Mäntsälän lavalla 2.5.2009

Lauantaina jatkuivat vain hellepäivät. Matkalla Mäntsälän lavalle paistattelin taas itseäni tuulilasin läpi. Olin varannut aikaa reilusti, joten etelän autostradalla lähes kaikki hurauttelivat ohitseni ja kai ylinopeutta. Mihinhän heillä oli niin kiire?

Ystävällinen, tutunnäköinen järjestysmies tarjosi autolle paikkaa ihan portin eteen. Kiitin ja sain vähän kauempaa valita paikan. Ei sillä, minulta mekon vaihtaminen tapahtuu niin äkkiä, ettei siinä olisi järjestysmieheltä ennättänyt mennä konseptit sekaisin.  Ennätin vielä hyvin jutella Riutanharjulle jo ennättäneen soittomiehen kanssa. Kerroin valintani syyn mieluummin Mäntsälään kuin Riutanharjulle, vaikka kyllä mieleni teki sinnekin. Olihan siellä kaksi hyvin mieleistä orkesteria paikalla. Aavistukseni sen illan kulusta olin hyvin arvioinut. Mitenhän siellä tanssittiin lähes 2000 tanssijan kanssa?

Oli minun valintaani myös toinen hyvä syy, jos oli oletettu vähemmän ahdas tanssitila niin Varjokuva oli jo yksin ohittamaton. Olin kyllä ajatellut parantaa maailmaa erään herran kanssa ja ajattelin olla kuulolla, mutta taisinkin parantaa omaa maailmaani. Hänen läsnäolonsa saa minut unohtamaan kaiken muun. Jos jonkun kanssa tunnen henkistä yhteyttä, niin hän se on.

Varjokuva aloitti illan ja toisena orkesterina oli Solistiyhtye Ketola & Witikainen, joka oli mukana SMORK 2007 kilpailuissa. Silloin Voimaorkesteri oli voittaja, Nebelungin Pekka Volgansa kanssa oli toinen ja kolmantena oli Karavaani-orkesteri, jossa on Kultaisen harmonikan 2007- voittaja Sami Hopponen. 

Ketola-Witikaisen Markku Ketola on ollut tangoprinssi ainakin 1993. Hyvä ääni hänellä oli. Ensimmäisen osuutensa he soittivat hyvin ja ajattelin tässäkin olevan orkesterin, jonka tansseissa voin olla myöhemminkin. Jokin muuttui illan aikana heidän esitystavassaan, musiikin soinnissa ja äänenvoimakkuuksissa. En tuntenut enää ihastusta heidän esityksistään.

Varjokuva sen sijaan oli ennallaan. Äänentoisto oli hyvin, kyllä Hande osaltaan pitää siitä huolen. Oikeastaan Varjokuva soitti minulle mieleisempiä kappaleita. Ohjelmisto ei ole ollut sama eri iltoina. Hyvä niin. Kyösti sai säästellä välillä ääntään Ramin laulaessa. Kyllä minun silmäni lepää heitä katsellessani ja sieluni täyttyy mielihyvästä heitä kuunnellessani. Eikä se tunne ole kadonnut. Harva se päivä, etteikö Hämärtyvä ilta kuuluisi radiossa ja herättää minut työni keskelläkin. Mitä sitä mahtaa oikein olla aalloilla mikä saa aikaan kevyen hyvän oloni. Kohta kuusi vuotta olen kasvanut kiinni heidän musiikkiinsa. He ovat orkesterina aina jalustalla tanssimaailmassani.

Aloitin illan kahvilla ja leivällä, tumma vuokaleipäpala leikkele-ym lisukkeilla. Olipa leipä väkevää. Kahvi oli kai juuri “keitetty”, polttavan kuumaa se oli. No, ei tämä aloitus iltaani pilannut, kai sain tarvittavan energialisän. Minulla on kyllä pitkillä matkoilla autossa mukana syömistä ja varsinkin kotimatkalla eväät ovat tarpeen. Joku sanoikin kerran, että jos nukuttaa yöllä ajaessa, niin kannattaa syödä matkan ajan, niin ei nuku rattiin. Kuka nyt syödessään nukkuisi!

Aloitusvalssille ei kukaan hakenut. Sitä seuranneelle tangolle haki eräs etelässä asuva herra, joka viimeksi arvioi tanssitaitoni “ruostuneen”, kun tanssin vain luomujen kanssa. Kun hän on tuttu, tanssin kyllä hänen kanssaan, kun tavataan, mutta on se joka kerta vaikeaa. Hänen kouristuksenomaiset käsiotteensa lamaannuttavat minut. Olen kuulemma jäykkä, hyvä ettei sanonut kuin rautakanki, niin kuin eräs humalainen herra totesi eräässä ravintolassa. Olin kyllä silloin jäykkä, kun yritin hidastaa hänen pikajunavauhtiaan, ettemme kaada toisia allemme. Harvoin tanssiminen on vaikeaa, mutta nyt se oli.

Illan mittaan välillä tanssin, mutta kyllä meni kuunteluun monta hyvää kappaletta. Kuumahan se oli, tanssi tai ei. Olinkin hakemassa laukkuani naulakosta ja aioin mennä alakerran naistenhuoneeseen vilvoittelemaan, siellä oli viileämpää, kun paikan komein, tyylikkäin ja arvostamani herra ilmaantui taakseni. Siihen ilmaantui myös eräs ihailija, joka ei ymmärtänyt lopettaa ihan heti juttuaan. Niinpä tangon soidessa selvisimme tanssien salin toiseen päähän maailman parannusmatkalle.

Kuuntelin illan aikana ihan läheltäkin Ketola/Witikaisen laulua ja soittoa. Kun väki oli vähentynyt loppuiltaa kohti ja Varjokuva esitti viimeisen osuutensa, niin minäkin jätin tanssipaikan. Olisi oikeastaan pitänyt kuulla toisen orkesterin loppusoitot, olisivatko ne olleet alkuillan veroisia vai jatkoivatko he sillä tyylillä, joka ei minua nyt miellyttänyt. Ehkä jossain muualla voin vielä korjata käsityksiäni. Illat eivät ole veljiä keskenään soittajillakaan, jos ei tanssijoillakaan. Varjokuvan läsnäolo sai minut viipymään paikassa lähes koko illan.

Kylläpä kotimatka sujui iltaa muistellen paljon nopeammin kuin menomatka. Onneksi kukaan ei ollut mittaamassa ajanko 3 km/t ylinopeutta, yöllä, moottoritiellä…Otsan rypistys Uusia tuulia tieliikennelakeihin  suunnitellaan rike/rangaistuskäytäntöjen osalta.