Väriloiste Jenkkapirtillä 27.5.2006

Satulinnan matkakirjoitukseni päätin.... voisin tehdä jotain hullumpaakin ja niin vähän tuntui nyt, kun ajelin Jenkkapirtille avajaisiin. Syvälahti ja Omega olisivat olleet lähempänä. Mutta tein matkan Väriloisteen takia, koska oli heidän ainoa esiintymisensä lähiseudulla koko kesänä. Taipaleen edellisestä kohtaamisesta ravintolaoloissa jäi heikohko maku, joten ajattelin, että kestän 45 min. kerrallaan heitä. Mutta, mielipiteitähän voi muuttaa ja Taipale joukkoineen esitti oikein hyvin osuutensa. Samaa mieltä oli tanssiväki, jota oli saapunut niin paljon, etten ole koskaan siellä sellaista nähnyt.

Olisi luullut, että tanssimisesta ei tule mitään, mutta kaikki sujui hyvin. Harvoin on tansseissa niin hyvää tunnelmaa. Naisiakin oli koko ylätasanne täynnä ja eräs herra sanoi, että täällä on hyvä systeemi, koska naiset eivät ole tanssilattialla odottamassa. Tosin tasanteelta ovat raput alas tanssilattialle, mutta kukaan ei niissä kaatuillut.

Mukavasti kuitenkin pääsin tanssimaan ja kun mukaan voi laskea jenkat (ainakin kahdet), polkat ja masurkat sekä tangoja, niin kaikki muut olivat sitten ekstraa. Viimeisellä setillä oli väljissä tiloissa mukava kertailla viejän kanssa cha-chaan askelia, kun viimeiset opit saimme Astikaisen Maijan pikakurssilla SMORK-illassa Äkäslompolossa. Oppia voi jokainen mitä haluaa, mutta jos rytmi on veressä, mikään ei ole vaikeaa.

Jenkkapirtillähän on yhdistettynä kaksi eri tanssilattiaa. Takanaolevaan ei musiikki aina kuulunut hyvin ja siellä lattia oli alkuillasta kuin luistinrata ja vähän samaa vikaa oli orkesterilavan puoleisella lattialla. Liukkaus kuitenkin tasaantui ja itsellä ei ollut vaikeuksia pystyssä pysymiseen.

Väki oli mielestäni kyllä osaksi Taipale-faneja, siis vanhempaa ikäluokkaa ja Väriloisteesta tuskin kukaan tiesi mitään. Monille tanssijoille riittää, kun on jotain musiikkia ja tanssittavia kappaleita tulee. Itse olen alkanut paljon tansseissa käyvänä kuunnellakin, mitä ja miten esitetään tanssimusiikki. Parasta oppia oli olla SMORK-06 finaaleja seuraamassa vapun alla Äkäslompolossa. Kyllä hyvälle tanssimusiikille asetetaan monet kriteerit ja joka näiden Tanssiorkesterien SM-karsintakilpailujen kautta on finaaliin selvinnyt, on mielestäni hyvä tanssiorkesteri. Monipuolisuus, eri tanssilajien esittäminen, oikeissa rytmeissä, tahdeissa, voimakkuuksissa, persoonallisuus ja lavakarisma yhdistävät näitä orkestereita. Väriloiste oli siis toinen näissä kisoissa ja tuomariston puheenjohtajan Martti Metsäkedon mukaan oli vaikea valita tällä kertaa voittajaa, koska erot olivat vähäiset.

Oli siis ilo tanssia heidän kappaleitaan, sillä joka ainoa oli mieleisen tanssittavaa, vaikka hetkittäin vain katselin ja kuuntelin heitä. Tämän orkesterin sielu on haitaristi/kosketinsoittaja/laulaja, jolla on persoonallinen äänenkäyttö ja hyvä lauluääni. Varsinkin Lili Marleenin esitykseen laulaja oli satsannut omaa persoonallisuuttaan ja Elviksen kappale perään, olivat illan parhaita. Mutta ei yksi jäsen hyvää orkesteria tee, joten kiitos koko taidokkaalle miehistölle.

Useimmiten ajelen reipasta vauhtia kotiin tansseista, mutta nyt huomasin, että vauhti putosi alle nopeusrajoitusten ja hyvä niin, sillä ajatukset ja mielihyvä illasta veivät osan huomiokyvystäni. Vasta ajaessani ymmärsin, mistä se oikein hyvä olo tulee tanssiessa. Ei se ole mikään tanssi pro-tanssijan kanssa vaan silloin kun tanssipari on sopivan kokoinen, askeleet sopivat yhteen ja vartalokontakti on, niin, tunnustan, täydellinen ja kaiken päälle tämä sisäinen tuntemus, joka lienee kemian puolella. Sellaisen tunteen kanssa sain tanssia useita kappaleita ja se kantaa kauaksi. Jokaisella meillä on unelmamme, joka tekee yhdessä arjen kanssa elämästä elettävän.

Viikon lomani päättyy ja on mennyt leväten ja tanssien, milloin vähemmän, milloin enemmän. Illalla ehkä vielä pääsen tanssimaan ja sitten uutterasti töissä kesä-heinäkuun ja sopivasti tanssienkin. Elokuulle olen suunnitellut uusia tanssimatkailukohteita.