Tykkimäki ruuhkalla talviunille

Tykkimäen tanssien yleiskuvaus on yllä sanottu. Varsinkin alussa ja lopussakin oli tilaa tanssia, mutta väki oli pääosin jotain muuta väkeä kuin tavanomaisia näissä tansseissa kävijöitä.

Reijo Taipale on aina ollut minulle oikea ”tangokuningas” ja ei sitä muuttanut nytkään se, että äänen avaukseensa oli käyttänyt prosenttituotteita (minun näkemykseni). Hänen äänensä on hyvä joka tapauksessa. Tangoja ei nyt tullut runsaasti, mutta muita ihan tanssittavia kappaleita. Orkesteri tuotti kyllä täyden pettymyksen. Ensimmäisellä setillä esitettiin kappaleita, joiden tahti olisi sopinut paremmin myöhemmin olevaan ruuhkaan. Muutoinkin orkesterin esityksistä puuttui reippaus ja mukaansa tempaavuus.

Kun viikko sitten oli kaksi tunnettua orkesteria (Kari Tapion ja Syke) ja kumpikaan ei soittanut jenkkaa, polkkaa ja masurkkaa, niin odotin todella, että nyt kuultaisiin. Mutta ei ja kysyinkin paikan isännältä, voiko asialle tehdä jotain. Lupasi jotain, mutta mitään ei tapahtunut. Minusta tanssi-iltaan kuuluvat nämäkin lajit, koska kaikkea muuta soitetaan useita kertoja. Niitä ei tullut ja tanssimmekin viimeisen valssin polkkana, tosin valssin rytmit eivät olleet parhaita polkalle, mutta kuitenkin. Tanssin loputtua kysyin hanuristilta, miksi eivät koko iltana esittäneet näitä lajeja. Vastaus oli tosi tympeä ja hämmästyin hänen asennettaan ja hanuri oli sylissä. Tanssihistoriani aikana en moista tyyliä ole kohdannut. Voi käydä niin, etten heidän tansseihinsa ilmesty ja eivät varmaan kaipaakaan.

Mutta, ettei illasta jäisi surkeaa kuvaa. Ilta oli itselleni täydellinen unelmailta kaikilta tanssin ja elämän hyviltä puolilta. Ja sen sai aikaan muutama hyvä tanssituttuni ja varsinkin uusi tuttavuus, jonka kanssa sain kokeilla kaikkia rajojani ja joka löysi myös piilossa olleet kykyni. Tanssiminen sielunsa peilikuvan kanssa on harvoin mahdollista, mutta nyt täyttä totta. Siitä saa voimia ja uskoa tulevaisuuteen ja voi unohtaa kaiken epäoleellisen.