Kisarannassa 4.12.2009 Varjokuva, Sinitaivas ja In The Mood

Olin uskonut joutuvani ruuhkatansseihin, kun Kisarantaan ajelin. Mutta vaikka väkeä oli, niin ei mitään mieletöntä ahtautta ollut. Olipa sää ja iltakin, erilainen kuin edellisellä kerralla.

Nyt olin paikalla etuajassa ja ennätin odotella sisäänpääsyä. Esiintymässä olivat Varjokuva, Sinitaivas ja In The Mood. Kaikkien tansseissa olin ollut aiemminkin. Tosin viimeksi mainitun vain kerran, kesällä Metsälinnassa. En pitänyt heitä silloin ollenkaan huonona orkesterina. Päinvastoin, nuorta ilmettä, taitoa ja kauneutta oli silloin lavalla. Samaa tunsin nytkin, pidin heidän tyylistään.

Sinitaivaan tanssit ovat jääneet vähiin kokonaan minusta riippumattomista syistä. Niin usein kuin menneinä aikoina heidän tansseissaan olin läsnä. He vain haluavat esiintyä etelän muutamassa paikassa ja pian heitä ei tunneta ollenkaan muualla Suomessa. Soittouransa alussa he saivat tilaisuuksia esiintyä monissa tanssipaikoissa ympäriinsä ja ihastuttivat tanssiväkeä, missä olivatkin.

Tällä kertaa heidän ensimmäinen osuutensa oli muuta kuin mitä odotin. Kaipasin heidän iloista esiintymistään, mistä ainakin ennen näkyi, että tästä me pidämme, esiintymisestä teille kaikille. Ehkä esiintymislavan ahtaus ja se, etteivät voineet soitella ihan mitä halusivat, vaikutti tunnelmaani, jos ehkä heidänkin. Kun on kolme orkesteria samana iltana, johtoja ja soittimia lava täynnä ja halutaan kaiken lisäksi täydentää toisten esiintyjien soittoa, niin saa siinä olla tarkkana, mitä toiset esittävät ja mitä itse esittää.

 

Sinitaivaan toinen osuus oli jo minusta parempaa ja minulle sopivampaa. Taisin hieman kertoakin herra rumpalille mielipiteitäni, jos niillä ei mitään merkitystä olekaan. Varjokuvan myöhemmin esittämä hyvärytminen ja hieman  humoristinen humppa kuvaa juuri millaisia me "tyytymättömät" tallaajat olemme. Olin sitten kai juuri kuin siinä kerrrotusta "yleisöstä"Nolostunut Humpassa on sattuvat sanat. Sen ensi esitys oli viime juhannusaattona Syvälahden lavalla.

Varjokuvasta minun ei tarvitse lisätä juuri mitään - he ovat tuoneet iloa elämääni yli kuusi vuotta ja sielun rauhan saan heidän soittoaan ja lauluaan kuunnellessani. Heidän musiikkiinsa on aina kohdallaan, entistä hyvää ja uudistuvaakin. Minua ei edes haitannut, vaikka jossain kohdin piuhat ja johdot taisivat olla sekaisin. Äänimies Handen kulmilla oli kyllä hetken aikaa kurttuja.

Tanssiväessä oli ulkonäkötuttuja hyvin paljon. Tanssinet/pinssiväkeä oli kymmeniä, jotka tiesin, osan tunsin. Iloisia olivat tapaamiset muutamien kanssa. Niin siinä kävi, että vihdoin sain tavata maaliskuisen hääparin, jonka juhliin en päässyt, kun tuntureita hiihtelin samaan aikaan. Herran kanssa tanssiminen on tanssia, ei mitään kävelyitä. Erään toisenkin jo muutamia vuosia sitten häitään pitäneen parin myös tapasin. Aina yhtä onnellisen näköisinä. Illan iloisin daami oli varmasti pinssin alkuaikojen tuttu. 

Tutuista herroista ehti joku tanssittamaankin. Seudun toisilleen tuttu tanssiväki tanssitteli mielellään toisiaan ja nuorten naisten rivissä seisominen ei oikein innostanut minua koko iltaa. Naistentunnilla hieman korjasin tanssisaldoa, mutta monet kappaleet tanssin vain mielessäni. Onneksi illan tangoihin pääsin osalliseksi ja herrat olivat asiaan perehtyneitä. Tangon tunne leijui musiikista, tarttui herrasta ja täytti sielun. Jo niistä sain hyvän mielen, kun lisäksi kaksilla hitailla valsseilla olin tanssimassa.

Illan alun tavallista valssia vei herra oudosti ylöspäin nousten. No, siitä selvisin ja heti perään haki varttunut herra humpalle. Jutustelua se oli ja hipsuttelua. Jossain muussa tanssi-illassa hän olisi varmaan löytänyt joltain toiselta parempaa vastakaikua. Tanssiminen ja juttelut eivät oikein usein sovi minulle paitsi poikkeustapauksissa.

Foksahdellen meni muutama kappale ja ihan fiilistellenkin. Yllätys oli, kun hain erästä herraa kiitoshaulle. En kuunnellut mitä tulee. Tosin jos kuuntelemaan jäin, en tarvinnut hakea ketään. Naisvalta oli melkoinen ja herrat olivat pian haettu. Usein jo ennen seuraavan kappaleen alkua. Niin, sitä kappaletta herra alkoi viedä salsan askelin ja siinä mukana pyörähtelin.

Kanta-Häme/Pirkanmaan seudun tanssipaikoilla olen uskonut voivani tunnistaa erään herran, mutta kummasti hän vain muuttaa muotoaan (tai sitten olen hahmottanut hänet eri näköiseksi todellisuudesta kirjallisten tuotteidensa perusteella). Joskus yksityisyyden suojaaminen tuntuu salamyhkäisyydeltä, mistä voi jopa nauttia.

Kisaranta vaipuu hiljalleen talvilevolle joskin vielä on yhdet tanssit Souvareiden tahdeissa. Tanssipaikat vain vähenevät talvisydämen ajaksi.