Tämä talvi on ollut sään puolesta erikoinen. Lapin matkanikin alkoi perjantaina iltapäivällä vesi-tihkusateessa. Pyyhkijät olivat päällä koko matkan Ouluun asti. Eikä sää paljon parantunut seuraavana aamunakaan. Lunta tosin oli jonkun verran, mutta puut olivat alastomia ja lämpötila oli plussan puolella. Mutta talvi tulikin sitten kerralla vastaan, kun käännyin viimeiselle tieosuudelle Muonion tieltä Äkäslompoloon. Puut olivat lumessa ja tie jäinen ja luminen. Tuntui, että olin tullut sinne minne pitikin. Tunturit odottivat minua.
Ennätin iltapäivällä hiihtämään reilun kahdenkymmenen kilometrin matkan ja saada tuntumaa luontoon ja itseeni. Juuri ensimmäinen hiihtopäivä Lapissa muuttaa minut uudeksi ihmiseksi ja unohdan kaiken muun. Tästä oli hyvä aloittaa lomaviikko.
Ehkä koko lomani paras päivä oli sunnuntai. Aurinko paistoi taivaan sinestä. Ei pilven hattaraa näkyvissä. En suunnitellut kovinkaan matkareittiäni, mutta pyrin pääsemään kauemmaksi lähiladuista, joissa oli paljon hiihtäjiä ja ladutkin kuluvat äkkiä. Parasta kaukaisimmilla laduilla ovat hiljaisuus, neitseellinen puhdas lumi, auringon säteiden kimallus hangella ja tunne, että tänne minä kuulun.
Muutamilta korkeilta paikoilta avautuu äärettömyys, mikä yhdistää kaukaisen ja läheisen. Nyt huomasin kipuavani kohti Kukastunturia ja laella ei tuullut, mikä on harvinaista. Matkalla ylös hiljaisuus vain syventyy. Kun pysähdyn, kuulen vain oman sydämeni sykkeen. Ei edes linnun laulua kuulu. Mitä ylemmäksi pääsen, sitä kauniimmalta ympärillä näyttää. Puut ovat paksussa lumessa, taivas hehkuu sineään, aurinko on sokaisevan kirkas ja tykkilumi on peittänyt ja muotoillut tunturin laella pienet männyt ja koivut oudon näköisiksi vääntyneiksi hahmoiksi. Lunta on niin paljon näiden puiden ympärillä, että varsinaista puuta ei näy ollenkaan. Nämä pienet patsaat osoittavat luonnon voiman.
Pysähdyn laelle ja suljen silmäni vasten auringon kehrää. Hengitän syvään ja tunnen tuulen pienen vireen kasvoillani. Hetki tuntuu pyhältä. Kukastunturilta näkeekin lähitunturit Kuerin, Ylläksen, Kesängin, Lainion ja Pyhätunturin. Kun tarkasti katselen niin Lainion ja Pyhätunturin välistä erotan kaukana siintävän Aakenuksen reunan. Vaikka Lainio on korkeampi kuin Aakenus, niin pituudellaan Aakenus voittaa ja on juhlallisemman näköinen ja kaukaisella sijainnillaan haasteellinen ja melkein saavuttamaton. Sinne vielä joskus menen hyvällä säällä. Yksi myrskyinen matka on kokemuksena. Hiihtäminen vaatii tyynen sään ja hyvän suunnistustaidonkin, sillä latu ei pysy auki.
Kukastunturilta on jyrkkää alamäkeä Kotamajalle, josta puolestaan jatkuu helppo latu Karhukodalle. Oikeastaan pelkkää tasatyöntöä viettävässä maastossa. Edelleen huomasin suuntaavani kauemmaksi ja kauemmaksi ja hiljaisuudessa matka jatkui Tammituvan kautta Iso-Totovaaralle ja Haavepalolle.
Tätä reittiä kiertää vähän lomalaisia, vaikka soisi jokaisen näillä seuduilla hiihtelevän näkevän sen maiseman, mikä Haavepalolta avautuu. Ylläksen seudun tunturit ovat sielläkin näkösällä, joskin Kukastunturin ja Kuertunturin voi vain kuvitella, koska ne jäävät hieman matalimpana Ylläksen, Lainion ja Kesängin taakse. Aakenus onkin jo paljon lähempänä kuin Kukakselta katseltuna.
Haavepalolta on mahtava lasku monta kilometriä helpohkoa latua pitkin Villen kämpälle. Sieltä pääsee takaisin Latvamajan kautta Äkäslompoloon. Tämä reitti on minulle niin mieleinen, että myöhemmin viikolla, torstaina, hiihdin melkein saman reitin uudelleen paitsi Kukakselle en kiivennyt tai parempi sanoa, että säästin polveani Kukakselta laskussa.
Pakkassäällä olen osannut laittaa pitovoiteet suksiini, mutta yöpakkasten jälkeen iltapäivällä lumi meni plussan puolelle maanantaina ja tulin siihen tulokseen, että kun apua on saatavissa parin sadan metrin päässä majapaikastani, niin miksi en sitä käyttäisi. Mutta tämän päivän hiihdin omin avuin aurinkoisessa säässä ja sain aikaa kulumaan saman verran kuin sunnuntain pitkällä matkalla.
Pakkasyöt jatkuivat, mutta päivän kulkua kun ei tiedä, niin suksieni pitovoiteet laittoi paikallinen liike tiistaiaamuna. Aurinkoa ei näkynyt kuin korkeiden pilvien takana ja lumen lämpötila pysyi koko ajan miinuksella. Ammattilaisten kunnostamat suksien pohjat takasivat hyvä luiston ja pidon.
Velhon kodan kautta Luosujärvelle on myös mukavaa alavoittoista maastoa ja reitti ei ole kovasti suosiossa, vaikka latu on kuin junarata. Suurin osa turisteista hiihtelee kyläkeskustan lähiladuilla. Luosujärveltä Aurinkotuvan, Latvamajan ja Kotamajan kautta kierrettynä kuluu päivä mukavasti. Aikaisempina vuosina juuri Velhonkota-Luosujärvi reitti on ollut erityisen kaunis auringon paisteessa. Latu kulkee kuin kanjonissa, jossa hanki kimmeltelee tähtösten lailla. Aurinkotuvan seutu on taas Ylläsjärven puolelta tulevien turistien suosiossa ja aurinko todella yleensä paistaa siellä. Lapsillekin on katseltavaa poroaitauksessa. Paikalle pääsee ilmeisesti autollakin lähelle, koska lapsiperheet liikkuvat siellä ilman suksia.
Keskiviikkona olevan perinteisen Myllyhiihdon jätin väliin, kun kuulin, että jääosuudella olisi ollut vettä joku päivä sitten. Nyt sitä ei kuitenkaan ollut, minkä kuulin jälkeenpäin. Sen sijaan suunnittelin ihan uutta reittiä kauas Lainion krouville, mutta "eksyin" heti alussa väärään suuntaan. Sekin koitui hyväksi, sillä kiersin vastahankaan Haavepalolle eli sen pitkän laskuosuuden Haavepalolta Villen kämpälle nousin ylös. Se olikin mielenkiintoinen reitti, sillä nyt ennätti katsella ympärilleen. Valtavan isoja ja vanhoja puita, mm. haapoja kasvoi rinteellä. Kasvillisuus ja puut ovat reheviä. Täälläkin Iso- ja Pikku-Totovaaran seudulla, missä Haavepalo on, on aikoinaan ollut tulivuoren purkauksia.
Pyhäjärven päivätuvan kautta jatkoin Kotamajalle ja Äkäslompoloon. Näillä syrjäisillä reiteillä, joissa on paremmat ladut kuin keskustassa (kaksi perinteisen hiihdon latua ja keskellä luistelu-ura) tapaa ihmisiä, joiden kanssa voi vaihtaa jonkun sanan. Samanhenkisyys syrjäisten reittien valinnoissa saa ihmiset juttelemaan. Merkille pantavaa on, että kauemmaksi ovat lähteneet varttuneemmat pariskunnat ja reipasta vauhtia menevät, usein luistelemalla, nuorehkot tai muuten hyväkuntoiset hiihtäjät.
Torstaina siis kiersin auringon paisteessa saman reitin kuin sunnuntaina ja perjantaina oli viimeinen hiihtopäivä. Aamusta oli pilvessä ja plussää. Voitelumestarit Ilkka ja Rainer Äkäslompolo Sport Shopissa olivat laittaneet liisterin pitovoiteeksi ja sillä hiihtelin parin tunnin ajan. Päivän mittaan aurinko ilmaantui ja sää alkoi viilentyä. Iltapäivällä oli jo kaunista ja hiihtäminen olisi ilmeisesti sujunut kovilla pitovoiteilla, mutta katsoin hiihtokiintiöni täyttyneen. Olin alun pitäen laskenut vain hiihtoaikaa, en kilometrejä, mutta huomasin, että "normaali" määrä kertyy, joten perjantaille riitti lyhyempi matka.
Tuosta suksien huoltopaikasta vielä. Kaikkia urheiluvälineitä yms liikkeessä oli. Siinä se on lahjatavarakauppa Lumiperhosen vieressä Tunturitiellä ja voin suositella poikien ammattitaitoa. On monenlaista hiihtäjää ja suksea ja voitelu onnistuu kohdalleen. Suksien ja välineiden vuokrausta on liikkeessä. Palautteita ottivat vastaan ja pitivät ilmeisesti jonkinlaista kirjanpitoa ongelmasäistä ja voitelun onnistumisesta. Ja leikkiä vai totta, mutta testihiihtäjää olivat vailla. Pitkän hiihtokokemukseni ja teknisen hiihtotaitoni takia olisin kuulemma sopiva Kun ja jos ensi vuonna olen hiihtämässä siellä, en malta olla kysymättä, onko tarjous voimassa. Pieni mutta asioissa vain on, sillä majapaikkani isäntä on myynyt talonsa ja uusi yrittäjä ehkä suunnitteleekin muuta käyttöä rakennukselle. Olisi ollutkin kai liian hyvä saada asua ja viettää lomakausia siinä vielä kauas tulevaisuudessakin
Tämä lomaviikko oli hiihdon kannalta yksi parhaimpia, mitä olen siellä viettänyt. Huolimatta ajankohdan poikkeuksellisesta lämpötilasta, Ylläksen seutu välttyi sateilta ja loskasäältä. Eräskin pariskunta kertoi, että ovat olleet tällä 11. viikolla 30 kertaa ja nyt oli yksi parhaimmista viikoista sään puolesta. Mikä oli palatessa kotiin reppu täynnä tunturin tunnelmaa ja avaruutta.
Matkan tanssillinen osuus.
Hiihdän päivät tanssin yöt ei tänä vuonna sujunut tanssin osalta kuten aiempina vuosina. Biorytmitkin viittasivat huonoon suuntaan, mutta onneksi hiihtäminen sujui erinomaisesti koko lomaviikon. Itse asiassa muistin nyt, että juuri viime viikolla kaikki voimavarani olisivat pohjalukemissa, mutta ne olivatkin vasta menossa sinne. Nyt maanantaina, kun tätä kirjoitan, fyysiset voimani ja tunnetilani ovat 100% ja järkiraukkakin 91% ja ensimmäinen työpäivä alkoi vuosittaisin palkkaneuvotteluin. En tainnut olla aivan parhaimmillani.
Mutta yrittänyttä ei laiteta, sanoo sananlasku, joten menomatkalla pohjoiseen Anna ja Albert tuli testattua ja todettua, että Oulunkin ravintolatanssit ovat niitä itseään. Varsinkin loppuiltaa kohti asiakkaiden humaltuminen oli merkittävää ja tupakansavu sai kirveltämään silmiäni. Muutama sopivasti tanssiva herra sattui kohdalleni, joten ilta ei mennyt ihan kehnosti, varsinkin kun kuulin levynsoittajan valinneen PNP:n uudelta cd:ltä monta kappaletta. Kun vielä kuulin Varjokuvan esittämän instrumentaalikappaleen, niin ilta oli mainio musiikillisesti. Soittaja tuntui olevan ajanhermolla markkinoille tulleiden uusien levyjen suhteen.
Lauantai-illaksi olin valinnut tanssipaikan sekä orkesterin että tanssipaikan takia. Levihotellin tanssitilassa on ilmavuutta ja siellä henkii tunnelmaa. Tiesin odottaa erästä urheilullista palstadaamia, Viragoa, joka ei kauppamatkallaan ollut malttanut olla hankkimatta kohdalle sattunutta pientä lahjaa minulle. Keväällä Julian päivänä leivon kakun ja istutan siihen nikkinimeni kynttilät. Kaikkea mukavaa sitä ystävä keksii antaa. Jospa pidän sitten avoimien ovien kakkukahvipäivän
Toinen ystävä olikin yllätys. Jyväskylän seudulta oli hiihtämässä Levillä mitä miellyttävin tanssituttu daami. Illasta tulikin mukava myös heidän ansiostaan.
Tommys ja Charles Plogman esittivät minun tanssijaloilleni sopivia kappaleita eikä siinä mitään yllättävää ollut. CP osaa ottaa yleisönsä ja Tommys hallitsee nautinnollisen folk-dance-tyylinsä poljennan useissa kappaleissa. Monta kertaa olen heidän keikoillaan ollut ja olen jatkossakin, kun on mahdollista. Illan toinen orkesteri Jari Kujala ja Jupiter olivat tuntemattomia, mutta soittivat niin hyvää tanssimusiikkia, että jälki jäi tanssisydämeeni. Kujala itse on vuoden 2002 Kultaisen harmonikan hopeamitalisti ja aivan erityisen taitava hanuristi. Ja mikä hymy hänellä onkaan! Se valloittaa kaikki. Eli koko ilta esitettiin kerrassaan hyvää tanssimusiikkia.
Alkuvalssille minua haki sitten tanssitaiteilija, jolla oli kaksi ehdotusta heti alkuun. Vasemman käteni sijaintia halusi korjata ja halusi myös hoitaa viennin. Sehän vain sopi minulle ja sen kappaleen jälkeen unohdin herran. Valssi oli tosi hieno ja menevä, kun en muistele herran tahdittomuutta. Ilta jatkui välillä tanssien ja välillä fanitellen kumpaakin orkesteria. Mukavia tanssittajia oli useampia ja sain olla ihan vietävissä ilman ohjeita. Tähtitaivas revontulineen olivat yön seuralaiset kotimatkalla.
Sunnuntaina Äkäshotellilla eivät Mira Sunnari ja orkesterinsa Molli-ori kovasti sykähdyttäneet. Muistan solistin muutaman vuoden takaa, jolloin hänet valittiin tangokuningattareksi. Silloin ihastuin hänen ääneensä ja olin hänen keikallaankin. Mukavia tanssikappaleita hän esitti, mutta jotain kaipasin enemmän hänen lavaesiintymiseensä. Orkesteri ei myöskään noussut esille. Ehkä oma fiiliskään ei ollut parhaimpia, sillä huomasin, että tanssiväestä puuttuivat enemmän tanssia harrastavat lähes kokonaan. Muutamien herrojen kanssa tuli jotain pyörittyä lattialla, mutta mitään ahaa-elämystä ei päässyt syntymään. Liikuntaa se kuitenkin oli ja päivän hiihtojen jälkeen parempi vaihtoehto kuin jäädä asunnolle lepäämään.
Riemuliiterin vuoro oli maanantaina ja Jaska Mäkynen Nelostie-orkesterinsa kanssa sai paikalle runsaan joukon tanssiväkeä. Tunnelma tässä paikassa on mukava, sillä kaikki ovat tulleet vähintäänkin tanssimaan. Musiikki oli sopivaa ja Mäkynen vuoden 1991 tangokuninkaana on edelleenkin voimakas laulaja. Väkeä alkoi olla tungokseen asti ja suunnatkaan eivät ihan selviä olleet, niinpä ajattelin pistäytyä kuulemassa paluumatkalla Äkäshotellilla Jari Kujalan porukan soittoa. He olivat tulleet Leviltä koko viikoksi tänne. Pari tuntia oli tanssiaikaa jäljellä ja se sujui innokkaan tanssiherran kanssa. Kävikin ilmi, että Kujalalla ei ollutkaan Jupiter nyt mukana, vaan Unikuva-yhtyeen kaksi soittajaa. Varsinkin koskettimia soittava herra lauloi äänellä, johon kiinnitin huomioni. Erityisen hyvä ääninen hän oli ja Kissanaisen hän esitti yhtä hyvin kuin Oravalan Tomi. Hetken kuvittelin Tomin olevan lavalla. Kissanaisen pariksi hän esitti jonkun Elviksen kappaleen. Mutta ei jää Kujalakaan toiseksi. Jos hän osaa soittaa, osaa hän myös laulaa. Olenkin kuunnellut nyt kotona hänen 12 kappaleen cd-levyään, jossa ovat valssit Varisevat lehdet ja Soir de Paris, tangot Ilta Välimerellä, Tango virtuoso ja Talvinen aamu, jenkka Illan hämärtyessä, sambat Tico-tico ja Saunasamba ja polkat Mialle ja Henrille, Polkka mollissa ja Polkka sikermät sekä Kouvolan masurkka, jota on nyt tilaisuus kuunnella tarkkaan, koska siinä on perinteisestä masurkasta poikkeava rytmin vaihdos. Kujalan omia sovituksia on neljä ja Mian polkassa sävellyskin on hänen omansa.
Olin ajatellut käydä tiistai-iltana katsomassa Saagahotellin Tango-tanssiravintolassa tangokuningatar Debreczenia, mutta päädyin kuitenkin kello 21-24 väliseksi ajaksi Äkäshotelliin. Jari Kujala ja Unikuvan kaksi soittajaa soittivat sen ajan ja oli mukavaa tanssia.
Puolilta öin Dingo aloitti ohjelmansa. Olin nähnyt hänet entisellä kotiseudullani ehkä 1989 kesällä, kun olin ea-päivystyksessä hänen konsertissaan, jossa nuoret tytöt tunteja esiintymistä odottaneina pyörtyivät väsymyksestä. Nyt koko tanssisali oli tavallaan varattuna Dingon esiintymiselle. Orkesterilavaa oli jatkettu tanssilattian päälle ja vastapuolella osin tanssilattialla olivat suurimmat äänentoistolaitteet, mitä olen nähnyt. Lavan vieressä oli mustilla verhoilla eristetty alue mitä lie siellä tehty. Se, mikä minusta tuntui ala-arvoiselta, oli, kun alkuillan orkesteri oli tungettu lavan viereiseen nurkkaan, josta he osin olivat esillä. Sama tapa kuulemma ollut, kun joitain vastaavia biletysbändejä on ollut paikalla. Kujalaa ja orkesteria ei näyttänyt haittaavan esiintymisonkalo, vaan soitto, laulu ja hymy olivat entisellään. Nuorta väkeä oli tullut pitkin iltaa ja kello 24 oli tanssilattia ja kaikki muutkin tilat seisovia ihmisiä täynnä. Saunamaisen kuuma olo henki joka puolella. Sitten rävähtivät voimakkaat välkkyvät valot päälle, savuja leijaili ja musiikin ääni oli mieletön. Mitähän varten ne valtavat äänilaitteet olivat paikalla. Tai kai sitten koventamaan soittajien esitykset korvia tukkiviksi meteliksi. Olen luullut, että näillä laitteilla säädetään sopivaa äänen toistoa, mutta se onkin eri juttu näillä erityisorkestereilla. Mikä lie ollut ensimmäinen kappale, mutta toisessa kuulosti vanhaa Autiotalon tuntua, lie ollut jokin uusi sovitus ja sen aikana osasin lähteä nukkumaan.
Ylläksen Kaivohuone eli Pipola, on ihan majapaikkani vieressä. Tomi Markkola ja Fernet oli helppo valinta tanssipaikkojen suhteen keskiviikkoiltana joskin väljempää olisi ollut Äkäshotellilla, jossa Kujala oli koko viikon esiintymässä. Pipolan lattia tuntuu aluksi kovalta jaloissa, koska kivilaatat eivät ole sopiva materiaali tanssimista varten. Kahvijauhoja siihen pannaan liukasteeksi. Ravintolan katto on matalalla ja siellä on aina kuuma, vaikkei tanssisi askeltakaan. Vain hyvä ja tuttu orkesteri saa minut sinne menemään. Orkesteri taisi aloittaa klo 21.30 ja Markkola klo 23. Nikkilauluni on vielä hänen ohjelmistossaan vai ehkä enää silloin kun huomaa minut joukossa. Kello yksi lähdin nukkumaan ja Fernet jäi vielä soittamaan viimeistä settiään. Musiikki oli taattua ja hyvää ja Markkolan ääni saa sydämeni ja sieluni väräjämään. Muutama hyvä tanssija oli paikalla, joten ilta oli siltä osin pelastettu. Mutta käveltyäkin tuli lattialla ja se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus näillä hiihtomatkoilla.
Anne Mattilan ja Mistralin tansseissa käyn mielelläni, mutta jotenkin arvasin, että Äkäshotelli tulee täyttymään torstai-iltana ja jätin sen väliin. Tutut kertoivat, ettei Dingon ilta ollut mitään, kun nyt oli noin tuhat henkeä paikalla. On ollut lämmintä varmaan. Kaipasin väljää tilaa ja Levillä sitä yleensä on. Teemu Harjunkari ja Taivaanrannan maalarit ovat hyvän tanssimusiikin esittäjiä ja sitä siellä sai kuulla. Paikalla oli toinenkin orkesteri, jonka nimi on unohtunut. Useita tanssilajeja oli mahdollisuus tanssia ja tangot olivat hyvät. Kovin myöhään en ollut, sillä vielä perjantaina oli tarkoitus saada ladulla täyteen toivomani kilometrimäärä.
Perjantai-ilta Riemuliiterillä oli parempi tanssiväen suhteen kuin maanantai. Jostain vain ilmaantui uusia ihmisiä. Yöjuoksu-orkesteri on ennestään tuttu ja hyvää perinteistä tanssimusiikkia esittävät. Tuttu herra lännestä oli ilon aihe, sillä hänellä ovat kaikki tanssilajit hallussa ja osani sain muutamista. Myös Leviltä oli tullut raamikas herra näihin tansseihin ja hänen vientinsä ja musiikin tulkintansa oli hyvä. Muutamia muitakin aikaisempien vuosien tuttuja herroja oli paikalla, joten jalkani alkoivat olla aika väsyneet. Siitä huolimatta vielä menin jatkoille toisten mukana Pipolaan, jossa iloinen Omegan soittokunta oli paikalla. Anna-Liisa Väkeväisen hymy oli tarttuva ja Eijan vielä vähän aikaa poissa ollessa solistina oli Tommi Soidinmäki. Hyvin olivat sopeutuneet toisiinsa solisti ja orkesteri. Mieleisen orkesterin iltaan oli mukava päättää hiihtolomaviikkoni.
Olen tiennyt, ettei 11. viikko ole vielä tanssivien lomalaisten erityisessä suosiossa Ylläs-Levi seudulla. Itse haluan olla hiihtämässä, kun on vielä kunnon talvisää. 12. viikolla Riemuliiterillä on tanssikursseja ja ne vetävät väkeä. Muutoinkin myöhemmät kevätviikot kutsuvat nuorempia lomalaisia. Jos en välittäisi niin paljon hiihtämisestä kuin teen, niin valitsisin myöhemmän ajan kohdan keväällä . Hiihtäminen on kuitenkin minulle ykkönen näillä matkoilla ja tanssin monipuolisuus on tyydytettävä myöhemmin muualla.
Kun edellisen viikon lauantain pinssitanssit jäivät minulta väliin Naapurinvaaralla, niin nyt kotimatkalla oli pienen mutkan kautta helppo asia korjata. Pinssejä en nähnyt, en yleensä huomaa niitä, mutta muutama pinssinomistaja oli kyllä paikalla. Pitkästä aikaa oli ilo tavata Elisa, mutta häntä vietiin tanssilattialle niin tiuhaan, ettemme monta sanaa ennättäneet vaihtaa.
Paikalla oli kaksi maan mainiota tanssiorkesteria Fantasia, tangokuningatar ja Finlanders. Kaikkea esitettiin, mitä vain voi odottaakin. On Tomi saanut koko Finkkuporukan uuteen vireeseen.
Aikaa jäi kuunnella orkestereita ja katsellakin lavalle. Tangokuningatar on kasvanut kruununsa mittaiseksi. Muistelen viime kesän heidän kolmea viikon sisällä olevaa esiintymistään, joissa olin läsnä. Jo sinä lyhyenä aikana hän kerta kerran jälkeen löysi lisää vahvuuttaan. Fantasian fantastinen hanuristi Kumpulainen esitti aiemminkin kuulemani argentiinalaistyylisen tangon Hoy, mikä hänen aiemmin kertomanaan onkin ranskalaista alkuperää. Kaikilla orkesterin jäsenillä olivat upeat solmiot ja muutenkin tyylikäs vaatetus. Ihailen orkestereita, jotka osaavat pukeutua oman tyylinsä mukaisesti ja kauniisti.
Naapurinvaara on pohjoisen alueen kaunein tanssipaikka ja vastaavaa saa etsiä muualtakin Suomesta. Nyt talvella eivät maisemat ole illalla näkyvissä, mutta muistan kevään 1998, kun ensimmäisen kerran kävin siellä. Silmänkantamattomiin oli näkymä tanssipaikalta.
Tanssilattia on kahdessa tasossa ja pienemmällä alatasolla olivat tanssisuunnat hallussa niin kuin oli taitokin viejillä. Isommalla ylälattialla oli tungosta ja tyyleissä löytyi, joskin juomataitojakin esiteltiin. Ihan lavan edessä "lainehti" lattia juomista, joita tuhdinoloiset daamit pitivät käsissään tanssiessaan orkesterin edessä. Hetken ajattelin olevani järjestysmies ja taluttavani heidät pois, mutta kun en ollut. Tanssiväkeä oli paljon ja paljon seisoi herroja hakematta ketään. Paikassa on sekahaku ja myöhemmin tunti naisille. Sekahaku tarkoitti kyllä herrojen hakua. Miksihän ei ole menty vuorotuntihakuun. Se olisi selkeää ja tasapuolista, mikä on esimerkiksi Jyväskylän Viihdekeskuksessa.
Tanssiminen oli sattuman kauppaa, sillä naisia oli monta riviä. Tuntemattomana ja varttuneena en tohtinut eturivissä olla ja tuskin kukaan siitä olisi hakenutkaan. Ei ollut paikalla montakaan tuttua herraa, mutta he hakivat. Kahta heistä olen pitänyt hillittyinä herrasmiehinä, joille musiikin tulkinta on tanssimisessa oleellista. Joten kahdet tangoparit sujuivat toivomallani tavalla näiden herrojen kanssa. Fusku-bug-tulkinta oli myös reipas ja siinä Mansen herra saa aikaan persoonallisen tanssin. Loppuillasta jenkka hänen kanssaan sujui viimeisillä voimillani. Illan aikana tanssin kaksi hidasta valssiparia. Nyt jälkeenpäin mietin erästä herraa, joka haki tanssimaan. Siellä ei tullut edes mieleeni, mutta olikohan hän itse herra Leppee Kännilakki Muillekin kappaleille minua haettiin ja kai jotenkin niissä pääsimme loppuun ja en enää edes muista, mitä ne olivat. Toissa syksyn tanssimatka muistui mieleeni ja silloin oli erilaista.
Tanssimatkailu avartaa, kasvattaa, luo kärsivällisyyttä ja opettaa elämän arvoja. Hiihtäminen sen sijaan antaa sisäisen rauhan ja voimia elämän tielle. Tasapaino on hyvästä sielulle ja ruumiille.
