan. Mieluiten tosin tanssisin kaikki ne kauniit ja hyvin soitetut kappaleet. Kyllä Kuoleman paikka-tango sopii heidän tyyliinsä ja minun jalkoihini saati kaikki ne eri tanssilajit, joita he illan aikana esittävät.

Tangoja siis tuli, liekö riittävästi muiden tangoihmisten mielestä ja muitakin sylitansseja. Hitaat valssit ovat hitaita ja muutoinkin heidän soittamisessaan on kappaleisiin sopivaa malttia. En ole koskaan pitänyt esimerkiksi polkan kiihdytyslopuista. Illan aikana esitettiin kahdet polkat, joihin oli ilo päästä osallistumaan. Varsinkin toiset polkat olivat mielenkiintoiset samoin kuin masurkat, joita ei nopeudella pilattu.

Erityisenä ilon aiheena tälle illalle olivat etunimeltään samannimiset herrat, joilla on tango sydämessä. Minullahan se on sielussa. Toisen herran kanssa tosin kaikki mitä tanssimme on sitä tanssia, mitä soisi itselleen aina. Oikeaoppista, selkeää vientiä omilla persoonallisilla vivahteilla. Toisen herran kanssa vain harvoin tavatessamme tanssitun tangon voima kantaa seuraavaan kertaan.