Mäntymotellin perjantai-ilta<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kun sunnuntai-illan tanssimuistoilla elää perjantaihin asti, niin hyvinhän se on. Nytkään ei ollut mitään mahdollisuutta päästä oikeaan tanssipaikkaan. Kyllä Pekkaniskan Pojat ja Kerhola olivat koko viikon mielessäni, mutta helikopteri olisi vähintään pitänyt olla kulkuvälineenä, että olisi työmatkapäivän jälkeen sinne ennättänyt.

 

Siispä sinne, minne vielä jotenkin oli mahdollisuus joutua. Olin tavannut orkesterin ja solistin kaksi kertaa ja vaihtelevin ajatuksin. Ensimmäinen kerta pienessä ravintolassa viime keväänä ja toinen kerta Krouvin lavalla kesäkuussa. Nyt tanssipaikka oli välimuoto. Ei lava eikä oikein ravintolakaan. Tanssitilaa on hyvin ja oikein hyvä lattiapinta. Viime perjantain jälkeen odotukset eivät olleet suuret, mutta yllätys olikin, ettei pikkujouluväkeä ollutkaan paikalla. Melkein vain tanssijoita. Mukava ilta oli odotettavissa. Odotukset olivat myös orkesterin suhteen. Miltä nyt tuntuu heidän musiikkinsa. Hyvää se olikin, joskin loppuillasta oleva kovaääninen musiikki sai minut poistumaan ja väkikin oli käynyt vähiin. Nyt saivat muutamat oikeat juhlijat osansa musiikista ja heitä jäikin lattialle tanssimaan yksin ja kaksin.

 

Vasta ennen poislähtöä vartin yli kaksitoista huomasin, ettei ollut esitetty polkkaa, jenkkaa tai masurkkaa. Eikä oikeaa rumbaa tai sambaa. Tangoja tuli kaksi kappaleparia, jotka Grek esitti upeasti. Hänessä on tangolaulajan ainekset. Sauli Lehtonen taas palasi mieleeni, kun solisti lauloi tangon Kun yö valoton. Kappale sopii Grekin tumman syvälle äänelle. Kolmen tunnin aikana esitettiin mukavia tanssittavia kappaleita ja kun paikalla oli hyvin tanssivia herroja, ilta oli hyvä.

 

Yhdet hitaat valssit esitettiin ja ajattelin kuunnella ne, koska solisti laulaa kauniisti. Mutta yllätyshaku selän takaani vei lattialle ja herra ei sitten kai ollut kuullutkaan valssien eroista. Vaikka sanotaan, että kyllä yhden kappaleparin tanssii vaikka missä viennissä, niin olivat ne kappaleet vaikeat. Toinen vaikeus oli illan cha-chaa kappaleilla. Solisti lauloi hyvin voimakkaalla äänellä ja orkesterin volyymit olivat kovat. Se taisikin ajoittua kolmanteen settiin, jonka jälkeen teki mieli pyytää hieman vähemmän tehoa. Sen jälkeen puolilta öin alkanut setti olikin voimakkuudeltaan kohtalainen. Ilmeisesti orkesteri oli huomannut väen vähentymisen. Niin, siitä cha-chaasta. Viejänä oli tuttu oikein hyvin tanssiva herra, jolla askelet ja vienti ovat hallussa. En muista toista kertaa, jolloin laulu ja soitto eivät käyneet yksiin niin, että se häiritsi ja jopa keskeytimme tanssimisen pari kolme kertaa. Jos solistin ääni ei olisi ollut niin voimakas,  olisi ollut helpompi kuunnella soittamista, mutta nyt täytyi hakemalla hakea musiikista oikeat kohdat. Cha-chaan ilo oli pois. Mietin vieläkin, missä vika oli. Omissa jaloissani vai solistin ja orkesterin eri aikaisuudessa, jota jalkani eivät ymmärtäneet. Teki mieli keskustella solistin rai rumpalin kanssa asiasta, mutta eihän se käynyt, koska en jäänyt loppuun asti.

 

Tämä tanssi-ilta näytti sen, että hyväkään orkesteri ei ole aina edukseen pienessä paikassa, joka ei ole varsinainen tanssipaikka. Oma asenne on suhteutettava olosuhteisiin eikä orkesterilta voi odottaa tanssilavaesiintymistä ja - kappaleita. Flamingo ja Jari Grek ovat yhdistelmä, joiden tansseissa aion käydä edelleenkin. Solistin ääni ja karisma ovat vetoavia.