Tänä vuonna eikä oikeastaan enää minään vuonna, ollut tarkoitus osallistua tangomarkkinoiden kaupallisuuteen. Mutta  niin vain perjantaina töistä puolilta päivin lähdin ajamaan Seinäjoelle ja pysähtymättä perille. Olin varannut juomista autoon, joten elävänä ja kuivumatta matkasta selvisin.

Tarkoitus oli illalla olla Atriahallilla ja vielä lauantaipäiväkin katsomassa tangon tanssikilpailuja kuten edellisenä vuonnakin, mutta lauantaina suunnistin jo Saarijärvelle Kukonhiekan tansseihin.

Atriahallin tansseissa ennätin ajatella monet asiat ja selkiyttää omia tanssimisen syitä ja hakeutumista milloin minnekin. Tuttuja oli paljon paikalla. Paljon pareittain. Tunsin itseni ilmestykseksi. Kuin patsaaksi. Siinä istuin katsomon alarivin penkillä. Jutellen muutamien kanssa, jotka istuivat välillä siinä. Pinssitutut tapaavat tervehtiä toisiaan halaillen ja monta siinä kävi kysymässä kuulumisia.

Tanssimaan haut olivat vähäiset koko iltaan nähden. Naistenrivi muodostui kaljanmyyntipaikan eteen. En katsonut aiheelliseksi täyttää osaltani paikkaa. Muutamat tutut hakivat istumispaikaltani.
Eräästä herrasta huomasin ensin silmät, suuret ja kysyvän toteavat. Seuraavaksi katseeni laskeutui kenkiin  nekin olivat suuret ja ei ihan tanssikenkien näköiset. Yleensä aloitan tanssiherran katselun kauempaa ja päinvastaisessa järjestyksessä.

Tango soi. Olin jo luopunut pääsystä tanssimaan tangoa  taivaallisesti. Enää harvoin sattuu kohdalleni hakijoita, jotka tango saa syttymään. Tiesin ja tunsin, että nyt ehkä oli edessäni mies, jossa asui tango. Tango-ote kertoi jo mitä oli odotettavissa. Koskaan kukaan ei ollut tanssinut tangoa hänen tavallaan ja saanut jalkani umpisolmuun. Ei mitään säännönmukaisuutta. Askeleet musiikin huomioiden ja hetken päästä tulkintaa, jossa ei ollut rajoja. Pääni pyörryksissä hän palautti minut siihen penkille. Hän tiesi minut, minä en häntä. Hänen aivan erityisen persoonalliset palstakirjoituksensa tanssin ja tangon huumasta kuvasivat suoraan häntä. Sadun ja unelman maailmat voivat kohdata todellisuudessa.

Auringonottoa koko sunnuntaipäivä enkä tiennyt, että kesän kuumin päivä oli menossa. Muutaman uintihetken jälkeen sitten ajelemaan kohti tanssipaikkaa, jonka tiedän ja tunnen. Jossain kohti iho tuntui aralta. Minä en ole auringonpalvoja enkä yleensä kestäkään olla auringossa, mutta tämä tanssimatka oli poikkeus kaikin tavoin.