Toisen lomaviikkoni alkaessa ja auringon helliessä meitä myöhäiskesän lomalaisiakin pyöräilin tutun "punkaharjumaisen" maisemalenkkini matonpesun jälkeen. Kesä-heinäkuun kukkaloisto oli laantunut, ainakin määrällisesti. Mutta yhtä anovina pietaryrtin keltaiset kukinnot taipuivat aurinkoa kohti kuin rukoillen vettä aivan kuin aiemmin päivänkakkarat. Tienvarsi oli täynnään niitä ja harakanhattujen ja kultapiiskun kukat piristivät väreillään jo muuten kuihtunutta kasvillisuutta. Siankärsämöillä ei näyttänyt olevan mitään hätää paitsi tien noustessa ylös korkealle mäelle, niiden koko pieneni ja ylhäällä ne olivat todella pieniä ja kauniita. Tuli siinä polkiessani mieleen Seniorin sanonta – pieni on kaunista. Matkalla palautui mieleeni edellinen tanssi-ilta. Kertasin mielessäni hyvät hetket ja päätin unohtaa huonot.

Tommys ja Charles Plogman ovat hyvät tiimi. Orkesterin ja solistin yhteistyö vain paranee. Vielä vuosi sitten jotain puuttui näin maallikon korvin kuultuna eli ei jäänyt erityisen mieliinpainuvaa hyvää tunnelmaa. Silmin havainnot ovat olleetkin miellyttävät koko ajan, minkä olen heidät tiedostanut. Kalliojärven pinssitansseissa heidät hyvänä ryhmänä kohtasimme ja muistona on mukavia kuviakin. Kun useammin olen päässyt heitä kuulemaan, niin musiikki on tullut minusta paremmaksi ja he soittavat minulle mieleistä musiikkia. Valssit, jenkat ja polkat esittävät omalla folk-dance rytmillään, mikä sopiikin erityisin hyvin edellämainittuihin lajeihin. Vasta joku viikko sitten tajuntani huomasi tämän soittotavan ja se nostaa orkesterin monen muun edelle, jos ilman sitäkin ovat suosikkieni joukossa.

Showmaiset esityksetkin olivat nyt uutta minulle ja soittajilla oli hauskaa itselläänkin. Ja entä ne hymyt lavalta. Niihin voi vain vastata hymyllä. Metsälinnan piha-alue on hyvä vilvoittelua ja seurustelua varten ja kotiin lähtiessäni hämärässä takkiani hakiessa törmäsin melkein Plogmaniin. Siinä pari sanaa vaihdettiin ja kesän jatkotoivotuksia molemmin puolin. Kun takin sain mukaani, niin basson soittaja vai kitaristi, soittovehkeet sotkeutuvat päässäni, oli edessäni ja kiitosta illasta sain toivottaa koko soittokunnalle. Pojille on hyvä muisti meistä pinssiläistä Kalliojärveltä, sillä aurinkohymyt lavalta tulee, kun heidän tansseihin satun.

Musiikista tauoilla vastaa edelleen Metsälinnan oma soittaja ja niillä täydennetään mahdollisia orkesterilta puuttuvia lajeja. Kaikkea saimme siis illan aikana kuulla. Tanssiminen oli taas kerran toinen juttu. Naisia oli kyllä kunnioitettava määrä. Ihmetellä täytyy meitä naisia. Pitää olla luja usko ja luottamus itseensä, että onnistuu pääsemään tanssimaan. Sekahakuhan paikassa on, mikä tietysti periaatteessa takaa pääsyn vaikka joka kappaleelle. Sitä tosin ei sovelleta käytännössä , mikä naisten viaksi katsottakoon. Naistenhakutunti taas on ruuhkan huippu varsinkin, kun herrat puikkelehtivat ulos kahdesta avonaisesta oviaukosta.

Muutaman mieleisen herran kanssa tanssittuna ne mieleiset tanssilajit riittivät tälle illalle. Unohdan ne haut, joissa askeleet riittivät kävelyyn. Meidän piti jatkaa tangon harjoittelua tauolla herra valomestarin kanssa, mutta varmuudeksi laittoikin soimaan, mikä se nyt olikaan ja saimme fiilistellä ajattelematta, miten jalat toimivat. Taisin murjotella välillä hakualueen ulkopuolella sisätiloissa, josta näkee hyvin tanssilattialle ja orkesterikorokkeelle. Huonon viennin jälkeen huomaan poistuvani hakurivistä, sillä en kestä kahta samanlaista peräkkäin. Kun yksi herra kävelyttää, luulen, että joku toinenkin samanlainen uskaltaa hakea ja en kertakaikkiaan ole tullut kävelemään ja hauskoja puhumaan tanssiessani. No, saakoot anteeksi, kun eivät ole kuulleetkaan, että olen "vain tanssimassa". Ehkä arvelevat olen "myös tanssimassa"...

Onneksi paikalla olleet muutamat tutut hyvin tanssivat herrat hakivat ja muita hakuja en kaivannut. Naapurikaupungin tanssitaiturin kanssa bugg on aina hauska, mutta nyt oli liian ahdasta reippaaseen menoon. Itäisemmästä Suomesta oli tuttu pariskunta ja herran kanssa on aina olut mukava tanssia ja ovatkin hyvin tanssitaitoinen pariskunta. Polkkaa herra vie kuin enkeli, nehän ovatkin miespuolisia. Tosin nyt emme tanssineet vaan sain tanssia toisen herran kanssa niin kuin olin toivonutkin, kun sitä ennen olin juuri kieltäytynyt buggpolkasta erään tutun kanssa??? Mitähän se olisi ollut? Kilpatanssia harrastava ja hyvin menestynytkin pikavauhtia kehittynyt herra on myös illan ilo ja jivet nimenomaan ovat suosikkimme. Nyt tosin jalkani töppäili ja hän taisi tuoda jotain uutta tanssiimme.

Illan lopulla levyjen soidessa tanssin tango/polkkatuttuni kanssa myös ihanan hitaan. Kukapa olisi paremmin osannut viedä ja miten koen tanssimisen helppona hänen kanssaan, veipä miten tahansa. Harvoin voi rentoutua tanssissa ja olla oma itsensä ja vain vietävissä. Joskus jonkun ihan vieraan kanssa tanssiminen saattaa tuntua täydelliseltä, mutta vielä parempaa se on, kun kyseessä tuttu ihminen, jonka viennin tietää ja siihen vain antautuu. Myös hidas valssi, vaikka oli ahdasta, tuo ilon tunteen hänen kanssaan ja korvasi alkuillan hitaan valssin, jossa vanhemman tanssikursseja käyvän herran käsissä tunsin olevani kuin pihdissä. Äkkiliikkeitä ja käännöksiä, jalkojen sotkeentumista ja kova käsien puristus. Siinä sen valssin elementit. Odotin vain, että loppuisi.

Pimeässä yössä ajelimme naisystäväni kanssa kotiin tähtitaivas vielä kirkkaana yllämme ja pohjoisen taivas ennusti jo eroa yön sylistä. Aamulla saan nukkua niin kauan kuin haluan. Sekin on nautinto, vaikka olen sitä mieltä, että päivä on pilalla, jos ei herää ajoissa. Tanssijankin on nukuttava joskus.