Jyväskylän Viihdekeskus 10.1.2009

Minulla ei ole kyllä mitään tietoa, missä biorytmini ovat matkalla, mutta täyden kuun aika oli ja minulla tanssi-illan kohteena Jyväskylän
Viihdekeskus ja Finlanders-orkesteri
. Jos nyt muutakin syytä on matkailla tässä kaupungissa. Lahden Pesäkalliolla Korsu-orkesterin tanssit oli vaihtoehtona, mutta asiat menivät niin kuin menivät.

Oli odotettavissa paljon tanssikansaa ja tanssimusiikkia, jossa on minulle sopivaa ja osan voisin jättää väliin. Kaipaan tasapainoa vakio/swing-lattaripuolen lajeissa ja illan orkesterin kappaleet painottuvat nopeaan musiikkiin. Soittaminen on taidokasta ja lavakarismaa heillä on. Taukojen pituudesta en päässyt perille. Ne olivat ehkä puoli tuntia, ehkä enemmän. Levyjä soitti joku herra.

Paikalla oli paljon nuorehkoa väkeä ja moni oli tullut kaukaakin. Naisia oli tavallista enemmän, jos naiset ovat yleensäkin enemmistönä. Tässä paikassa on vuorotuntihaku, mikä suo mahdollisuuden naisille yrittää päästä tanssimaan, jos ei muutoin onnistu.

Minulla oli onnea moneen otteeseen illan aikana. Oli tanssimisen suhteen ja hieman muutenkin. Ensinnäkin kaikki kolme hyppylajia sain tanssia, niin polkat, jenkat kuin masurkat. Kun useampia tangoja tanssin, kahdet hitaat valssit ja kahdet rumbat sekä cha-chaat, niin kaikki muu oli jo plussaa.

Illan alkuvalssin vei pitkämatkalainen pohjoisen taitaja, jota en kyllä naistenhaulla löytänyt mistään. Myöhemmin toinen tavallinen valssi oli myös upea valssitangona. Tuttu oli sekin herra. Ehkä tässä lajissa runsas helmustoni oli hieman tiellä. Jäljet hiekassa oli viikon kappale. Kaunis niin kuin Oikeesti-kappale ja mikä olikaan sen parina? Ne sain fiilistellä mukavassa sylissä.

Oikeesti-kappaleesta muistan aina sen kuullessani erään tanssipariskunnan kahden vai jo kolmen vuoden takaa joulukuun alkupäivältä, kun he Satulinnassa hieman ennen tanssien alkua tanssivat häätanssinaan tämän kappaleen ja herra Finkut sen soittivat. Sen kauniimmin ei tätä kappaletta voi tanssia kuin he sen tekivät.

En kasvojas nää, kappale, jolla Finkkujen Aarne Hartelin ja sanoittaja Jorma Toiviainen voittivat viime vuotisen Seinäjoen tangon sävellys- ja sanoituskilpailun, oli hyvin herkkä Hartelinin itsensä laulamana. Se oli todella paljon parempi kuin mitä kuulin hiljan 2008 tangokuningattaren laulavan sen radiossa (en ole tavannut häntä, niin kuin en tangokuningastakaan). 

Hakijoissani oli tällä kertaa vieraitakin herroja. Onneksi punainen väri ei vierastuttanut heitä. Taukojakin tuli pidettyä ja kahvilla käytyä ja juomassakin vettä, jota oli tarjolla tanssisalin ylätasanteella. Kahvio on Hiihtomajan puolella, jonne käytävän kautta pääsee. Erään tutun pariskunnan pöytään istuin juomaan ja samassa oli erään toisen pariskunnan herra, jonka kanssa menimme tanssimaan viereiselle tanssitilalle. Vaimonsa oli jäänyt tanssimaan siihen erään herran kanssa.

Lavalla lauleli joku herra Wallo. Ihan mukavaa foksattavaa ja fiilisteltävää olivat kappaleet. Kun tilaa oli enemmän tanssimiseen kuin varsinaisessa tanssisalissa, niin siinä tanssien odottelimme, että herra esittäisi tangon. Tämä herra, jonka kanssa tanssin ja myös vaimonsa, pitävät myös kovasti tangoista.

Esiintymislavan vastapäätä on baaritiski ja alkoholitarjoilua. Pöytiä ja tuoleja on tanssitilan vieressä. Tuli mieleeni ”sataman kapakka”, vaikka en sellaisessa ole ollut ja miten mukava oli tanssia pöytien välissä. Yksi tämän illan kohokohdista olivat nämä tangon odottelutanssit – tangoja ei tullut. Herra Wallo oli kuulemma aiemmin illalla kai esittänyt tangot. Kiittelin pariskunnan molemmat osapuolet ja kun palasin ison salin puolelle, oli naistenhakua vielä jäljellä. Siitä kun ei enää ollut minulle kovasti iloa, se hitaus, niin palasin juomaan vettä.

Matkalla tapasin edellisenä päivänä syntymäpäiväänsä viettäneen herran ja jutellessamme eräästä iloisesta asiasta ajan kulku unohtui meiltä molemmilta. Kunnes herra muisti pääasiallisen läsnäolonsa syyn. Niin siinä kävi, että lavalta oli ennätetty ilmoittaa olevan orkesterissa heti auki kosketinsoittajan paikka ;<( No, ensimmäinen kappale ilman kosketinsoittajaa oli soimassa, kun saavuimme saliin. Sitä se tekee, kun harvoin ennätämme jutella….

Muutamia kappaleita vielä tanssin ennen kotiinlähtöäni ja mietin, että joskus Finkkutanssitkin ovat mieleeni. Niin kuin oli edellisellä
kerrallakin. Suurin syy, miksi en niissä usein käy, on väkimäärä. Useamman herran kanssa oli juttua, kun he olivat olleet lyhyellä ajalla monta kertaa peräkkäin heidän tansseissaan. Niin on makuja erilaisia. Onneksi erilaisuus sallitaan, vai sallitaanko. Minusta on rikkautta erilaiset orkesterit, erilaiset tanssijat, iästä, näöstä, koosta tms. riippumatta. Ja toistaiseksi voimme vielä valita, minne menemme tanssimaan ja melko usein, kenen kanssa tanssimme.