Sunnuntai 12.10.2008

Oikeat tanssit alkavat sunnuntaina kello viisitoista! Näin oli Elimäen-Vilppulan ns.talolla. Oli oikeastaan kaksikin syytä läsnäolooni. Tärkein oli orkesteri Väliaikainen, jota näen harvoin. Toinen syy oli, että piti ihan tsekata, onko Pesäkallion ja tämän paikan kävijöiden iällä vähän vai paljon yhtäläisyyttä. Sen nyt voin aluksi todeta, ettei yhtäläisyyttä juuri ole. Jos vaikka Pesäkalliolla käykin muihin tavallisiin lauantaitanssipaikkoihin verrattuna enemmän varttuneita tanssijoita, niin aina Pesäkalliolla on myös nuorempaa ja ihan hyvin tanssivaa väkeä. Varsinkin jos on tunnettu ja taitava orkesteri paikalla. Elimäki-Vilppula-talolla on kyllä vanhaa väkeä. Ainakin niinä kertoina, kun olen käynyt. En minä nyt töikseni siellä ole ollut enkä ihan kohta ole menossakaan, minkä nyt orkesterin halusin tavata.

Paikalla oli runsaasti naisia, keskimäärin nuorempia kuin herrat, joissa oli iäkkäitäkin. Pareissa oli mukavasti yhdessä tanssivia, joiden asenteesta voisi ottaa mallia nuorempikin polvi. Aiemmin joskus näissä tansseissa on ollut joku/muutama nuorempi mies. Nyt oli yksi. Eikä hänkään alle 50 vee ollut. Naisissa oli varmaan useitakin. Herra oli minulle tansseista tuttu ja kukaan muu herroista ei sitten ollutkaan.

 

Mutta ihmeiden aika ei ole ohi. Minua ei nyt niin kovasti ole aiemmin tanssitettu, mutta nyt oli toisin. Mietin syytä ja en viitsinyt katsoa peiliin. Pakko on ollut naamani muuttua suuntaan, mikä sopii paikkaan. Naurunryppyjä tai ikäuurteita, mitä vaan, niitä on kai riittävästi, että haettiin. Orkesterin ensimmäisen osuuden loppuun haettiin koko ajan, paitsi ennen taukoa soitetulle jenkalle. Pareja ei ollut kovin paljon lattialla ja herroilla oli omat suosikkidaaminsa siihen. Hyvin ymmärrettävää.

 

Iltani jatkui lähes samalla tavalla. Joku kappale oli välissä, etten tanssinut. Kahdet tangot jätin väliin poistumalla hakualueelta, sillä niitä en jaksanut enää hissutella ja sain samalla jutella tauolla olevan soittokunnan kanssa. Naistenhaun soin paikan naisille. Kun naisia oli enemmän ja koko ajan istumassakin, kun miehet olivat hakeneet, niin ajattelin omalta osaltani antaa hakumahdollisuudet. Menin kahville. Oli taas hyvät voileivät. Niin kuin ennenkin. Euron kahvi ja sama leivästä.

 

Niin, polkankin sain tanssia, mutta ei se oikea polkka ollut. Sama herra oli hakenut valssillekin ja mennä köpöteltiin hissun kissun se valssi. Selitti sitten polkalla, ettei hän sitä oikein osaa. Ei auttanut minun yrittää polkan hyppyä, jotain humpan pientä askelta menimme eikä se tuntunut edes pahalta. Rytmi säilyi. Eräs toinen herra tyylikkäissä kiiltävissä kengissään haki foksille ja kysyi osaanko fuskua. Sitä mentiin sitten illan mittaan useampi kappale. Hitaalle valssillekin joku haki ja tangoille kaksi eri herraa. Ei siellä kukaan tanssinut mitään pitkillä askelilla, ei edes tavallista valssia. Eräs herra vei hyvin vaihtoaskelella cha-chaata ja siinä tuntui tanssin iloa, kun omat jalkani ja kroppani saivat eläytyä musiikkiin.

 

Paikassa käy tanssimassa oma joukkonsa, omalla tyylillään ja varmaan nauttivat toistensa seurasta. Monilla oli selviä kohteita eri tanssilajeille ihan niin kuin nuoremmankin väen tansseissa. En minä monta kertaa jaksaisi sopeutua ko. illan tunnelmaan, mutta joskus sen voin tehdä – mieleisen orkesterin tähden.

Jos vielä vertaan tämän tanssipaikan väkeä esimerkiksi Kivistön työväentalon tanssijoihin, niin Kivistöllä kyllä on huomattavasti taitavampia tanssijoita ja väki on nuorempaa. Siellä käy myös tunnetumpia orkestereita kuin tässä paikassa.

 

Tanssiorkesteri Väliaikainen soitti kyllä oikein hyvin. Niin kuin ennenkin. Kitaristi Arto on sitten kokonaan pois orkesterista ja tilalle tullut nuori herra laulaa kyllä hyvin. Sieluni soitto – hidas valssi, ei vain sovi hänen äänilajilleen, joten sitä ei enää kuulla. Heidän levyltään sen sijaan sitä voi kuunnella. Ja joskus kun osuu Channel Fourin keikoille, niin kappaleen voi kuulla alkuperäisenä heiltä. Heidän sanat ja sovitus kappaleessa on. Vielä on toinenkin orkesteri, jota sitä esittää eli Tornados ja aivan upealla äänellä Kai Lääti sen laulaa.

 

Väliaikaisen uusi solisti on hyvä laulaja. Miehekkään syvä ja tumma ääni, mikä sopii hyvin mm.tangoihin. Joka kerta hänet nähdessäni tulee mieleeni Mikko Kilkkinen, joka siirtyi klassiseen musiikkiin kaksi vuotta sitten. Olin kuulemassa hänen kirkkokonserttiaan ja hän on löytänyt tiensä. Näissä laulajissa on jotain samanlaista ja silti kumpikin on oma persoonansa.

 

Orkesterilla oli showmaisia esityksiä ja yhdessä vaiheessa rumpalia lukuunottamatta kaikki olivat lepoasennossa lattialla, kitarat vain soivat ja Esan sormet yltivät juuri ja juuri koskettimille. Eräältä tauolta lavalle tulivat kosketinsoittaja ja laulaja ja kaunis kappale oli vuorossa eikä kaivannut kuin hiljaiset kosketinäänet. Kappaleen loppuun mennessä toiset olivat myös lavalla paitsi rumpali eli ei rumpalia aina tarvitakaan! Oli rumpalillakin omat juttunsa. Peppi Pitkätossu-laulusta on oma versio ja siinä hänen äänensä on kyllä hauska. Illan lopulla orkesteri soitti maratonhumppansa. Sen kuuntelin hymy huulilla orkesterin edessä olevalla penkillä, jossa pitkin iltaa istui kuulijoita ja tanssijoiden katselijoita.

 

Tanssit kun loppuivat puoli seitsemän jälkeen, niin ilta hämärtyi pimeäksi ennen kuin kotiin pääsin. Ei taaskaan mitään luontokappaletta ollut tiellä henkensä kaupalla eikä minunkaan henkeni. Lähes täysi kuu vain saatteli kotimatkalla.

 

Tällä viikolla onkin mukavia hetkiä tulossa. Keskiviikkona saan kuunnella Pekkaniskan Poikien uuden levyn kappaleita Pavilla ja lauantaina toivon pääseväni Martin Kievariin kuulemaan ja katselemaan tuplatangoprinssi Antti Ahopeltoa ja Voimaorkesteria. Tätä yhdistelmää en ole tavannutkaan. Anttia olen kuullut aiemmin ja viimeksi upea Taiga-yhtye säesti häntä Lapin matkallani.  Hänen uusi sinkkunsa, Voitin vaikka hävisin, on lyhenteenä kuultavana hänen sivuillaan.