Juhannusaaton tanssit Ämyrin lavalla

Juhannus on kerran vuodessa – joulu joka vuosi – siispä juhannustanssit olivat suunnitteluni alla jonkin aikaa. Olisi ollut monta hyvää tanssipaikkaa ja – orkesteria aattoillalle, minulle sopivia. Valitsin kuitenkin Ämyrin lavan jostain kaukaa omasta näkökulmastani ajatellen. Mutta olihan minulla aikaa lähteä ajoissa ajelemaan vasten autojonoja, jotka syntyivät pääkaupunkiseudun ja etelän ihmisten mökeille/lomanviettopaikoille matkaajista. Etelän suuntaan sen sijaan ei ollut montakaan menijää. Mutta yllättäen Lahden moottoritiellä kaikilla niilläkin oli mahdoton kiire. Minnehän?

Itse ajelin rauhassa katsellen maisemia. Jopa moottoritieltä käsinkin Suomi tuntui hyvältä maalta asua. Siniristiliput liehuivat saloissa. Aurinko paistoi. Utupilviä vaelteli ylhäällä taivaan sinessä. Mutta sadekin tuli aikanaan. Saavuin majapaikkaani ja kun aikaa oli torkahdin. Tai oikeastaan nukuin sikeästi. Minulla on onneksi taito nukkua heti, kun sänkyyn menen.

Tanssispaikalle ajelin sateessa ja "sadetta pidellen" odottelin autossa sateen loppumista tanssipaikan pihassa. Hiljenihän se ja uusi tanssipaikka odotti kulkijaa. Kohteliaita järjestysmiehiä oli paikalla lippuluukulta alkaen. Heillä oli jokin "uniformu" ja hyvä niin, erottuivat joukosta. Lipunmyynnissä oli tuttu herra hymysuu. Lupasi tilata tanssittajia, jos en pärjää sisällä. Onneksi selvisin hyvin omin avuin.

Tanssilava on syrjäisen tien varressa, ei kaukana isommalta tieltä. Mäntymetsän keskellä. Puita on harvemmassa lavan ympärillä ja parkkipaikat olivat puiden välissä. Mitään isompaa aukeaa paikkaa en huomannut. Ajattelin sisään mennessäni, että mitenkähän autot oikein sopivat. Lava oli aika iso ja kahvila/ravintolapuoli myös kohtuullisen kokoinen. Tanssilattia oli hyvä. Orkesterilava oli salin kapeammassa päässä tai olihan siinä lavassa leveyttäkin. Pylväitä oli jokunen keskellä lattiaa.

Pekkaniskan Pojat, Fortuna-orkesteri ja Arja Koriseva saivat aikaan hyvän tanssi-illan. Kummankin esittämät kappaleet olivat mukavasti tanssittavia. Eri tanssilajeja tuli kaikkea sorttia. Arja Koriseva kertoi olevansa kesän ensimmäisellä lavakeikallaan ja olipas hän juuri samannäköinen kuin viimeksi hänen tansseissaan olin joku vuosi sitten. Silloin hän tosin oli raskaana ja oli säteilevä silloinkin, jos oli nytkin. Ja voi sitä iloista naurua joka välissä. Kuka siihen voisi kyllästyä, kun kuulee toisaalta hänen kauniin äänensä. Paljon hän esitti kauniita vanhempia kappaleitaan, mutta oli jotain uudempaakin ja myös tangoja. Ne olivat oikeita kunnon tangoja eikä mitään Seinäjoen tangomarkkinoiden tuottamia kakkosluokan sovituksia. Hänellä oli kaunis kukkakruunu päässään ja yllään pitkä kaunis ja kevyt kesämekko. Olen Eija Kantolaa pitänyt ykköstangokuningattarena, mutta kyllä Arja Koriseva ei ainakaan nyt esityksillään jäänyt toiseksi.

Entäs nämä rakkaat pojat. Eipä tarvitse ajatella, että mitähän oikein lavalta alkaa kuulua. Ensinnäkin sen näkee valotaulusta, jossa näkyy tanssin aikana tulevan tanssilajin nimi kuten – tango. Niitähän minä odotan joka orkesterilta ja toiset orkesterit tyydyttävät tarpeeni, toiset eivät. Eivätkä ne PNP:ltäkään jää pariin kappaleeseen illassa. Useampia hekin esittävät illan aikana kuten tekevät ne orkesterit, joiden iltoihin useimmiten hakeudun. Toiseksi, he esittävät taidolla ja tunteella juuri meille tanssijoille sopivaa musiikkia.

Tanssiväki kattoi odotetusti suomalaisen juhannusaaton juhlijoiden lajikirjon. Oli nuorempaa ja vanhempaa, harvoin käyviä, pariskuntia ja oli paikalle tullut sinkkuväkeäkin. Myös tanssinharrastajia oli paikalla. Illan mittaan huomasin kahvion menevällä sivulla mieslauman, joka ei juuri hievahtanut. Eräs paikallinen daami kertoi, että siinä on aina herroja ja eivät hae ketään. No, saahan sitä lipun ostamalla vaikka seisoakin siinä. Vapaavalintaista on tanssiminen tai tanssimatta jättäminen.

Lopen perunamaan isäntäkin saapui sisälle heti alkuiltaan muodikas, uusi paita päällään. En huomannut kysyä, ovatko nämä runsaat sateet olleet liikaa perunamaalle. Ettei vain sato pilaantuisi tai muuten jäisi vähäiseksi. Kyllä luonnonvoimatkin voivat olla yrittämistä vastaan.

Alkuillasta varsinkin, kun ei ollut kovaa tungosta, oli mukava liidellä mitä erilaisimpien herrojen kanssa. Jopa muutama ulkonäkö- ja ihan oikea tuttukin oli paikalla. Kansalliset tanssitkin pääsin tanssimaan, vaikka oli meitä naisia taas reippaasti enemmän kuin miehiä. Tuttua ei siihen lajiin ollut, mutta kansantanssitaitoinen mies jostain kai huomasi, että sitä lajia haluan. Kaikki kolme lajia siis onnistuneesti tanssin ja hyvät olivat tempot ja rytmit polkassa.

Eräs pitkän ajan tuttu piti huolen lattaripuolen tansseista ja buggikappaleista. Naistenhaulla en löytänyt kahta herraa, joita olisin mielelläni hakenut. Kaksi yllätystäkin tuli herrojen toimesta. Toinen, pitkä herra on tanssitellut vuosien mittaan, kun on satuttu samalle lavalle. Ei tosin kovin usein, mikä on harmi. Pituuserostamme huolimatta tanssiminen sujuu loistavasti, mutta vielä sitä sujuvuutta parempi puoli on sisäinen olotila. Tanssinpa tangoa tai jotain hitaita hänen kanssaan tai jopa fusku/jivessä hänen tapansa pitää lähellään saa kaikki vaistoni hereille ja tuudittaudun hyvää oloon hänen viennissään. Hänellä on jokin ihme taito pitää naista hellän varmasti sylissään. Useampi oli niitä hetkiä illan aikana.

Toisen yllätyksen toi myös hyvin tanssitaitoinen herra, joka haki aluksi jonkun kerran ja minäkin naistenhaulla onnistuin saamaan hänet kiinni. Siinä vaiheessa tanssiväki oli suurimmallaan. Herratkin olivat asettuneet pitkälle matkalle sankkana joukkona naisten rivin eteen, siis keskilattialle. Hieman sekava tilanne oli, kun toiset vielä palauttivat naisia riviin, toiset naiset olivat jo hakemassa ja parhaimmat olivat jo ehtineet tanssiaskeliin. Herra totesi alkuillasta, että olin ainoa tutunnäköinen. Tutulta hänkin vaikutti, mutta ei tullut mitään mielikuvaa, missä olin tavannut/tanssinut. Useita kappaleita illan aikana tanssimme ja taitoa hänellä oli jossain lajeissa paljon enemmän kuin minulla. Jopa nilikkuhumpassa sähläsin. Terveisiä vaan "Kurpille" pohoseen – opit ovat unohtuneet – ei kovin moni kotinurkillani sitä tanssi. Mutta ei tämä herra säikähtänyt harha-askelistani. Hänessä ihailin ryhtiä, käsiotteita, selkeää vientiä, tangon taitoa – hän oli tanssija. Onneksi tangot ja hitaat valssit ainakin sujuivat hyvin. Viimeisellä tanssilla oli pakko kysyä, mistä hän oli ja siitä palautui hieman muistinikin.

Ennalta arvaamattoman juhannusaaton tanssit olivat minulle mieleiset kaikilta osin. Siitä kiitoksen ansaitsevat orkesterit ja tanssiherrat. Toivemusiikkianikin sain kuulla ja tanssia. Tanssipaikasta vielä sen verran, että sisällä oli naistenhuone erikseen ja ulkorakennuksessa oikein siistit WC-naistenhuonetilat. Vesitonkat ja mukit olivat orkesteripäädyn uloskäynnin portaiden alapäässä. Tarjoilu siis pelasi hyvin. Kerrankin oli lyhyt matka yöpuulle. Levollisten unien jälkeen matkani jatkui toiseen maakuntaan juhannuspäivän tansseihin.